Edellisen laman aikana 90-luvulla muuan egyptiläinen mies perusti pienen kioskin Helsingin Kallioon. Hänen lempinimensä oli Sandro, joten kioskin nimeksi tuli Sandron Kulma.
Kioski pärjäsi, tunnelma oli kotoisa ja asiakkaista suurin osa pitkäaikaisia. Pian vastapäätä sijainnut pankin konttori lopetettiin, ja Sandron Kulma pääsi muuttamaan isompiin tiloihin.
Myöhemmin Sandron kioskin otti haltuunsa marokkolainen Hicham Moun-
tassir. Paikka oli jo silloin legenda. Uusi omistaja päätti pitää nimen.
”Sandron Kulmassa oli hyvä meno. Se oli iso kioski, jossa myytiin lottoa, totoa, elintarvikkeita, vessapaperia – kaikkea.”
Mountassirin tausta oli ravintola-alalla. ”Kaipasin jotain sellaista, mutta taloyhtiö vastusti. Melua ja tupakankäryä pelättiin. Vuonna 2012 sain kuitenkin vihreää valoa ja otin riskin.”
Sitä, minkälainen Sandron ravintolasta tulisi, hän ei tiennyt.
”Sandro on mennyt eteenpäin kuin juna! Pidellään penkeistä kiinni, niin lujaa on menty”, Mountassir nauraa.
Ravintola ei syntynyt yhden miehen hartiapankilla. Mukaan tulivat Hicham Daoussi, Pasi Virta ja Richard McCormick.
Tarkoitus oli perustaa baari, jossa olisi muutama ateria. ”Idea oli, että tehdään rento cocktail-paikka. Soitetaan musiikkia, mutta niin että pystyy keskustelemaan. Olisimme päässeet helpommalla”, Mountassir virnistää.
Toisin kävi: ruosta tuli vetonaula. McCormickin sanoin: ”Niin se vain meni, että pian kaikki halusivatkin tulla syömään eikä juomaan.”
McCormick tunnetaan Helsingin ravintola-alan velhona, jonka kädenjälkeä ovat olleet esimerkiksi Siltasen, Nollan ja Namun ruokalistat.
Yhteistyö vei menua kohti Marokkoa ja lopputulos on omaperäinen sekoitus.
”Sandron ruoka on pohjoisafrikkalaista, mutta siinä on paljon libanonilaisia, turkkilaisia ja kreikkalaisia vaikutteita”, miettii McCormick.
McCormic puhuu ruokafilosofiasta. Sandrolla siihen kuuluvat tuoreus, etnisyys, makujen rikkaus, kasvisruoka, gluteiinittomat ja vegaaniset vaihtoehdot.
”Ruokavaliota ei pitäisi tuomita tai nähdä muoti-ilmiönä. Se on valinta, jonka jokainen on vapaa tekemään.”
Makuja Sandrosta totisesti löytyy: ruokalista on täynnä eksotiikkaa. Viikonlopun brunssilla ahmii itsensä helposti ähkyksi. Samalla pääsee kulttuurikierrokselle maustemaailmaan. Za’atar, sahrami, sumakki, kumina ja harissa maistuvat monelle, mutta harva osaisi niitä itse kotikeittiössään käyttää.
Asiakas saa Sandrossa helposti vaikutelman, että täällähän on koko suku töissä. Tittelien sijaan Mountassir ilmoittaa tekevänsä kaikkea ja McCormick olevansa yksi muista. ”Olemme kuin iso perhe, päätökset tehdään yhdessä ideoita heitellen”, McCormick sanoo.
Keittiössä kansalaisuuksia on noin kaksikymmentä: egyptiläinen, palestiinalainen, norjalaisia, ruotsalainen, saksalainen, vietnamilainen, perulainen…
”Kulttuurien kirjo luo paljon kiinnostavaa ja mahdollisuuksia oppia muilta. Sama diversiteetti kasvattaa bisnestä: jos kaikki on samaa, kuinka yritys voisi kasvaa – ellei koko ajan opi ja kehity lisää?”
Mountassirin rooliin kuuluu yhteishengen luominen keittiössä.
”Meillä on hieno soppa! Välillä kuin Kauniit ja rohkeat, mutta ihan toimiva. Se vaatii diplomatiaa.”
Sandron palvelukulttuurilla on juuret Marokossa. ”Kun meille tuli kotiin vieraita, tuotiin saippua ja vesikannu ja vieras sai pestä kätensä. Se oli sellaista pientä hemmottelua”, Mountassir kertoo. Samaa ajatusta hän on halunnut myös Sandroon.
Epävirallisuus on tärkeää. ”Emme ole halunneet univormuja tai kylttejä, joissa lukee vuoropäällikkö. Pitää olla vähän läheisempi ja lämmin.”
Ehkä juuri se onkin Sandrossa parasta: tuntee itsensä tervetulleeksi. Ystävällisiä hymyjä saa niin henkilökunnalta kuin asiakkailta. Ja se on Suomessa yhä aika harvinaista. Pienillä eleillä voi rakentaa mainetta.
Mennyt kulkee pieninä muistoina: pankin holvi on yhä tallella, vanhasta kioskista on jäljellä lankapuhelin ja vanha kyltti seisoo katolla. Rento tunnelma on ravintolan valttikortti. Mutta paljon on tapahtunut viime vuosina.
Vuonna 2013 Helsingin Sanomien Nyt-liite valitsi Sandron brunssin kaupungin parhaaksi. Vuonna 2014 Sandro palkittiin Imagessa vuoden ravintolana. City-lehden äänestyksessä Sandrolla oli vuoden paras ruoka ja brunssi, lisäksi se valittiin parhaaksi etniseksi ravintolaksi.
Varauskirjat on pitkälle buukattu, ja nykyään Sandro löytyy myös Eirasta. Kuinka menestys saadaan kestämään?
”Ravintola pitää päivittää. Parin kuukauden välein mietin, miten pitää Sandro tuoreena ja raikkaana sekä asiakkaille että henkilökunnalle. Hehän rakentavat visiota. Jos visio on tylsä eikä vaikuta mihinkään, tuote on käytännössä kuollut”, sanoo McCormick.
Entä miksi juuri Sandrosta on kasvanut ravintolamaailman menestystarina?
”Ehkä Sandrossa on löytynyt oikeanlainen yhdistelmä etnisyyttä ja jotain mikä toimii suomalaisille. Mukana on ollut myös taikuutta – moni marokkolainen ravintola on epäonnistunut Helsingissä. Sen lisäksi, että olemme tehneet paljon, mukana on ollut rutkasti onnea.”