Musiikilla on ihmeellinen voima. Se lohduttaa, innostaa ja antaa voimaa, mutta parhaimmillaan se ylittää kulttuurien ja kansallisuuksien rajat, yhdistää ihmisiä ja luo uutta. Maantieteelliset etäisyydetkin menettävät merkityksensä.
Onkin luontevaa, että Suomessa vuoden parhaana kansanmusiikkilevynä voidaan palkita albumi, jonka musiikilliset esikuvat ovat enemmän Länsi-Afrikassa kuin Härmässä. Vuoden alussa tämä kunnianosoitus myönnettiin länsiafrikkalaisesta traditiosta ja afrobeatista ammentavan Helsinki–Cotonou Ensemblen kakkosalbumille Fire, Sweat & Pastis.
Yhtyeellä on nimensä mukaisesti juuret sekä Suomessa että Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Beninissä, jonka suurin kaupunki Cotonou on. Beniniläisen lyömäsoittaja-laulaja Noël Saïzonoun ja suomalaisen Janne Halosen opettaja-oppilassuhteesta kipinänsä saaneessa yhtyeessä on alusta asti ollut kyse erilaisten kulttuurien vuoropuhelusta.
”Noël avasi minulle usean vuoden ajan beniniläistä musiikkiperinnettä. Siitä lähti idea tehdä musiikkia beniniläisten perinnerytmien pohjalle”, kertoo kahdeksanhenkisen HCE:n kitaristilaulaja Janne Halonen.
Torvikaupalla perinnettä
Toukokuussa HCE vie vuoropuhelunsa uuteen suuntaan, kun se yhdistää voimansa jazz-bigband UMOn kanssa Maailma kylässä -festivaalilla. HCE:sta lavalle nousevat Halosen ja Saïzonoun lisäksi kosketinsoittaja Visa Oscar ja trumpetisti Mikko Pettinen, joka soittaa itse asiassa UMOnkin riveissä.
Myös Halosella on aiempaa kokemusta UMOssa soittamisesta. Niinpä tutun porukan kanssa lavalle nouseminen ei Halosta jännitä, vaikka toisinkin voisi olla.
”Onhan siinä selän takana 18 silmäparia kotimaisen jazzin historiaa”, hän nauraa.
40-vuotisjuhlavuottaan viettävä UMO on tunnettu paitsi jazzin parista, myös ennakkoluulottomasta heittäytymisestään lähes kaikenlaisen rytmimusiikin pariin. Sen voisikin kuvitella sopivan hyvin yhteen HCE:n tyylirikkaan afrobeatin kanssa.
”UMOhan on pohjimmiltaan ennen kaikkea puhallinorkesteri, ja tässäkin projektissa me pidämme yllä sitä perinnettä. Siinäkin mielessä tämä on varsin luonnollinen yhteenliittymä”, kertoo UMOn ohjelmapäällikkö Thomas Noreila.
Samalla konsertti tulee yhdistäneeksi eri traditioita. Noreilan mukaan eräs UMOn tavoitteista onkin luoda kohtaamisia eri kulttuurien välille.
Halonen on mielissään saadessaan taustalleen UMOn kattavan puhallinarsenaalin, sillä se mahdollistaa beniniläisten soundien tuomisen yhtyeen musiikkiin aiempaa väkevämmin. Puhallinkokoonpanoilla on maassa pitkät perinteet.
”Beninissä on todella suuri brass band -skene. Yksin Cotonoussa on arviolta 700 kokoonpanoa”, Halonen kertoo.
Afrobeat pitää kutinsa
Maailma kylässä -festivaalilla kuullaan musiikkia HCE:n molemmilta albumeilta. Halonen kertoo sovittaneensa kappaleita konserttia varten hieman uusiksi, mutta niiden ydin on säilynyt ennallaan. Sekä tuoreella Fire Sweat & Pastisilla että guninkielisellä Beaucoup de Piment! -debyytillä (2013) soi vaikutteita länsiafrikkalaisesta musiikista ja länsimaisesta populaarimusiikista jatsin ja funkin kautta rockiin.
