On aurinkoinen ja lämmin aamu Tiranan keskustassa, vaikka on jo marraskuu. Kahvit voidaan juoda ulkona.

Marius Veizi ja Klaudia Hamiti saapuvat haastatteluun kihlajaisiaan seuraavana aamuna. Romanikulttuurissa kihlajaiset on melkein sama kuin olisi mennyt naimisiin. Klaudian sormessa on valtavan kaunis sormus, ja pari on ikionnellinen.  Vieraille heiltä heltiää vähän hassu, mutta merkityksellinen ilme.

Marius ja Klaudia ovat parikymppisiä albanialaisia romaninuoria. He ovat valinneet toisensa itse, eivätkä ole noudattaneet romanien perinteistä tapaa avioitua. Albaniassa romanit menevät yhä useimmiten naimisiin sen puolison kanssa, jonka vanhemmat hänelle valitsevat, ja usein alaikäisinä. Nuoret eivät tapaa ennen kihlautumista. Nykyään on tosin tavallista tutustua sosiaalisessa mediassa.

Marius ja Klaudia ovat olleet ystäviä jo vuosia. He rakastuivat ja rupesivat seurustelemaan Tiranassa, missä molemmat ovat olleet opiskelemassa. Vanhemmat eivät puuttuneet heidän suhteeseensa.

”Sisareni on järjestetyssä avioliitossa, ja vanhempani ovat nähneet, mitä kaikkea siitä voi seurata. Siksi he päättivät antaa minun valita itse. He sanoivat, että etsi itsellesi mies, joka on sinun tasollasi”, Klaudia sanoo.

Klaudia on jo valmis lakimies. Hän on yksi ensimmäisiä Albanian romaneja, joilla on yliopistotutkinto. Hän työskentelee nyt romanijärjestössä.

Mariuskin sai valita puolison itse, vaikka vanhemmilla oli epäilyksiä asian suhteen.

Marius opiskelee valtiotiedettä Tiranassa ja työskentelee ohjaajana Fidan kyläprojektissa kotikylässään Baltezissa.

”Kun vanhempani tulivat Tiranaan, he näkivät minut usein Klaudian seurassa. He näkivät, että olemme ystäviä, mutta kaipa he sitten tajusivat, että kyse on muustakin. Heitä  kuitenkin pelotti, hyväksyvätkö Klaudian vanhemmat ja suku tällaisen maalaispojan.”

Albaniassa romaneja on tietoisesti yliopistokoulutettu vasta muutaman vuoden ajan. Nyt yliopistotutkinnon suorittaneita on jo kymmeniä. Koulutus tuo muun muassa vapautta päättää itse omista asioistaan.

Fidan romanikylissä tekemä yhteisöjen vahvistamistyö tähtää paitsi perustarpeiden, kuten puhtaan veden ja terveyden ylläpitämiseen, myös lasten koulunkäynnin tukemiseen. Projektin alkaessa kylässä ei ollut juoksevaa vettä eikä lapsia näkynyt koulussa. Vesiongelma aiheutti lukuisia terveysongelmia, kuten ripulia ja muita vatsatauteja.

Marius onkin elävä esimerkki siitä, mitä hankkeessa on saatu aikaan. Hän oli 13-vuotias, kun Fida aloitti työnsä Baltezissa.  Hän on saanut sekä taloudellista että henkistä tukea koulunkäyntiin.

Marius on hyvin tietoinen asemastaan esimerkkinä. Hän jopa miettii, että poliitikon ura voisi olla yksi tulevaisuuden uravaihtoehto. Pariskunta tuntee voimakkaasti, että he ovat sukupolvea, jonka tehtävä on viedä Albanian romaneja eteenpäin, kohti parempaa tulevaisuutta.

Mutta entä oma elämä? ”Häät ovat sitten joskus, kun meillä on varaa järjestää oikeat romanihäät”, Marius sanoo. Hän haluaa perinteiset häät, vaikka he eivät olekaan perinteinen pariskunta.

