Odotamme jälleen kerran lehtoria saapuvaksi. Luokkatovereissani ei näy levottomuuden merkkejä: tämä on aivan normaalia.
Lukukausi on alkanut lähes kuukauden myöhässä. Suurin osa opettajista ei ole vieläkään palannut lomalta. Opiskelijat sen sijaan ovat matkustaneet kampukselle kotiseuduiltaan pitkienkin matkojen päästä.
Seuraavalla viikolla yksi lehtori ilmestyy luennoimaan sadalle opiskelijalle ympäripäissään sammaltaen. Kaikki istuvat aloillaan, mutta jotenkin sana kiirii opettajainhuoneeseen. Kollega yrittää saada humalaista poistumaan, mutta tämän kieltäydyttyä kaikki ovat neuvottomia. Tunnin päästä ensimmäiset rohkeat opiskelijat poistuvat vaivihkaa.
Välikohtauksen jälkeen näen vihdoinkin yliopiston pihalla tansanialaisille harvinaista avointa raivoa ja kapinahenkeä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseinen opettaja tulee luennolle humalassa. Nyt ryhmä nuoria on kerääntynyt yhden mesoavan opiskelijan ympärille: ”Maksan tästä koulutuksesta omaisuuden, ja touhu on tällaista”, hän huutaa.
Lukuvuosi yliopistossa maksaa noin 870 euroa, mikä on tansanialaisille valtava summa. Lisäksi opiskelijat maksavat asuntola-asunnoistaan sekä opetusvälineistä, joista iso osa on epäkunnossa. Töitä ei juurikaan ole tarjolla, joten lähes kaikki ovat taloudellisesti riippuvaisia vanhemmistaan. Osa tuntuu elävän suoranaisessa köyhyydessä.
Onneksi opiskelijoiden välillä löytyy solidaarisuutta: koditon kaveri otetaan lattialle nukkumaan, vaikka samassa huoneessa asuisi jo neljä ihmistä. Ruokaa tehdään yhdessä ja se jaetaan nurisematta kaikille.
Ongelmista vaietaan, sillä teoriassa korkeakoulutus on tie parempaan tulevaisuuteen. Sen vuoksi opiskelijat ovat valmiita kestämään köyhyyttä ja opettajien epäkunnioittavaa käytöstä. Opettajien käytöksestä valittaminen johtaa suoraan numeroiden laskemiseen, opiskelijat kertovat. Paikalliset kaverini pelkäävät, että valmistuttuaan heillä ei ole työelämässä tarvittavaa osaamista. Kallis koulutus tuntuu monesta menevän hukkaan.
Ystäväni kertovat, että osa opiskelijoista päätyy niin kutsuttujen sugardaddyjen ja -mamojen seuraan.
Nämä vanhemmat, usein perheelliset seuralaiset kustantavat tyttö- ja poikaystävilleen koruja, vaatteita ja rahaa muuhun tarvittavaan. Vastineeksi he saavat seuraa – ja yleensä seksiä, kun nuoret tulevat heistä taloudellisesti riippuvaisiksi.