Epäonnistuminen on kiinnostavaa – erityisesti muiden epäonnistuminen. Miljoonat matkailijat joka vuosi käyvät katsomassa epäonnistumisen muistomerkkejä ympäri maailmaa. Kuka tietäisi mitään italialaisesta pikkukaupungista, ellei 1100-luvulla rakennetun kellotornin perustuksia olisi tehty niin huonosti, että rakennelma olisi alkanut upota maaperään jo kolmannen kerroksen kohdalla?

Sen jälkeinen toiminta on jäänyt arkkitehtuurin historiaan. Kun huomattiin, että maaperä antaa periksi ja rakennus kallistuu, rakentaminen lopetettiin, mutta noin sadan vuoden päästä urakointia päätettiin jatkaa ja torniin tehtiin neljä uutta kerrosta.

Sitten pidettiin taas lähes sadan vuoden tauko ja kahdeksan­kerroksinen torni valmistui suunnilleen 1370. Painavat kirkonkellot asennettiin kallistuman vastakkaiselle puolelle, jotta torni pysyi tasapainossa. Ja nyt Pisan kalteva torni on yksi maailman kuuluisimmista rakennuksista.

Avignonin sillan tarina on myös tarina epäonnistumisesta. Pahaksi onneksi  melkein aina kun joki tulvi, silta romahti. Jatkuva korjaaminen tuli kalliiksi ja lopulta romahtanut silta jäi törröttämään joen puoliväliin. Mutta mitä tapahtuikaan: ei-minnekään-johtavasta sillasta tuli nähtävyys, siitä tehtiin maailmankuulu lastenlaulu ja nykyään silta on Unescon maailmanperintökohde.

Ruotsalaisen Vasa-laivaparan epäonnistumisen tarina on vielä lyhyempi: kallis ja hartaasti rakenettu laiva upposi neitsytmatkallaan. Nykyään laivaa käy kuitenkin katsomassa yli miljoona matkailijaa vuodessa. Tällaista menestystä ei varmasti olisi ikinä uskonut epäonninen hollantilainen maahanmuuttaja, laivanrakentaja Arendt Hybertsson, joka katastrofin jälkeen palasi Ruotsista kiireesti kotimaahansa.

On lohdullista ajatella, että jokaisessa epäonnistumisessa on jotain hyvää ja täydellinen epäonnistuminen voi kääntyä onneksi – ainakin tulevien sukupolvien silmissä.

Kaukana historiassa sattuneet epäonnistumiset on toki helpompi sijoittaa historian tapahtumien helminauhaan kuin niellä oman aikamme mokailua, verorahojen tuhlausta ja epäonnistuneita projekteja. Mutta ehkä Länsimetrosotkukin saa uudet mittasuhteet, kun sitä tarkastelee historiallisesta näkökulmasta. Ja kenties Olkiluodon uuden ydinvoimalan rakentamisessakin kannattaisi pitää parin sadan vuoden tuumaustauko.

13. lokakuuta vietetään kansainvälistä epäonnistumisen päivää – ja sitä olisi varmasti syytä juhlia kunnolla myös Suomessa. Ja toivoa parasta.