Ja lapset: No, Klaudia haluaa kaksi. Mariusta ei haittaisi, vaikka lapsia tulisi enemmänkin.

Albanialaiset ovat kokeneet kovia paitsi kommunismin aikana, myös demokratian vuosina. Sadattuhannet ovat muuttaneet Eurooppaan, Kreikkaan ja Italiaan, Saksaan ja Pohjois-Eurooppaan paremman elämän toivossa. Lamavuosina he ovat kuitenkin joutuneet palaamaan takaisin kotinsa, kun työt ovat muissa maissa loppuneet.

Marius Veizinkin vanhemmat lähtivät vuoden 2015 keväällä Saksaan. He asuvat siellä nyt vastaanottokeskuksessa, mutta eivät usko voivansa jäädä, koska Eurooppa ei ota pakolaisia turvallisista maista.

Työttömänä on lähes viidennes Albanian työvoimasta,  ja palkat ovat pieniä niilläkin, joilla on töitä. Keskipalkka on 200-300 euroa.

Ajamme aamuvarhaisella ulos Tiranasta. Matkaa ei kilometreissä ole valtavasti, mutta Albanian tiet ovat edelleen osittain erittäin huonokuntoisia, ja matkaan pitää varata reilusti aikaa.

Baltez on 1500 asukkaan pieni maanviljelyskylä, jossa on 130 romanitaloutta.

Maalaisidylli tulee vastaan heti kylätielle kääntymisen jälkeen. Heinää, kurpitsoita, omenoita ja mandariineja kuljetetaan aaseilla. Lapset ja lampaat lönkyttävät auton rinnalla.

Mutta idylli on vain pintaa. Valtion tai kunnan järjestämät peruspalvelut ovat tällaisissa köyhissä kylissä edelleen täysin rempallaan, vaikka kommunismin päättymisestä on jo 25 vuotta. Vesijohtoputket ovat rikki. Viemäröinti puuttuu. Sähköä saadaan miten kuten. Roskien keräystä ei ole järjestetty.

Niinpä Albaniassa toimii kymmeniä länsimaisia järjestöjä, Euroopan unioni ja ulkomaisia sijoittajia, jotka korjaavat kunnallistekniikkaa, ja huolehtivat sosiaalityöstä. Fidalla on ollut Albaniassa vuoden 2015 loppuun asti yhteisöjen kehittämisprojekteja, jotka perustuvat kylien ihmisten omaan työpanokseen ja rahoitukseen. Niissä toimii Fidan palkkaamia ohjaajia.

Baltez valikoitui yhdeksi Fidan tukemaksi kyläksi siksi, että siellä romaniyhteisön johtaja oli erityisen innostunut ja sitoutunut kylän kehittämiseen, Fidan paikallinen projektijohtaja Argon Ara kertoo.

Läheisessä Fierin kaupungissa on evankelinen kirkko, jonka piiriin Baltezin kylä kuuluu. Siellä Baltezin romaniyhteisön päällikkö Latif Kazanxhiu koki herätyksen, joka johti hänet tekemään omasta ja yhteisönsä elämästä parempaa, kuin mihin he olivat aiemmin tyytyneet.

Albaanit ovat enimmäkseen muslimeita, mutta maassa on myös vanhoja kristittyjä yhteisöjä. Kristilliset järjestöt ovat tehneet lähetys- ja sosiaalityötä muun muassa romanien keskuudessa jo 1900-luvun alusta.

”Olisittepa nähneet millainen tämä kylä oli ennen. Roskainen, likainen, ihmiset juovuksissa, riitelyä, surkeaa elämää… Olin itsekin alkoholisti, mutta uskon kautta paranin ja halusin itselleni ja koko kylälle uuden elämän”, Kanzanxhiu sanoo.

Kun päätettiin, että Fida alkaa rahoittaa yhteisön kehittämistyötä, tehtiin ensin koko kylän terveysselvitys. Lähes kaikilla oli matoja ja muita likaisesta vedestä johtuvia sairauksia.

