Se tyttö Time-lehden kannessa, jolta leikattiin nenä ja korvat Talebanin tuomiosta. Joukko siniseen burkaan pukeutuneita naisia katuvilinässä. Burkan ristikon takaa katsovat silmät. Nämä ovat niitä kuvia, joita ensimmäisenä nousee mieleen afganistanilaisista naisista.
Farzana Wahidy (s. 1984) haluaa näyttää Afganistanin naisten toiset kasvot.
”Suurin osa afgaaninaisista otetuista kuvista kattaa vain yhden puolen naisten elämästä. Kaikista ongelmista huolimatta olemme kuitenkin ihmisiä, ja haluamme elää ja nauttia elämästä.”
Wahidyn kuvissa näkyy naisten ristiriitainen asema yhteiskunnassa. Ongelmat, kuten pakkoavioliitot, perheväkivalta ja huumeriippuvuus, ovat osa naisten elämää, mutta on muutakin kuin murhetta: tavallista työntekoa, juhlintaa ja vaikkapa muodin seuraamista.
”Ero on melkoinen, kun naiset näkee julkisessa tilassa kadulla ja yksityisesti omassa ympäristössään”, Wahidy sanoo.
Wahidy oli teini-ikäinen, kun Taleban-järjestö nousi 90-luvulla valtaan Afganistanissa. Koulujen ovet suljettiin tytöiltä, mutta Wahidy onnistui kuitenkin jatkamaan opiskelua salaa. Talebanin hallinto murrettiin 2000-luvun alussa, ja Wahidy pääsi 17-vuotiaana opiskelemaan kuvajournalismia.
”Totta puhuakseni en hakiessani edes tiennyt kuvajournalismista. Ajattelin vain, että no, siinä on sana journalismi”, Wahidy naurahtaa.
Wahidy sai pian töitä ensimmäisenä afganistanilaisena naisvalokuvaajana kansainvälisestä kuvatoimistosta. Länsimaissa matkustaessaan Wahidy huomasi, kuinka kapean käsityksen valokuvat Afganistanin naisista antavat.
”Afgaaninaisten elämässä on niin paljon muutakin. Minun oli palattava Afganistaniin, jotta voisin jakaa sen maailman kanssa.”
Pieniä askelia
Naisten elämä on toisaalta myös taistelua muutoksen puolesta, Wahidy sanoo. Viimeisen kymmenen vuoden aikana naisten asema on ottanut pieniä askelia eteenpäin.
”On tärkeää, että näytämme ne vähäiset muutokset, joita olemme saavuttaneet Afganistanissa. Jos muutoksia ei suojella, pelkään että menetämme ne.”
Valokuvausreissuillaan Wahidy matkustaa usein miespuolisen sukulaisen kanssa, sillä naisen ei ole turvallista majoittua hotelliin yksin.
”Lähtiessäni turvattomalle alueelle varaudun siihen, etten välttämättä palaa.”
Naisena Wahidyn on helpompi päästä kuvaamaan naisia kulttuurissa, jossa naisen on usein piilotettava itsensä vieraan miesten katseilta. Hän ei näe juurikaan etäisyyttä itsensä ja kuvaamiensa naisten välillä.
”Yksi syy valokuvaamisen aloittamiseen oli se, että kärsin. Olen löytänyt keinon ilmaista itseäni, mutta jotkut näistä naisista eivät ole. Ehkä olen se kanava, joka auttaa heitä kertomaan tarinansa muulle maailmalle.”
Wahidy on myös opettanut valokuvausta työpajoissa. Yksi Wahidyn kurssilla ollut valokuvaajaksi päätynyt nainen kertoi myöhemmin, ettei ennen kurssia ollut varma, voivatko naiset valokuvata.