”Jos tarkentaa katseensa lähelle mitä tahansa asiaa, mikään ei ole keskivertoa. Luulen, että vahvuuteni taiteilijana on se, että tunnen niin vahvaa empatiaa sekä lapsen että aikuisen tunteita kohtaan”, sanoo Marisol Misenta alias Isol, 44, vetämänsä työpajan jälkeen helsinkiläisessä kahvilassa.
Hän sanoo aina olleensa viehättynyt sarjakuvista ja kuvakirjoista.
”Oivalsin jossain vaiheessa taideopintojani, että kun tein itse sekä tarinan että kuvat, lopputuloksesta tuli voimakkaampi.”
Nuorempana Isol oli mukana argentiinalaisessa underground-liikkeessä, jossa oli tapana painattaa omakustanteena syntyneitä tekstejä ja kuvia ja myydä niitä kadulla.
”Sain pikkuhiljaa nimeä, kun aloin tarjota sarjakuviani sanomalehtiin.”
Tätä nykyä Isolin kirjoja on käännetty 18 kielelle, ja niitä löytyy usealla kielellä myös täkäläisistä kirjastoista. Suomenkielinen käännös puuttuu vielä.
Vuonna 2013 Isolille myönnettiin arvostettu Astrid Lindgren -palkinto, jonka hän vastaanotti Tukholmassa laulamalla kiitokseksi.
On näet niin, että buenosairesilaisessa boheemiperheessä kasvanut Isol on myös laulaja bändissä, joka soittaa kokeellista poppia.
Lapsena Isol luki paljon. ”En ollut kovin ulospäinsuuntautunut tai sosiaalinen. Tarinat olivat minulle tärkeitä.”
Filosofi-isä keksi lastensa iloksi tarinoita solkenaan – ja kirjoitti myös. Äiti lauloi kuorossa ja kotona. Isol ja hänen muusikkoveljensä kasvoivat musiikin ja kirjojen keskellä. Televisiota ei ollut.
”Lukeminen oli meille parasta ajanvietettä. Luin kaikkea, jopa keskiaikaista kirjallisuutta. Ajattelenkin niin, että on menty sivuraiteille, jos lukeminen on lapselle ikävä velvollisuus.”
Uran alussa 1990-luvulla kustantamot pitivät Isolin kirjojen hahmoja psykoottisina. Lopulta meksikolainen Fondo cultura económica uskalsi tarttua Isolin aikaansaannoksiin.
Kirjojensa hamoista Isol sanoo, ettei koskaan tuomitse heitä. ”Heille tapahtuu se, mikä tapahtuu. Pidän lapsissa erityisesti villistä ja kesyttömästä puolesta. Heidän aitoudestaan, kyvystään kyseenalaistaa.”
Isolin omintakeiseen piirustustyyliin kuuluu muun muassa se, että hän menee värityksessä rajojen yli.
”Monet lapset sanovatkin, että haluavat piirtää kuten Isol, ilman rajoja! Minulle se on isoin kiitos, koska se on tunne, jonka taiteellani haluan lapsille – ja aikuisille – välittää. Tunteen siitä, että voi tehdä mitä vain.”
Oman äänen löytäminen on Isolin mielestä arvokkainta mitä on. Hänen kirjoissaan pohditaan paljon asioita, stimuloidaan lukijaa.
”Valmiita vastauksia en anna.”
Erityisesti Isolin Menino-kirjat ovat ihastuttaneet kaikkialla maailmassa.
”Lapsi on kuin avaruusolio. Kuvaan kirjassa Menino-vauvan niin kuin emme tietäisi, millainen se on: kun se sulkee silmänsä, pienet ikkunat, se näkee sisälleen – kun se avaa ne, se näkee ulkopuolisen maailman. Kun se itkee, sen silmistä tulee vettä, joka puhdistaa ne silmät, ne ikkunat.”
Rakastettu lastenkirjailija tuli itse äidiksi vasta nelikymppisenä. Hänellä on dramaturgi-ohjaaja-näyttelijämiehensä kanssa neljävuotias poika ja yhdeksänkuukautinen tytär.
”Meillä oli mukava elämä ja pohdimme perheen perustamista pitkään. Olemme olleet yhdessä 23 vuotta. Mietimme, mistä kaikesta luovumme ja mitä kaikkea saamme tilalle.”
Lapsen kasvattaminen on monimutkaista, kirjailija sanoo.
”Tärkeintä on, että tuntee itsensä hyvin. Mitä vähemmän itse on hullu, sen vähemmän hulluutta siirtää eteenpäin.”
Isol itse on pitänyt itsestään huolta psykoanalyysillä, argentiinalaiseen tapaan. Se on arkirutiinia, ollut 26-vuotiaasta asti, kahden viikon välein.
”Mitä paremmin tunnet itsesi, sitä vapaampi olet. Siksi en ajattele kirjoittaessanikaan, että tarinani ovat erityisesti lapsille. En ajattele, että lukija olisi jotenkin erilainen kuin minä.”