Kylän laidalla oli vesipumppu, mutta putket taloihin puuttuivat. Laskettiin, että vesiputkien vetäminen taloihin maksaisi vain muutaman euron per perhe.

Siihen aikaan edes kaupungeissa vettä ei ollut saatavilla asuntoihin 24 tuntia vuorokaudessa.

”Parin viikon sisällä saimme rahat kasaan kyläläisiltä itseltään”, Argon Aga kertoo. Se oli hyvä alku. Nyt tosin vedet ovat taas poikki, koska lähelle rakennetaan uutta ohitustietä.

Roskien keräys järjestettiin myös. Kyläläiset valitsivat keskuudestaan roskankerääjän.

Perustettiin kyläkomitea, joka tekee itse kaikki päätökset siitä, mitä kylässä tehdään ja miten varat siihen hankitaan. Fidan ja sen albanialaisen sisarjärjestön tehtävä on lähinnä ohjaava ja kouluttava. Kannettu vesi ei pysy kaivossa, joten kyläläisiä on opetettu tekemään kaikki päätökset omasta hyvinvoinnistaan yhdessä, keskenään.

Yhteistyötä on tehty myös paikallishallinnon ja toisten avustusjärjestöjen kanssa.

Vierailu kylässä tosin todistaa, että asiat etenevät, kun löytyy yksikin ihminen, joka kokee edistyksen omaksi missiokseen. Baltezissa kyläpäällikön sana on vahva. Latif Kazanxhiulla on paitsi paljon arvovaltaa myös paljon määräysvaltaa.

Kun perusasiat saatiin toimimaan, alettiin pyytää lapsia kouluun. Vanhemmille järjestettiin tilaisuuksia, joissa he saivat terveystietoa käsienpesun tärkeydestä alkaen. Tärkein terveysongelma olivat madot. Ne saatiin lähes katoamaan juoksevan veden ja käsihygienian ansiosta.

Lapsille tarjottiin koulunkäynnin tueksi kesäleirejä ja kerhoja sekä ylimääräistä englannin opetusta.

Romanit ovat tottuneet ajattelemaan, että he eivät käy koulua ja heidät on tuomittu yhteiskunnan pohjalle. Romanilapset eivät osanneet albaniaa, ja he tarvitsivat tukea koulunkäyntiin. Sitä järjestettiin, ja lopulta kylän lapset saatiin kouluun.

Nyt on tilanne kuitenkin siinäkin asiassa taas heikompi. Talous on Albaniassa niin huonossa jamassa, että jotkut vanhemmat ottavat lapsensa pois koulusta ja laittavat heidät tienaamaan.

Monet ovat myös lähteneet Kreikkaan ja Italiaan töihin, tai pakolaisiksi Eurooppaan.

He myyvät talonsa ja maansa, että pääsevät matkaan, pettyvät ja menettävät rahansa, koska Eurooppa ei ota heitä vastaan. He palaavat takaisin entistä köyhempinä, maattomina ja asunnottomina. Näin on käynyt myös Baltezissa.

Kylän romanit asuvat pienissä risuista ja mudasta tehdyissä, valkoiseksi kalkituissa taloissa. Tämäkin on edistystä: he eivät asu enää teltoissa tai kommunismin ajalta tyhjiksi jääneissä armeijan betonibunkkereissa, joita koko maa on yhä täynnä.

Fida on tuonut kylään myös mikrolainat, joiden avulla kylän asukkaat ovat voineet kunnostaa talojaan ja aloittaa pientä bisnestä. Lehmä, sika ja kanat maksavat niin paljon, että ilman lainaa ne eivät olisi useimmille mahdollisia. Pankit eivät mielellään myönnä romaneille lainoja, ja korot ovat korkeat.

Mutta palataanpa koulutukseen. Erityisesti tytöt pitäisi saada pysymään koulussa.

