Turkki – Superlahjakas moniosaaja hallitsee muun muassa kaiken

T urkissa hengellisemmissä perheissä ihannenainen rukoilee päivittäin, käyttää päähuivia ja kasvattaa lapsensa tunnolliseksi muslimiksi. Maallistuneemmissa piireissä ihannenainen kunnioittaa uskontoaan, mutta ei käytä päähuivia.

Vaikka kulttuurierot perheiden välillä voivat olla suuria, on kuitenkin ominaisuuksia, joita suurin osa turkkilaisista arvostaa: Ihannenainen on lämminsydäminen ja uskollinen lähipiirilleen. Hän on aina läsnä vaikeissa tilanteissa, pitää läheisistä huolta ja kyselee kuulumisia.

Nainen päivystää tai ainakin käy sairastuneen läheisen luona sairaalassa. Tällä käytöksellä nainen osoittaa, että hän kykenee huolehtimaan muista. Velvollisuuksien laiminlyömistä pidetään epäkohteliaana ja kypsymättömänä.

Maassa, jossa yli puolet naisista on kotirouvia, on tavallista, että viikollakin aterioita on valmisteltu useita tunteja ja ne maistuvat sen mukaisilta. Jos sinkkunainen kokkaa sinkkumiehelle, on kyse avoimesta flirtistä. Eineksiä pidetään opiskelijoiden ja yksinelävien sinkkumiesten kohtalona.

Ulkonäkö kertoo naisen sosiaalisesta asemasta ja omanarvontunnosta. Mikäli nainen esiintyy silittämättömässä paidassa tai hiukset sekaisin, ottaa hän riskin, että hänen miehensä alkaa katsella muita, huolitellumpia naisia.

Ihannenainen pitää kotinsa ruodussa. Naisen ei kuitenkaan oleteta siivoavan kotiaan välttämättä itse; siivouspalveluiden käyttö on hyväksyttyä ja yleistä keskiluokankin parissa. Tärkeintä on siisti koti.

Ihannenaisella on psykologin taito kuunnella ja ottaa kantaa asioihin oikealla hetkellä ja siten hallita miestään kulissien takana. Hän on miehensä puolella, tämän paras ystävä, joka osaa sopeutua tilanteisiin, näyttää kuuliaiselta ja vetää oikeista naruista. Olen monesti kuullut miesten kuvailevan entisiä tyttöystäviään: ”hänhän ei edes osannut hallita minua”.

Turkissa naiselta odotetaan myös vahvaa omanarvontuntoa. Hän ei kiinnitä tuntemattomien miesten flirttiin huomiota. Seurustelun alkuvaiheessa hän testaa miestä ennen suhdetta. Neitsyys on Turkissa edelleen suuressa arvossa.

Äitinä ihannenainen laittaa lapsensa kaiken muun, kuten oman aikansa, edelle. Äidillä on oikeus ja velvollisuus puuttua täysi-ikäisten lasten elämään. Turkkilainen äiti saattaa lähettää valmiita aterioita viisikymppisille lapsilleen – kuten nykyinen anoppini – sillä hän haluaa olla erottamaton osa lastensa arkea.

Muutin 19-vuotiaana Turkkiin, jossa aikuistuin entisen anoppini ja hänen perheensä naisten ympäröimänä. Vaikka liittoni päättyi, olen edelleen kunnon tytär, joka käy tätien luona teellä ja soittaa juhlapäivinä.

Muutama vuosi eroni jälkeen satuin olemaan ensimmäinen, joka vieraili appiukon luona sairaalassa leikkauksen jälkeen. Anoppini kertoi tuttavilleen, että hän onnistui kasvattamaan suomalaisesta tytöstä turkkilaisen naisen. Olinhan saapunut ensimmäisenä, vaikka olin jo entinen miniä.

Kiina – Haussa lapsellinen ja avuton nainen!

