Hermannin yhteisöpuutarhaan ei eksy sattumalta. Helsingissä Sörnäisten vankilan kupeessa oleva puutarha piilottelee umpeen kasvaneen puiston takana.

Vastaanotto palstalla on äänekäs, ärhäkkä ja mustanpuhuva. Vihainen varis lentää kohti yksinäistä tulijaa. Läheisessä puussa pesivä lintu puolustaa poikastaan tarmokkaasti. Kun talkoolaisia virtaa paikalle enemmän, varis myöntää tappionsa ja pitää hyökkäyksissään taukoa.

Yhdysvalloista kotoisin oleva Steve Schultz niittää viikatteella heinää kohopenkkien vierestä. Hän muutti suomalaisen vaimonsa perässä Helsinkiin pari vuotta sitten. Puutarhalle hän löysi lähiseudulla näkemänsä ilmoituksen perusteella. Yhteisöpuutarhassa ihastutti niin porukka kuin mahdollisuus viljellä keskellä kaupunkia.

Kotimaassaan Schultz työskenteli opettajana ja oli vastuussa koulun oppilaiden ylläpitämästä puutarhasta. Puutarhanhoidon hän oppi alun perin isoisältään, jonka kanssa vietti lapsena kesiä puutarhassa Wisconsinissa.

”Lämpötila siellä on aika lailla sama kuin Suomessa, mutta valoa on tietenkin kesällä paljon vähemmän”, Schultz kertoo.

Yhteispuutarhassa Schultzin suosikkikasvi on Suomen kesässä usein kylmistä säistä kärsivä tomaatti. Tänä vuonna tomaattia kasvaa kivimuurin suojaan aurinkoiselle paikalle pystytetyssä pienessä kasvatustunnelissa.

Tomaatista saatiin satoa viime vuonnakin. Aivan kypsiksi eivät tomaatit ulkona ehtineet, mutta vihreänä poimittujen tomaattien kypsyttäminen onnistuu sadonkorjuun jälkeenkin.

Vankilan mailla

Alue kuului aiemmin Sörnäisten vankilalle, mutta siirtyi kaupungin omistukseen jokunen vuosi sitten. Se jäi ensin joutomaaksi, odottamaan suunnitteilla olevan puiston rakentamista. Joukko lähitalojen asukkaita katseli aikansa tyhjää tonttia. Mitä jos perustettaisiin puutarha?

Nyt palstalla viljellään jo neljättä kesää. Ydinporukka on pysynyt samana, mutta väkeä on myös tullut ja mennyt. Työt ja suunnitelmat tehdään yhdessä. Osaavammat neuvovat tarvittaessa muita.

Maa on kaupungin omistuksessa, mutta Hermannin yhteisöpuutarhalla on kaupungin kanssa sopimus. Kaupunki ei veloita maasta vuokraa, ja vastikkeeksi puutarhan väki on sitoutunut pitämään huolen puutarhasta.

Puutarhan juuret ovat melkein sadan vuoden takana. Menneillä vuosikymmenillä samalla paikalla sijaitsi vankilan johtajan oma puutarha. Maa on viljavaa ja satoisaa, hyvin hoidettua.

Tuoreimmissa mittauksissa maasta on tosin löytynyt aavistuksen rajat ylittäviä raskasmetalleja.

”Tänne on puutarhaa perustettaessa saatettu tuoda täyttömaata, jossa on ollut vanhoja tiilenkappaleita. Niissä saattaa olla raskasmetalleja. Tai sitten raskasmetallit voivat olla peräisin karjanlannasta ajalta ennen lyijyttömään bensaan siirtymistä. Silloin raskasmetalleja kertyi lantaan”, Pinja Sipari kertoo.

Kaupunki on ehdottanut maan vaihtamista, mutta puutarhan väki haluaa pitää kiinni hyväksi havaitusta, huolella vaalitusta puutarhamaasta. Mittaukset ja neuvottelut jatkuvat.

Veden kanssa nuukaillaan

Puutarhassa on kahdesti viikossa talkoita, tiistaisin ja sunnuntaisin. Moni innokas viljelijä käy useammin, jokunen päivittäinkin.

Haravat, lapiot ja muut työvälineet ovat säilössä variksen omanaan pitämän männyn juurella. Niiden noutamiseksi tarvitaan hyvät hermot, ja kättä pidempää pään suojaksi.

Kesäkuisena tiistaina palstalla riittää puuhaa. Pari penkkiä kaipaa vielä kääntämistään. Joku perkaa pois pahimpia rikkaruohoja kohopenkistä, johon on tarkoitus istuttaa kurpitsaa.

Pinja Sipari nimikoi hentoja kasvinalkuja, joiden tunnistaminen vaatii tarkkaa silmää. Yhteisöpuutarhan henkeen kuuluu, että kaikki voivat hankkia palstalle haluamiaan siemeniä.

Puutarhassa on käytössä viljelykierto. Palsta on jaettu neljään osioon, joiden paikkaa vaihdellaan vuosittain. Typpeä sitovat maanparannuskasvit ovat omassa osiossaan, erilaiset juurekset omassaan, salaatit ja muut omassaan. Yksi neljännes lepää.

Vesi on palstalla ongelma. Vanhaa perua puutarhan laidalla seisoo vielä vesihana, mutta vesijohto on ajat sitten katkaistu. Vapaapalokunta tuo vettä palstalle valtavissa muovisäiliöissä.

”Vesi on aika arvokasta, kuutio maksaa meille 60 euroa”, Sipari kertoo. ”Hanasta valutettuna sama määrä maksaisi viitisen euroa.”

Vedellä ei lotrata, vaan kastellaan vain silloin kun se on välttämätöntä. 

Sadonkorjaajat

Puutarhan etelälaitaa rajaa vankka kivimuuri, kuulemma vankien aikoinaan rakentama. Sen koloissa on elämää: citykanit pesivät täällä. Mikä on pesiessä, vieressä on katettu ruokapöytä.

Kaupunkilaiskanien suurimmaksi herkuksi ovat osoittautuneet sipulit. Ruohosipulimättäät on parturoitu kymmensenttiselle sängelle. Myös kaalit ovat suosiossa. Trendikäs lehtikaali on syöty ensimmäisenä.

Muita kaaleja yritetään varjella: risunpätkistä yhden kaalipenkin ympärille kasattu pikkuaita näyttää vähän kaltereilta. Taustalla piirtyvään vankilan muurin verrattuna se näyttää heppoiselta, mutta riittää pitämään kanit kaaliherkuista erossa.

Päivi Ceesay on puutarhalla nyt kolmatta kesää.

”Tämä puutarha on yksi ihanimpia asioita, joita omassa elämässäni on viime vuosina tapahtunut”, Ceesay sanoo. ”Täällä on upea henki, ja tämä tuo paljon iloa. Jokainen tekee, mitä osaa, omien kykyjensä mukaan.”

Sato palkitsee talkoolaiset. Sitä mukaa kun satoa kypsyy, se jaetaan talkoissa. Kukin ottaa tarpeensa mukaan, perheelliset enemmän, yksineläjät vähän vähemmän. Jakaminen on sujunut yllättävänkin sopuisasti.

”Satokausi jatkuu kesäkuun lopulta lokakuulle. Ruokaa tulee niin paljon, että siitä riittää kyllä kaikille tarpeeksi”, Pinja Sipari sanoo.