Naisia kahlitsevat Albaniassa sekä vanhemmat että aviomies. Alaikäiset tytöt naidaan miehensä kotitaloihin kotiorjiksi. Kuulostaa kummalliselta Euroopassa vuonna 2016. Albania on tässäkin asiassa Euroopan takapajula.

Vaikka Albania on sitoutunut lapsiavioliittojen vähentämiseen, Unicefin ja muiden järjestöjen mukaan yhä jopa 10 prosenttia nuorista on naimissa ennen kuin he täyttävät 18.

Lain mukaan naimisiin saa mennä vasta 18-vuotiaana, mutta erikoisluvalla aiemminkin. Kihloihin mennään jo 13-14-vuotiaana, 15-16-vuotiaana viimeistään. Monesti jo silloin tyttö joutuu muuttamaan miehen kotiin. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 80 prosenttia 16-vuotiaista romanitytöistä on kihloissa tai käytännössä ”naimisissa”.

20-vuotiaana tytöllä saattaa olla 3-4 lasta ja useampi avioliitto takanaan. Koulua hän on ehtinyt käydä kotikylässään hädin tuskin kuusi luokkaa, ei aina sitäkään.

Useasti tytöt muuttavat takaisin kotiin tai heidät lähetetään kotiin, jos miehen perheessä ei jostain syystä olla oltu häneen tyytyväisiä. Toisinaan tyttö itse karkaa jouduttuaan huonon kohtelun uhriksi.

Monet joutuvat myös prostituoiduiksi vasten tahtoaan. Albaniassa on 1990-luvulta lähtien harjoitettu rikollisuutta, jossa nimenomaan sulhaseksi naamioituneet poikaystävät värväävät köyhien kylien alaikäisiä tyttöjä prostituutioon lupaamalla heille avioliittoa.

Kouluttamattomat ja köyhät vanhemmat suostuvat järjestelyyn, vaikka tietävät, mitä tuleman pitää. Tyttöjä on viety väkisin seksityöläisiksi Eurooppaan. Uusin ilmiö on, että myös Albanian kaupunkeihin on viime vuosina tullut bordelleja ja yökerhoja, joissa paikalliset tytöt työskentelevät ”poikaystäviensä” valvovan silmän alla.

Jotta näin ei kävisi, Baltezin tyttöjä on koulutettu ja pidetty kotona. Tosin yläkouluun tytöt joutuvat menemään toiselle paikkakunnalle, mikä on vanhemmille hankalaa. Tyttöjä ei haluttaisi päästää, varsinkaan lukioon, koska heidän työpanostaan tarvittaisiin kotona, ja koska he saattavat alkaa seurustella.

”En voi sanoa, että koko yhteisö olisi muuttunut, mutta paljon olemme tässäkin asiassa saaneet aikaan”, kyläpäällikkö sanoo. Hän on hankkinut tytöille koulutusstipendejä, jotta heille avautuisi toisenlainen tulevaisuus. Köyhien kylien nuorten jatkokoulutuksen tukeminen onkin ollut yksi Fidan työn keskeisiä tavoitteita.

Tapaamme Anjeza Kazanxhiun, kyläpäällikön sukuun kuuluvan 18-vuotiaan romanitytön, joka asuu edelleen kotona, opiskelee ja on juuri mennyt kihloihin.

Hän on innoissaan, vaikka ei ole koskaan vielä tavannut sulhasta. Kihloista on päätetty sulhasen isoisän ja tytön isän kesken.

Facebookissa pari on toki jo tavannut. Romanipiireissä nykyaika merkitsee sitä, että vanhemmat sallivat nuorten pitävän yhteyttä sosiaalisessa mediassa. Facebookissa, WhatsAppissa, ja jopa Skypessä, mikä on melkein kuin ilmielävänä…

Anjezan ja hänen sulhasensa tärkeä ensitapaaminen on vasta tulossa, ja häätkin sitten aikanaan.
Häät ovat edelleen romanikulttuuria parhaimmillaan – ja pahimmillaan. Juhlat kestävät kaksi viikkoa. Ruokaa syödään ja soitto soi niin, ettei moneen viikkoon tee mieli mitään – paitsi ettei kenelläkään ole myöskään rahaa ostaa mitään, kun kaikki on mennyt häihin, Latif Kazanxhiu kertoo.