K ahdeksan vuotta sitten aloitin kiinan opiskelun ja suuntasin katseeni kohti Kiinaa. Minusta kiinalaiset naiset olivat viehättäviä. Aloin jopa pohtia, voisiko minulla joskus olla kiinalainen tyttöystävä.

Kolme vuotta Kiinassa on muuttanut suhtautumiseni. En enää suostuisi seurustelemaan kiinalaisen kanssa. Kiitän onneani, että polulleni osui pohjoiseurooppalainen nainen.

Mikä sitten tekee kiinalaisesta naisesta niin erilaisen? Kirjoitin blogissani tilanteista, jotka ovat saaneet asenteeni muuttumaan. Lukijan kommentti määritteli asian hienosti:

”Kirjoittamasi selittää, miksi perheenjäseneni tyttöystävä on niin järkyttävän rasittava! Hän onkin vain tavallinen kiinalainen nuori nainen, kaikkine lässytys-, kikattelu-, söpöstely- sekä poljen-jalkaa-ja-kiukuttelen-saadakseni-tahtoni-läpi-kohtauksineen ja avuttomuuspiirteineen.”

Kerran kihlattuni seurasi, kuinka hänen kiinalainen ystävänsä puhelimeen maristuaan löi jostain pikkuseikasta kiukutellen poikaystävälleen luurin korvaan. Hän totesi: ”Jos meillä nainen käyttäytyisi noin, olisi parisuhde pitkälti siinä.”

”Jos taas minä en käyttäytyisi näin”, kuului puolustus, ”ajattelisi poikaystäväni, etten rakasta häntä.”

Eräs netissä levinnyt piirros esitteli kaksi kiinalaista ihannenaista. Naisten ihanne oli varsin universaali, mutta miesten ihanteen piirteet yllättivät: ”Osaa käyttäytyä kuin lapsi. Luonteeltaan herkkä, tuntee olonsa helposti ujoksi. Noin 150 senttiä pitkä, heiveröinen.”

Pitääkö naisen oikeasti olla kuin lapsi?

Kenttätutkimus tukee väitettä: Kadulla kävelevä nuori äiti näyttää eläintohveleineen pikkutytöltä.

Työpaikalla fiksuilta vaikuttavia neitoja ei ole tunnistaa, kun heidät kohtaa nukeiksi tälläytyneinä muualla.

Usein kiinalaisnaisen käytös ja eleet muuttuvat täysin, kun seuraan liittyy mies. On kuin kyse olisi teatterista.

Kiinalaisessa parisuhdekulttuurissa miehelle kuuluu vastuunotto. Avuttomalta vaikuttava nainen pönkittää miehen itsetuntoa. Odotukset ovat mitä ovat, ja tarjonta vastaa kysyntää.

Lapsellinen ulkokuori voi olla naiselle elinehto: pitkän tai vahvan naisen on vaikeampi löytää miestä. Sama pätee itsevarmoihin ja menestyneisiin naisiin.

Kiinalainen mies ei halua näyttää huonommalta, joten voi riittää, että nainen on kaunis. Kiinassa älykkäät naiset ovatkin vaarassa päätyä elämään yksin, kun miehet eivät tahdo heitä rinnalleen loistamaan.

Ghana – Yksi päärynävartaloinen nainen peruukilla ja säärikarvoilla, kiitos!

K un saavuin Ghanaan kolme vuotta sitten, organisoin yläkoululaisille työpajoja, joissa pohdittiin sukupuolirooleja.

”Naiset huolehtivat lapsista. Laittavat ruokaa. Pitävät kodin siistinä. Pesevät pyykit.”

”Miehet työskentelevät. Tarjoavat taloudellisen turvan perheelle. Kontrolloivat perheen hyvinvointia.”

Ihannenaiselta vaaditut ominaisuudet eivät juuri eroa perinteisistä sukupuolirooleista, mutta niiden rinnalle nousee itsenäisyyden vaade: nykynaisen tulee olla koulutettu ja käydä töissä.

