Kolmekymppinen Pilar on paennut kotoaan El Salvadorista jengiväkivaltaa. Rikollisjengin jäsenet tappoivat hänen aviomiehensä, kun tällä ei ollut varaa maksaa vaadittua suojelurahaa. Siivoojana sairaalassa työskennellyt Pilar selvisi kuin ihmeen kaupalla hengissä. Siitä lähtien tappajat ovat jahdanneet häntä.

Pilar on yksi niistä lähes parista sadasta Meksikossa oleskelleesta paperittomasta siirtolaisesta, joita toimittaja Maija Salmi, 30, haastatteli kirjoittaessaan lokakuussa ilmestynyttä kirjaansa Paholaisen juna. Se kuvaa kotimaistaan paenneiden keskiamerikkalaisten matkaa Meksikon halki kohti Yhdysvaltoja. Useat taittavat matkan laittomasti tavarajunilla, joita matkanteon vaarallisuuden vuoksi kutsutaan paholaisen juniksi.

Liikkuviin juniin hyppääminen ja katoilla matkustaminen on hengenvaarallista. Sen lisäksi siirtolaisia ryöstävät, kidnappaavat, pahoinpitelevät ja raiskaavat niin rikollisjengit kuin korruptoitunut poliisi ja Meksikon pahamaineiset siirtolaisviranomaiset.

Junareitin varren joukkohaudoista on löytynyt kymmeniätuhansia ruumiita.

Meksiko kiristi siirtolaispolitiikkaansa vuonna 2014. Viranomaisratsiat juniin ovat lisääntyneet niin, että nykyään yhä useampi siirtolainen taittaa matkan mieluummin kuukausia kestävänä jalkapatikkana kuin junan kyydissä. Vuoden 2014 tammikuun ja marraskuun välisenä aikana Meksikossa otettiin kiinni 117 500 siirtolaista, 26 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.

”Näin miten siirtolaisia jahdattiin, se oli hirveää katseltavaa. Meksikossa siirtolaiset ovat kauppatavaraa, eikä väkivallan tekijöistä voi erotella jengejä ja viranomaisia”, Salmi kertoo joulukuisena iltapäivänä helsinkiläisessä kahvilassa.

Se että Paholaisen juna ilmestyi keskellä Euroopan pakolaiskriisiä, on sattumaa, mutta tekee teoksesta entistä ajankohtaisemman. Syyt Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin suuntautuvan siirtolaisuuden taustalla ovat samat: väkivalta ja köyhyys, joiden vuoksi elämä omassa maassa käy mahdottomaksi. Yhteistä on myös vaikea, vaarallinen, pitkä ja kallis matka, jota kukaan ei tee huvikseen.

”Ihmisten pitäisi ymmärtää, etteivät siirtolaiset ole pelkkiä lukuja. Eivät he oikeasti halua lähteä kodeistaan. Katsokaa nyt ulos, kuka tänne haluaisi!”, Salmi huudahtaa.

Kello on vasta neljä iltapäivällä, mutta ulkona on jo pilkkopimeää. Vettä vihmoo mustaan asfalttiin ja jäätävä tuuli on tyhjentänyt kadut. Salmi itse on asunut viimeiset kahdeksan vuotta Espanjassa.

”Toivoisin että siirtolaisia kohdeltaisiin edes ihmisinä, kun he vihdoin pääsevät toiseen maahan. Meidän pitäisi olla monikulttuurinen yhteiskunta niin kuin Yhdysvallat. Suomessakin monen menestystarinan, kuten Finlaysonin tai Fazerin, takana on siirtolainen.”

Toisaalta Yhdysvaltain siirtolaispolitiikassa on paljon pielessä, Salmi huomasi viimeistään haastatellessaan maasta karkotettuja meksikolaisia Tijuanan rajakaupungissa. Monet olivat asuneet Yhdysvalloissa lähes koko ikänsä ja joutuneet karkotetuksi jonkin vähäisen rikkeen vuoksi. Joukossa oli paljon sotaveteraaneja.

”Toivon, ettei Suomessa ja Euroopassa lähdetä jenkkien linjoille myöskään siinä, että alettaisiin kriminalisoida paperittomia. Onko helpompaa tapaa lisätä rikollisuutta kuin ihmisten kriminalisointi? Kotoa lähdetään, jos on hätä. Rasistista pelkoa ylläpitämällä ainoastaan lisätään radikaalien määrää. Pariisin terrori-iskujen tekijätkin olivat ranskalaisia, se olisi hyvä muistaa.”

Salmi teki kirjaansa varten Meksikoon neljä pitkää matkaa vuosina 2013 ja 2015. Hän ylitti laittomasti Guatemalan ja Meksikon rajan, asui siirtolaiskeskuksissa, jututti siirtolaisten ja asiantuntijoiden lisäksi jengien jäseniä, huumediilereitä ja Yhdysvalloista karkotettuja.

Painavasta aiheestaan huolimatta kirja on niin viihdyttävästi kirjoitettu, ettei sitä tekisi mieli laskea käsistään. Keskiössä ovat ihmiset, joihin Salmi tutustui, sekä heidän tarinansa. Matkat hän teki pääosin yksin, sillä kukaan ei halunnut lähteä mukaan niin epämääräisille reissuille.

”Vihaan sitä, jos joku kysyy ’yksin naisena’ matkustamisesta, en halua mitään sankaritoimittajan viittaa. Jos sinulla on rahaa ja olet valkoinen, ei ne sinua ensimmäisenä mestaa. Koin että olen enemmän turvassa kuin meksikolaiset kollegani”, Salmi toteaa.

”Minua kehotetaan usein välttämään turhia riskejä. Mutta mikä on turha riski? Jos nouset lentokoneeseen ja matkustat maahan, jossa ihmisiä tapetaan, se on jo riski. Jos haluat kirjoittaa sosiaalisista ongelmista, siinä on aina riskejä.”

Ainakaan kevyemmiksi Salmen aiheet eivät ole muuttumassa, sillä seuraavaksi hän tahtoisi kirjoittaa elsalvadorilaisesta naisvankilasta ja maan jenginaisista. El Salvador on yksi maailman väkivaltaisimmista maista.

”El Salvadorissa tehdään eniten murhia ei sotaa -käyvistä maista maailmassa. Meksikossa näin siirtolaisten joukossa paljon teini-ikäisiä, lapsenkasvoisia, raskaana olevia tyttöjä, jotka ovat lähteneet pakoon väkivaltaa. Suomessa, tai oikein missään muuallakaan, ei tiedetä El Salvadorin ja Hondurasin väkivaltatilanteesta”, Salmi miettii.

El Salvador lienee koitunut myös jengiväkivaltaa paenneen Pilarin kohtaloksi. Salmi on pitänyt häneen yhteyttä Facebookissa, mutta nyt hän on kadonnut.

”Kukaan ei ole kuullut Pilarista kahteen kuukauteen. Hän kyllästyi rasismiin ja huonoon kohteluun Meksikossa ja kertoi lähtevänsä takaisin kotikyläänsä. Luulen että hänet on tapettu siellä.”