Brasilialainen ystäväni ihmetteli, kuinka piskuiseen Eurooppaan mahtuu niin monta maata, kieltä ja kulttuuria.
Harva eurooppalainen ymmärtää, kuinka jättimäinen Brasilia on ja että myös sinne mahtuu hurjasti alueellista vaihtelua. Itse hahmotin tämän vasta, kun vietin kaksi kuukautta Curitibassa, Paranán osavaltiossa Etelä-Brasiliassa.
”Pienempi, sateisempi, kylmempi, puhtaampi, hieman järjestelmällisempi”, paikallinen ystäväni kuvaili Curitibaa, jota pidetään myös kaupunkisuunnittelun edelläkävijänä. Tämä kaikki yhdistettynä alueen historiaan paljastaa Brasiliasta sellaisia puolia, joita ei välttämättä osaa odottaa.
Portugalilaisten valloittajien ja afrikkalaisten orjien jälkeen Curitibaan saapui 1800-luvulla huomattava määrä siirtolaisia Euroopasta. 1900-luvulla heitä saapui myös Japanista, Syyriasta ja Libanonista.
Siirtolaiset hakeutuivat etelään, jonka ilmasto muistutti eniten kotimaata. Paikallisten mukaan siirtolaisryhmät pitäytyivät omiensa seurassa. ”Curitibanoja” pidetään nykyisinkin varautuneempina kuin perusbrasilialaisia.
Joidenkin ulkomaalaisten mielestä Curitiba ei muistuta Brasiliaa ollenkaan: ”Kaupunkinne on niin puhdas, ettei se näytä Brasilialta.” ”Miksi ette halua olla brasilialaisia? Älkää yrittäkö olla eurooppalaisia!”
Curitibassa monet asiat ovat kyllä hassusti tuttuja. Ihmiset kulkevat ison osan vuodesta toppatakeissa ja myssyissä. Jostain kulmasta kaupunki näyttää jopa Helsingiltä. Ystäväni kuuntelevat samanlaista musiikkia kuin suomalaiset kaverini.
Eurooppalaisuuden ja brasilialaisuuden vastakkainasettelussa ei ole kuitenkaan oikein järkeä. Monien kulttuurien vaikutteista huolimatta curitibalaiset ovat brasilialaisia. Curitiban siirtolaishistoria on osa koko maan historiaa.
On kuitenkin ryhmiä, joille kysymyksen ”miksi ette halua olla brasilialaisia?” voisi osoittaa. Monissa Etelä-Brasilian kaupungeissa asuu paljon siirtolaisten jälkeläisiä. Alueelle on syntynyt viime vuosikymmenten aikana separatistiryhmiä, jotka luovat kuilua etelän ja muun maan välille. Historiaa varjostavan orjuuden ja yhä ilmenevän rotusyrjinnän valossa tällainen eurooppalaisuuden korostaminen on häiritsevää.
Vaikka curitibalaisia syytetäänkin nurkkakuntaisuudesta, siirtolaistaustaan perustuvat klikit näyttävät purkautuneen ainakin osittain. Kun kysyin ystäviltäni heidän esivanhemmistaan, joku kertoi suvussaan olevan lähes kaikkea: ”isoisän perhe tuli Italiasta, isoäidin suvussa on kaikkea portugalilaisesta afrikkalaiseen perimään.”
Näiden vastauksien valossa Etelä-Brasilian omaleimaisuus ei näyttäydy niinkään ”eurooppalaisuutena”, vaan sellaisena monimuotoisuutena, jota en osannut odottaa edes Brasilialta.