Armeija nosti konekiväärit ilmaan ja ampui taivaalle. Sotilaat antoivat mielenosoittajille kymmenen minuuttia aikaa hajaantua ennen kuin ampuivat. Päivä oli 26. syyskuuta 2007 ja meneillään oli Myanmarin historian verisin mielenosoitus, sahramivallankumouksena tunnettu kansannousu. Yangonin kaduilla marssi rauhanomaisesti opiskelijoita, munkkeja ja tuhansia tavallisia kansalaisia.

Yksi marssijoista oli sahraminväriseen munkinkaapuun verhoutunut Ashin Issariya.

”Osa ihmisistä oli peloissaan ja pakeni, osa oli armeijan motissa. Moni kuoli, ja myös munkkeja ammuttiin, pidätettiin ja hakattiin. Kaapujamme revittiin, mikä on paha loukkaus”, Issariya kertoo.

Issariya, 40, on vallankumousjohtaja, yksi sahrami-vallankumouksen organisoijista. Paremmin hänet tunnetaan King Zerona. Yleensä buddhalaismunkit mielletään epäpoliittisiksi, mutta Myanmarissa he ovat osallistuneet polittiikkaan.

Toimintaa ei koskaan ole voinut harjoittaa avoimesti, Issariya sanoo.

”Jos juntta sai tietää, munkit pidätettiin. Jo poliittisen kirjallisuuden lukeminen vei kymmeniksi vuosiksi vankilaan.”

Moni munkki on jo ennen sahramivallankumousta uhrannut paljon. Osa on menettänyt henkensä vankilassa.

Munkit kokevat, että heillä on velvollisuus huolehtia ihmisistä vastapalvelukseksi saamastaan ruoasta ja tuesta. Yleensä munkin tehtävä on jakaa oppia buddhalaisesta elämästä ja arvoista. Jos maan poliittinen tilanne olisi ollut toinen, myös Issariya olisi tyytynyt tähän. Kansan kärsimys kuitenkin velvoitti.

”Ennen vuoden 2007 vallankumousta kiersimme ja keskustelimme maan tilanteesta. Toteutimme rauhanomaisia kampanjoita armeijahallintoa vastaan. Viesti oli selvä: juntan oli astuttava syrjään.”

Issariya kirjoitti lukuisia poliittisia artikkeleja salanimellä. Ennen vallankumousta kukaan ei aavistanut, että kansannousu päättyisi verisesti.

”Juntan takia ihmiset olivat köyhtyneet ja vain eliitti rikastunut. Halusimme tasaisempaa varallisuutta.”

Se, että armeija taltutti mielenosoituksen väkivalloin, oli Issariyan mukaan vain osa sitä mitä he ovat aina tehneet. Aseelliset konfliktit ovat olleet juntan keino hallita valtaa.

”Vuonna 2007 pystyimme näyttämään maailmalle, mitä Myanmarissa todella tapahtuu. Että ihmiset kärsivät.”

Marraskuun 8. päivä 2015 käytiin merkitykselliset parlamenttivaalit, joissa Nobelin rauhanpalkinnon voittanut Aung San Suu Kyi vei oppositiopuolue NLD:n murskavoittoon. Vaikka vaalit eivät olleet täysin oikeudenmukaiset, tuloksen on sanottu heijastavan kansan tahtoa. Kuitenkin kenraalit mielellään kutsuvat maata ”kurinalaiseksi demokratiaksi”.

”Perustuslakiin on tehtävä muutoksia, jotta Aung San Suu Kyi voi johtaa maata. Nykyisen lain mukaan hänestä ei voi tulla presidenttiä”, Issariya sanoo.

Sotilasjuntan aikainen peruslaki määrittää, että parlamentissa 25 prosentin osuus paikoista on varattu armeijan edustajille ja heillä on veto-oikeus perustuslaillisiin muutoksiin. Lakia ei voi muuttaa ilman armeijan hyväksyntää.

Perustuslaki kieltää presidentin viran henkilöltä, jolla on ulkomaalaisia lapsia.  Suu Kyin molemmilla pojilla on Britannian kansalaisuus. Puolue voi toki nimittää Suu Kyin ehdokkaaksi ja katsoa, muuttaako armeija mieltään.

Presidenttiys itsessään merkitseekin melko vähän. Tärkeimmät ministeriöt, kuten sisä- ja puolutusministeriö ovat yhä perustuslaillisesti armeijan johtamia. Tämä vaikuttaa jatkuviin aseellisiin konflikteihin ja armeijan käymään oopiumkauppaan. Jo ennen vaaleja armeija ilmoitti osallistuvansa yhä politiikkaan, mutta tuloksen myötä armeijakytköksistä kritisoitu USDP-puolue ja sen presidentti Thein Sein joutuivat väistymään.

Poliittiset aktivistit, Issariya mukaan lukien, ovat vaatineet poliittisten vankien  vapauttamista. Tämä olisi todellinen askel kohti demokratiaa.

”Monia heistä on kidutettu vankilassa. On laitettu muovipussi päähän. Heihin on ruiskutettu myrkkyjä ja heitä on hakattu. Vapautumisen jälkeen monet eivät ole kuntotuneet”, Issariya sanoo.

Poliittisia vankeja tarkkailevien järjestöjen mukaan vankien määrä tuplaantui viime vuoden aikana, ja nyt heitä on reilut kaksisataa. Kaikkiaan poliittisia vankeja on ollut vuosien 1988–2015 välillä arviolta kymmenen tuhatta.

Issariyakin oli juntan etsityimpien listalla. Hän pakeni Thaimaahan ja vältti vankilan. ”Ainoa asia jota pelkäsin, oli poliittisen aktiivisuuteni loppuminen. En ollut turvassa.”

Myanmarissa on tällä hetkellä paljon poliittista aktivismia. Myös King Zero kirjoittaa yhä Thaimaasta käsin.