”Saan iloa ja energiaa työstäni. Jos en tee työtä pariin päivään, tulen alakuloiseksi.”
 

Gulab Mistryn toteamusta saattelee silmien kirkas tuike, joka saa hänen kultaiset korvakorunsakin kalpenemaan. Gulab jii, kuten häntä kohteliaasti kutsutaan, on 91-vuotias arkkitehti ja puuseppämestari Rajasthanissa.

”Ryhdyin 12-vuotiaana isäni oppipojaksi koulunkäynnin ohella. Ensimmäisiä tehtäviäni oli valmistaa puisia vesimyllyjä, joita härät pyörittivät”, Gulab jii muistelee.

Nuorena miehenä hän matkusti ympäri Intiaa temppelinrakennustöissä. Hän valmisti temppeleihin vaativia kiviveistoksia ja puukaiverruksia, jotka hän usein päällysti hopealla.

Kotikyläänsä Gulab jii on rakentanut yli neljäsataa taloa. Kun Lunawaan saatiin sähkö 55 vuotta sitten, hän asensi ne ensimmäiseen taloon.

”Koristelin mielelläni kaiverruksilla arkisimmatkin asiat, hyllyjen reunatkin.”

Nyt kotikylässä Lunawassa on satoja taloja tyhjillään, asukkaiden muutettua kauan sitten kaupunkeihin. Katot vuotavat, ikkunaluukut repsottavat, hämähäkinseitit keinuvat tuulenvireessä. Ovien, ikkunoiden ja parvekkeiden koristeelliset kaiverrukset peittyvät paksuun pölyyn, puu lahoaa.

Gulab jii ja hänen poikansa ovat kylässä ainoita, jotka edelleen taitavat perinteistä puunkaiverrusta. Kuten hiljalleen unholaan painuvat vanhat talot kertovat, tämä taide koristi aikaisemmin arkea. Nyt sille ei ole enää kysyntää.

”Nykyään ihmiset tilaavat koneilla valmistettavia asioita. Nuorella sukupolvella ei enää ole mahdollisuuksia saada tuntumaa tähän vanhaan taiteeseen, jonka oppiminen vie kauan aikaa.”

Täysin tämä taide ei Gulab jiin mukaan kuitenkaan ole katoamassa, sillä temppeleitä rakennetaan edelleen.

Entä jos joku nyt tilaisi kotiinsa käsin kaiverretut puuovet, mitä ne maksaisivat?

”Älä kysy hintaa. Kysy kuinka kauan työhön menisi”, Gulab jii vastaa ja kertoo, että yhdeltä puusepältä kuluisi kolme kuukautta oviparin valmistamiseen.

Miltä vanhojen talojen hajoaminen hänestä tuntuu?

”Toki se tuntuu pahalta. Laitoin sisimmät tunteeni työhöni luodessani jotakin käsin”, Gulab jii pohtii, mutta lisää sitten: ”Muutos on ainoa, joka pysyy.”

Muutos tuo mukanaan uuteen teknologiaan sopeutumisen. Juuri nyt Gulab jii remontoi taloa, johon Mumbaissa asuva perhe saapuu muutamaksi päiväksi vuodessa. Kylässä talo on kuin käyntikortti, joka kertoo kaupungissa ansaitusta vauraudesta. Tämä perhe haluaa taloonsa marmoria ja led-valoja.

Korkeasta iästään huolimatta Gulab jii työskentelee joka päivä, yhdessä poikansa ja kahden pojanpoikansa kanssa. Kuten hänen ammattikunnassaan intialaisen perinteen mukaan on tapana, Gulab jii pitää kuukaudessa vain yhden vapaan – uuden kuun päivän.

Työtänsä Gulab jii tekee edelleen sydämellään, mutta sen tuotokseen hän ei ole niin kiintynyt.