Tässä on romaani, jonka lukemista on jatkettava vaikka putoaisi kyydistä.
Paikoitellen teos pohjaa perinteisille tarinankerronnan muodoille; paikoitellen se yltyy myrskyksi sanoja ja assosiaatioita, jotka ovat kauniita ja nautinnollisia, mikäli lukija uskaltaa tyrkätä järjen ja hallinnan hetkeksi nurkkaan ja altistaa itsensä ajan ja paikan, henkilöiden, fiktion tasojen muutoksille.
Mikä kuva nykytodellisuudesta: Lyhyitä ja sekavia fragmentteja! Räkäistä ja runollista! Salamannopeaa ja tylsistyttävän hidasta!
Ja silti romaanin ranka on ja pysyy – tai vähintäänkin löytyy yhä uudelleen. Mihail Siskinin romaani Neidonhius ilmestyi venäjäksi alun perin vuonna 2005 ja on kahminut monia palkintoja. Vast’ikään julkaistu Vappu Orlovin huikea suomennos kuljettaa perustuksissaan kolmea erilaista tasoa. Teos alkaa haastattelumuotoisena, kun tulkki, joka asuu paratiisissa nimeltä Sveitsi, avaa maahan pyrkivien turvapaikanhakijoiden elämänkokemuksia.
Toisen kokonaisuuden muodostavat tulkin lapselleen kirjoittamat kirjeet tai kortit, jotka valuvat itsenäisemmäksi proosaksi, jossa tulkki selvittelee avioliittohuoliaan vaimonsa Isolden kanssa esimerkiksi rakkauden ja historian täyttämässä Roomassa. Isolde on ollut aiemmin kaupungissa kuolleen ex-miehensä Tristanin kanssa, joten myös mustasukkaisuus on proosan keskiössä.
Kolmannen kokonaisuuden romaanissa muodostavat venäläisen laulajatar Bella Dmitrijevnan muistelmat, joita tulkki lukee ja koettaa toimittaa. Päiväkirjamerkinnät ovat osa teoksen dokumentaarista materiaalia ja vievät 1900-luvun alun sotiin ja Venäjälle.
Huh! Teos ei ole helppo, mutta se on fantastinen. Tämän romaanirangan ympärille kiertyy kollaasinomaisesti kansansatuja, tarustoa, viitteitä nykykirjallisuuteen ja klassikoihin. Romaanin yli 550 sivua on epäilemättä luettava useita kertoja.
Erityisesti teos virittää ajatuksia tulkin roolista ja tulkkaamisesta kielten, kulttuurien, aikojen ja rakkauksien näyttämöillä.
Paratiisi-Sveitsin vastaanottokeskuksessa tulkin tehtävänä on luoda siltoja ja elämäntarinoita, välittää ihmisen kärsimys ja auttaa ymmärtämään kulttuureja sekä konflikteja, jotta ihminen saisi turvapaikan. On ilmiselvää että tulkkaaminen on eri asia kuin kielen kääntäminen. Tulkkaaminen laajenee globaaliksi merkitysten ja tekojen verkoksi ja toisaalta avaa mikrotasolla ihmisten välistä enemmän tai vähemmän rikkinäistä kommunikaatiota, empatiaa, rakkauden ja rauhan yrityksiä.
Samalla tavoin Neidonhius on kirjailijan tulkinta nykymaailmasta: Se ammentaa rakkaudesta ja väkivallasta, se on paikoitellen sietämätön ja raskas, paikoitellen naiivi ja kevyt. Ennen kaikkea se herättää ymmärryksen siitä, miten me ihmiset todella olemme nuppineulanpään kokoisia ja miten hatarasti tökättyinä keikumme omilla paikoillamme.