Anjeza tuntee tyttöjä, jotka ovat viisitoista ja jo eronneet ja joillakin on lapsia.

Tapaamme myös Anjezan 17-vuotiaan ystävättären, joka asuu nykyään Kreikassa, missä hän työskentelee napatanssijana.  

Tanssijan työ on romanityttöjen keskuudessa nykyään suosittu ammatti. Ainakin pääsee pois kotoa ja saa omaa rahaa. Tosin vaarana ovat tanssipaikkojen ympärillä pyörivät rikolliset ja ”poikaystävät”, joiden taskuihin rahat monesti katoavat.

Fida kokee tehtäväkseen auttaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevia. ”Kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle”, on yksi kristillisen diakoniatyön ohjeista.

Albaniassa Fidalla on myös haavoittuvassa aseman olevien lasten ja naisten tukiprojekti, johon kuuluu erityisesti naisvankien ja heidän lastensa taloudellinen ja henkinen tuki.

Tiranan naisvankilassa tapaamme Euroopan köyhimmän maan romaninaisia ja syrjäisten kylien lukutaidottomia naisia, jotka istuvat vankilatuomiota prostituutiosta, tai elinkautista väkivaltaisen miehensä tai anoppinsa tappamisesta.

He ovat tekonsa tehneet, mutta he, jos ketkä, ovat myös uhreja. Prostituutio on Albaniassa laitonta ja siitä rangaistaan aina naista. Jopa ihmiskaupan uhri joutuu vankilaan sen jälkeen kun hänet palautetaan jostain Euroopan maasta takasin Albaniaan.

Moni ihmiskaupan uhri tosin haluaa palata kotiin, vankilatuomionkin uhalla, sillä koti on koti, vaikka omaan yhteisöön ei enää olisikaan paluuta.

Toki prostituution ja ihmiskaupan järjestäjiäkin rangaistaan, mutta heillä on usein rahaa maksaa itsensä ulos. Korruptio on yksi Albanian suurista yhteiskunnallisista ongelmista ja se ilmenee myös niin, että prostituution uhrit saavat virua vankilassa, kun heitä hyväksikäyttäneet miehet maksavat itsensä vapaiksi.

Vankilaan ei Albaniassakaan mennä noin vain. Sisääntulotarkastus on huolellinen.

Mukanamme on sosiaalitytöntekijä Suela Xhixi, joka työskenteli ennen pankkialalla, mutta kyllästyi elämään, joka ei vastannut hänen hengellistä vakaumustaan.

Xhixi työskentelee albanialaisessa vankilalähetyksessä, joka tekee työtä vankiloiden sisällä, kun Fida taas auttaa vankien perheitä vankiloiden ulkopuolella.

Aurinkoisena ja lämpimänä syyspäivänä vankila vaikuttaa ihan mukavalta. Naiset virkkaavat, siivoavat huoneitaan, pelaavat dominoa. Pyykkinaruilla on kaikenväristä pyykkiä kuivumassa. Huoneet ovat maan tasalla neliön muodossa, jolloin keskelle jää piha. Huoneissa on ahdasta. Niissä nukkuu 8-12 kussakin, eikä mitään yksityisyyttä ole. Kivirakennus on kymmeniä vuosia vanha, homehtunut ja talvella äärimmäisen kylmä.  

Ruokaa saa, mutta se on huonoa, yleensä jonkinlaista peruna- tai papumössöä, riisiä tai makaronia. Tuoreet vihannekset esimerkiksi eivät vankien mukaan kuulu ruokavalioon. Joskus on omenoita.
Monet tekevät ruokansa itse tarvikkeista, joita sukulaiset tuovat vankilaan. Kaikilla ei kuitenkaan ole sukulaisia, tai perhe ei halua olla vangin kanssa missään tekemisissä.

