Tiesitkö, että myöhäisantiikki oli kasvissyönnin huippukautta?
Varhaiset kristityt suhtautuivat lihansyöntiin epäluuloisesti, sillä heidän mielissään se yhdistyi pakanalliseen uskontoon ja toisaalta ylellisyyteen, jota kristityn tuli välttää. Kun myös pythagoralaiset karttoivat lihaa ja yläluokkakin haikaili yksinkertaisten kasvisruokien perään, myöhäisantiikissa kasvissyönti ei ollut lainkaan harvinaista.
Tämä ja lukematon määrä muita ruokaan, juomaan, syömiseen ja niiden kulttuurihistoriaan liittyviä anekdootteja ja kertomuksia löytyy professori Jaakko Hämeen-Anttilan ja toimittaja Venla Rossin populaarista tietokirjasta Nälästä nautintoihin. Ruuan tarina.
Historiallisten anekdoottien ohella kirjassa kuvataan nykyajan ruokailmiöiden taustoja, käsityksiä ruuasta, erilaisia ruokakulttuureja ja ruoka-aineiden leviämistä maailmassa.
Esimerkiksi ketsuppi oli alun perin lähtöisin Kiinasta, missä se tarkoitti mädätetystä kalasta valmistettua maustekastiketta. Eurooppaan kastike tuli kauppiaiden mukana 1600-luvulla, ja myöhemmin Englannissa sen valmistamiseen alettiin kalan sijaan käyttää sieniä tai pähkinöitä. 1800-luvulla mukaan tuli tuolloin Euroopassa muodissa ollut tomaatti, ja kun Yhdysvalloissa vielä kasvatettiin reippaasti sokerin määrää, oli ketsuppi nykymuodossaan syntynyt.
Tekstiä rikastuttavat viittaukset vanhaan kirjallisuuteen. Teoksen mukaan esimerkiksi kreikkalaisfilosofi Plutarkhos piti juopunutta ihmistä julkeana ja töykeänä, mutta täysin viinistä pidättäytyviä ihmisiä ikävinä, sopivampina ”hoitamaan lapsia kuin isännöimään pitoja.”
Vaikka kirjoittajien asiantuntemusta ei epäile, välillä kaipaisi lähdeviitteitä. Teoksessa esimerkiksi esitetään, että britit olisivat alkaneet juoda mustaa teetä, koska arvokasta teetä saatettiin jatkaa tuhkalla, sahajauholla tai lehdillä, joista vihreän teen maku olisi kärsinyt mustaa enemmän.
Monet tutkijat ovat sitä mieltä, ettei vihreää teetä tuolloin edes tuotu Englantiin. Kostea, kuukausien mittainen merimatka hapetti teelehdet matkalla, joten vihreänä laivattu tee oli Englantiin saapuessaan fermentoitunut mustaksi.
Erityisen virkistävää on, ettei teos liiku vain länsimaisen kulttuurin piirissä, vaan sukkuloi luontevasti Lähi-idän, Intian ja Aasian kulttuurien parissa.
Sekä tietokirjana että lukukokemuksena Nälästä nautintoihin toimii: se on kevyt ja helposti sulava, sujuvasti kirjoitettu ja sopivassa suhteessa viihdyttävä ja sivistävä.
Nälästä nautintoihin. Ruuan tarina.
Jaakko Hämeen-Anttila ja Venla Rossi (toim.)
Otava 2015