Eri elementeistä syntyvää musiikillista kirjoa voi kutsua afrobeatiksi silläkin uhalla, ettei se anna yhtyeen tyylistä täydellistä kuvaa. Afrobeatin ja Fela Kutin perinnölle ominaisesti HCE paitsi tanssittaa, myös pysäyttää kuuntelemaan.
Siinä missä esikoinen oli Halosen mukaan teemoiltaan pohdiskeleva, on tuoreemman albumin kappaleissa rennompi ote. Sisältöä ei silti ole unohdettu.
”Fire, Sweat & Pastisiltakin löytyy muutama poliittisempi ja filosofisempi pala. Esimerkiksi Minin Vodjo (Do the right thing) nimeää katkeruuden ja kateuden Afrikan pahimmiksi vitsauksiksi ja kehityksen jarruiksi, ja kehottaa oman navan tuijottamisen sijaan toimimaan muiden ihmisten ja yhteisön hyväksi. The Other Side taas käsittelee sitä, miten naapurin ruoho näyttää aina vihreämmältä.”
Ja kaiken ytimessä on lopulta rytmi, sen monissa eri muodoissa. Maailma kylässä -festivaalilla tästä saadaan korkkaamaton esimerkki, kun monipäinen puhallinorkesteri taipuu länsiafrikkalaisiin rytmeihin. Sekä Halonen että Noreila vakuuttavat, että konserttia on lupa odottaa suurella mielenkiinnolla.
”Eiköhän yleisössäkin oteta muutama tanssiaskel”, Noreila tuumaa.
umo ja helsinki-cotonou -ensemble maailma kylässä -festivaalilla. fire, sweat & pastis julkaistaan keski-euroopassa huhtikuun 24. päivä.
INFOBOKSI: Mikä afrobeat?
Kuten musiikkityylejä määritellessä yleensä käy, myös afrobeatista on vaikea saada otetta. Juuri kun luulee piirtäneensä sille rajat, on se jo livahtanut niistä ulos. Musiikki on jatkuvassa muutoksessa.
Musiikkityylin luojana pidetään nigerialaista muusikkoa ja aktivistia Fela Kutia (1938–1997). 1960-luvulta lähtien hän kehitti omaa yhdistelmäänsä afrikkalaisesta ja länsimaisesta traditiosta, jossa länsiafrikkalainen highlife-musiikki, perinteiset polyrytmirakenteet ja harmoniat kohtasivat jazzin, funkin ja rockin melodiat ja instrumentaatiot sähkökitaroineen ja runsaine puhaltimineen.
Rumpali Tony Allenin kanssa Kuti kehitti nopeatempoista ilmaisuaan pidemmälle saavuttaen esiintymisillään ja levytyksillään laajaa suosiota. Yhteistyö länsimaalaisten jazzmuusikkojen kanssa toi lisää kuulijoita Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Kutin afrobeatissa poliittisuus oli yhtä tärkeää kuin itse musiikki. Afrobeat oli sekä väline että viesti. Se oli joukkoliike, jossa oli oma rytmi. Kuti hyökkäsi jatkuvasti sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Hän joutuikin toistuvasti pidätetyksi.
2010-luvulla afrobeat kaikuu edelleen voimakkaana. Se ei ole enää niin räikeän poliittista kuin Fela Kutin käsissä, mutta se on jatkanyt leviämistään. Se on tarjonnut vaikutteita yhä uusille musiikkityyleille, ja uudistunut myös itse. Myös Fela Kutin muisto elää edelleen: menestyksekkäänä Broadway-musikaalina ja dokumentteina. Oscar-palkitun Alex Gibneyn perusteellinen Finding Fela on esitetty myös Suomessa.
UMO ja Helsinki-Cotonou Ensemble Maailma Kylässä -festivaalilla. Fire, Sweat & Pastis julkaistaan Keski-Euroopassa huhtikuun 24. päivä.