Alex Sandunga, 38, muusikko:
”Kuuban ja Yhdysvaltojen konflikti tuntuu enemmän henkilökohtaiselta riidalta kuin valtioiden väliseltä kiistalta. Mutta mikä lopulta muuttuu ja kenelle? Miten paljon aikaa se vie? Vuosisata! Muutoksen pitää parantaa kansan oloja, ei vain rikkaiden. Kuubalaiset ovat kyllästyneet kuuntelemaan aina samoja tyhjiä lupauksia.
Kuubassa jouduin sensuroiduksi, en saanut laulaa vuoteen. Hallituksen pitäisi kunnioittaa kansalaisiaan. Siihen väsyy, että toiset päättävät, mikä on sinulle hyväksi. Kaikkein kauhistuttavinta on, että pelätään ajatuksia.
Kun kymmenen vuotta sitten lähdin Kuubasta, en viiteen vuoteen saanut käydä siellä. Silloin oli voimassa laki, joka kielsi maasta lähteneitä muusikoita palaamasta takaisin. Minut leimattiin petturiksi, koska olin tullut Suomeen.
Kuubassa ihmisiä manipuloidaan. Ei ole vain kauppasaartoa, on myös sisäinen saarto, joka estää ajattelemasta.
Kuubassa pelotellaan ihmisiä kertomalla, miten huonosti asiat muualla ovat, miten paljon väkivaltaa ja ongelmia on. Niinpä aluksi kun tulin Eurooppaan ja matkustelin täällä, olin kauhuissani, pelkäsin että minut tapetaan kadulle.
Suomessa monet puolustavat Kuuban vallankumousta. Heidän pitäisi elää siellä, ei vain käydä lomalla, elää pesoilla eikä euroilla, lähiöissä eikä turistialueilla. Vain siten voi nähdä Kuuban todellisuuden.”
Rubén Pons, 49, kirjailija:
”Yhdysvaltojen ja Kuuban välinen tilanne on absurdi. Ennemmin tai myöhemmin kauppasaarto loppuu, koska se ei toimi.
Amerikkalaisten turistien myötä tulee suuri muutos. Emme haluaisi heitä, mutta mikä tahansa on parempi kuin nykytilanne. Menetettävää ei ole.
Taloudellinen tilanne muuttuu, mutta niin kauan kuin johtajina on Fidelin ja Raúlin, vanhojen kenraalien sukupolvi, todellista avautumista ei tapahdu. Ei ihmisille tulla antamaan vapautta, vapaata internetiä, vapautta ajatella.
Edes vuosia Suomessa asuneet kuubalaiset eivät uskalla puhua avoimesti. Oma sukupolveni tulee kuolemaan tämän pelon kanssa, nuorempien pitää ottaa valta. Mutta tarvitaan kunnon oppositio.
Kirjastani Elämä kuin bolero seuraa minulle todennäköisesti ongelmia Kuubassa. Ihminen voidaan tappaa sisäisesti kieltämällä häntä ilmaisemasta itseään.
Kävin lukiota yhdessä Che Guevaran ja Raúlin poikien kanssa. Näin miten he matkustelivat ulkomailla ja saivat kaiken mitä halusivat. Oli autot ja lomamatkat ja merkkivaatteet. Nyt Raúlin pojan Alejandron profiilia on selvästi alettu nostaa.”
Jacqueline Chávez, 45, espanjan opettaja:
”Liikutuin Obaman puheesta. Iloitsen, että saan nähdä tämän tapahtuvan.
Kuuballa on oikeus kehittyä niin kuin millä tahansa muulla valtiolla, ja oikeus päättää omista asioistaan. Kauppasaarto on köyhdyttänyt Kuuban, kun normaaleja taloudellisia suhteita ei ole voitu pitää yllä.
Suomella on hyvät suhteet naapureihin, myös Venäjään. Miksei Kuuballa voisi olla samanlaiset Yhdysvaltoihin? Kun siitä tulee todellisuutta, Kuuba alkaa kukoistaa. Meillä on jo sosiaalisesti oikeudenmukainen järjestelmä: lapset saavat leikkiä ja käydä koulua, terveydenhuolto on kaikkien ulottuvilla. Mutta tarvitaan vapautta ja ulkomaista pääomaa.
Mitä jos yhdysvaltalaiset yritykset voisivat investoida Kuubaan? Jos Kuuban ja Floridan välillä kulkisi lauttoja niin kuin Helsingin ja Tallinnan? Entä jos Karibialla seilaavat risteilyalukset pysähtyisivät myös Kuubassa?
Jos tulisi amerikkalaisia turisteja, jotka kuluttavat, ja paljon pieniä ja keskisuuria kuubalaisia yrityksiä, jotka hyötyisivät siitä ja maksaisivat saamistaan tuloista veroja? Mitä jos jokainen kuubalainen voisi matkustella ulkomailla ja kustantaa sen omalla työllään ja palkallaan?
Tämä on minun visioni. Enää se ei tunnu kaukaiselta utopialta.
Kuubassa on lämpöä, väriä ja iloa, ja elämänasenne kohdillaan. Kuuballa on kaikkea muuta paitsi taloudelliset resurssit ja vapaus kehittyä.”