Kahdella rintamalla työskentelyn lisäksi ihannenaisen tulee olla kaunis. Länsimaalaisesta kauneusihanteesta poiketen ghanalainen ihannenaisvartalo muistuttaa päärynää: vartalon painopiste on lanteissa ja takapuolessa, vaikka rintojakin toki korostetaan. Naisen tulee olla super plus, saa olla kokoa ja kurveja.

Ghanassa asuessa kuuleekin kohteliaisuuksia lihomisesta, sillä kuvastaahan ”kasvaminen” hyvinvointia ja vaurautta.

Kun kohtasin appivanhempani ensimmäistä kertaa minua kehuttiin sieväksi, mutta superlatiivit kuultiin vasta kun he näkivät passikuvani. Syy oli ilmeinen: kuvassa minulla on pulleammat posket.

Naiskauneuden kruunu ovat hiukset, usein omien päänmyötäisesti letitettyjen hiusten päälle ommellut lisäkkeet.

”Minulle hiusten laittaminen merkitsee ylempään sosiaaliseen luokkaan kuulumista: sivistystä, koulutusta ja hyvää rahatilannetta”, kertoi kolmekymppinen ghanalaisnainen. Kommentti kuvastaa hyvin myös miesten asennoitumista naisten hiuksiin. Huoliteltu nainen laitattaa myös kyntensä ja ripsensä salongissa.

Kerran länsiafrikkalaiset kollegat houkuttelivat minutkin salonkiin. Sain ylipitkistä ripsistä kehuja.

Lainahöyhenet saivat silti kyytiä heti ensimmäisenä yönä, sen verran ne kirvelivät. ”Pidän enemmän näkemisestä kuin nähdyksi tulemisesta”, selitin aamulla kollegoille.

Ripsiepisodi kuvastanee käytännöllistä suhtautumistani kauneuteen.

Ghanassa suomalaisnainen saa huomiota ilman lainahöyheniäkin, vaalealla ihonvärillä lienee osuutta asiaan. Vaaleutta ihannoidaan siinä määrin, että osa ghanalaisnaisista valkaisee ihoaan.

Onneksi myös tumman ihon kauneuden puolesta kampanjoidaan. Luonnonkauneuden nimissä naisia kehotetaan myös riisumaan peruukkinsa ja olemaan ylpeitä afrotukastaan.

Hiustrendiä mukaillen ystävättäreni on leikannut itselleen siilitukan. Lisäksi hän laihduttaa, kuntoilee ja ajaa säärikarvansa – ne puolestaan kuvastavat Ghanaankin rantautuneita länsimaalaisia kauneuskäsityksiä.

Toistaiseksi perinteiset sukupuoliroolit ja runsaampi naiskauneus pitävät kuitenkin pintansa. Ja säärikarvat – osa ghanalaismiehistä pitää niitä seksikkäinä.

Brasilia – Haetaan vahattua naista äidin ja rakastajattaren rooliin!

K un muutin Brasiliaan, ensikosketukseni paikalliseen kulttuuriin tapahtui samban kautta Rio de Janeirossa.

Rumpuryhmän edessä nopeasti lanteitaan liikuttelevat, toinen toistaan lyhyempiin mekkoihin sonnustautuneet tanssijattaret tarjosivat minulle ensisilmäyksen paikalliseen naisihanteeseen.

Afrobrasilialaisesta kulttuurista kumpuava sambaestetiikka on dramaattista, suurieleistä – ja vähäpukeista.

Sambakulttuurissa nainen nostetaan jalustalle. Hän on vahva, avoimen seksikäs, mystinen muusa, jonka tehtävä on inspiroida rumpuryhmän soittajia

Euroopan siirtomaavallan perintönä Brasiliassa vaaleus on valttia. Se yhdistetään varakkuuteen ja yläluokkaiseen perimään. Ihannetta tukevat naistenlehdet ja televisio, missä suurin osa esiintyvistä on vaaleahipiäisiä. Ihoa suojataan auringolta, ja tavanomainen näky Rion rannoilla onkin paksulla suojavoidekerroksella kuorrutettu auringonpalvoja.

Brasilialainen nainen sijoittaa ulkonäköönsä rahaa. Omalla kotikadullani Riossa sijaitsee kahdeksan parturia, kolme kauneushoitolaa, hampaiden valkaisuklinikka, kaksi depilaatiosalonkia ja kolme kuntosalia. Brassinainen treenaa kuntosalilla, hoitaa kuontalonsa kampaamossa ja poistattaa karvoituksen brasilialaiseen tyyliin – nopeasti ja tehokkaasti.

Machokulttuurissa naisen rooli on selvä: vaimona, lasten äitinä, tyttöystävänä tai rakastajattarena. Miesten ihannenainen on yhdistelmä äidillistä huolehtijaa ja sensuellia rakastajaa.

Moderniin ihanteeseen kuuluu myös itsenäisyys. Nykyaikaisempaa naisihannetta edustava ystäväni kiteytti ajatuksensa: ”brasilialaiset naiset tavoittelevat aina mahdotonta”.

Brasilia johtaa maailman kauneusleikkaustilastoja 1,5 miljoonan leikkauksen vuositahdilla. Vartalon on oltava uhkea edestä ja täyteläinen takaa. Ihanteellisin on ”beach body”, joka on kuntosalilla treenattu ja kirurgin veitsellä muokattu bikinivartalo. Suurin osa Brasiliassa suoritettavista kauneusleikkauksista on rintojen- tai takapuolen muotoiluleikkauksia.

Tunnenkin toisinaan häpeää vaatimattoman kokoisesta takamuksestani. Onneksi pienipeppuisille on hankittavissa silikonityynyillä täytettyjä alushousuja.

KOMMENTTI: Reisivako, iso peppu ja oma pää

Kun olin teini-ikäinen, kadehdin ystäviäni, joilla oli tietynmuotoiset reidet. Jos he seisoivat polvet yhdessä, reisien väliin jäi aukko. Nykyisin sille on nimikin – reisivako. Reisivako on noussut viime vuosina mediaan, jossa sitä on taivasteltu symbolina siitä, miten epärealistisia ja ankaria kauneusihanteet ovat.

Jotta reisivako olisi mahdollinen, pitää olla leveälanteinen ja hyvin hoikka. Samalla kuitenkin pitäisi olla isot rinnat – ja myös iso takapuoli.

New York Timesin mukaan vuonna 2004 osassa Yhdysvaltoja yksi tavallisimmista Google-hauista oli, miten saada peppu pienemmäksi. Tarve isoon takamukseen keskittyi tuolloin alueille, joissa asui paljon afroamerikkalaisia.

Vuodesta 2010 eteenpäin unelma isosta pepusta on tavoittanut koko Yhdysvallat. Neljän vuoden aikana ”miten saada iso takapuoli” -haut ovat kolminkertaistuneet, ja viime vuonna jokaisessa osavaltiossa haettiin enemmän neuvoja isompaan peppuun kuin pienempään.

Oletan, että mitä USA edellä, sitä Suomi perässä. Eli nyt länsimaisen naisen pitäisi siis olla hoikka ja reisivaollinen, mutta samaan aikaan rintojen ja takapuolen pitäisi pullottaa.

Yhtä saavuttamaton on henkinen puoli. Pitäisi olla yhtä aikaa läsnä oleva, terveysruoantuoksuinen äiti ja urajyrä.

Reeta Paakkisen Turkin ihannenaisjutun innoittamana jäin miettimään, mitä suomalainen anoppi tokaisisi ylpeänä ulkomaalaisesta miniästään. Veikkaan, että se liittyisi saunomiseen tai korvapuustien leipomiseen, mutta ennen kaikkea uskoisin, että hän kehaisisi miniäänsä vahvaksi ja itsenäiseksi.

Juttu julkaistu ensi kerran 2015.