Hygienia on huonoa. Shampoota, saippuaa ja kuukautissuojia jaetaan niukalti. Niitäkin sukulaiset tuovat, ja niille, joille ei tuo kukaan, tuovat järjestöt. Suihkut ovat talvella lämpimiä, mutta kesällä vesi on kylmää.

Vankilassa on kirjasto, kauneushoitolan virkaa toimittava huone ja ompeluhuone. Vanhat ompelukoneet on saatu lahjoituksena, ja ne, jotka osaavat ommella, käyttävät niitä. Naiset tekevät käsitöitä myyjäisiin ja saavat siten taskurahaa.

Vankilassa työskentelystä, kuten siivoamisesta ja ruuanlaitosta saa ”näkymätöntä palkkaa”, joka lyhentää tuomiota.

Työtä tai erilaisia ammattikursseja järjestetään vain harvakseltaan, kun joku järjestö päättää sellaista rahoittaa. Myös Fida on järjestänyt vankien ammattikoulutusta.

Nertila, 27, istuu seitsemän vuoden tuomiota. Kaksi vuotta on takana. Vankilan ulkopuolella häntä odottaa 10-vuotias lapsi ja äiti, joka lasta hoitaa. Nertila ei ole nähnyt lastaan kertaakaan vankilaan joutumisen jälkeen. Lapsi ei tiedä, että äiti on vankilassa, vaan hänelle on kerrottu, että äiti on Italiassa töissä.

Lapsen isä on Nertilan mukaan kuollut. Vankilassaolon ajan Fida on tukenut Nertilan lasta ja äitiä. He saavat kuukausittaista rahallista avustusta, jos voivat todistaa, että lapsi varmasti käy koulua. Vankien omaiset joutuvat usein oman yhteisönsä hyljeksinnän kohteeksi, ja siksi he saavat paikallisesta seurakunnasta ystäviä ja yhteisön, johon kuulua.

Nertilan tuomio liittyy seksikauppaan. Tarina on monimutkainen, ja siihen liittyy ilmiantoja ja korruptiota. Nertila vannoo, että kun hän pääsee pois vankilasta, hän lähtee lapsensa ja äitinsä kanssa pois Albaniasta. Hänen mukaansa hänellä ei ole Albaniassa enää mitään mahdollisuuksia, ja hän on kärsinyt jo riittävästi.

Hän haaveilee lähtevänsä Italiaan tai Kreikkaan. Hän puhuu italiaa. Itse asiassa kaikki vankilan naiset tuntuvat puhuvan italiaa. Ovatko he kaikki olleet siellä töissä?  

”Televisiosta opin”, Nertila sanoo.

Vankilavierailu tuntuu samalta kuin kävisi lastentarhassa: jokainen haluaisi, että juuri hänet huomataan. Kaikilla tuntuu olevan asiaa sosiaalityöntekijälle.

Järjestöjen läsnäolo vankilassa on tärkeää, koska niiden edustajien vierailu tuo vangeille turvaa. Heidän oikeuksiaan valvotaan, ja heitä kuunnellaan. Vangit tarvitsevat monia asioita – esimerkiksi rahaa, jotta voivat soittaa kotiin.

Nainen, jota kutsumme Violetaksi, ei enää odota uutisia kotoa. Kaikki hänen kolme poikaansa on ammuttu sinä aikana kun hän on ollut vankilassa. Hän on musta leski. Poikien kuoleman jälkeen hän päätti, että pukeutuu aina mustiin. Hän ompelee mekkonsa ja jakkunsa itse. Käteensä hän on tehnyt mustista helmistä surunauhan. Jakkua koristavat mustat ruusunapit.

Hänen silmänsä ovat mustat, mutta ne hymyilevät.
Violetalla on kotona jossain aviomies ja sukulaisia, jotka pitävät hänestä huolta. Hän ei ole yksin. Hän kärsii elinkautista, 25 vuotta, mutta ei kerro miksi. Hän vain ei voi ymmärtää, että äitejä pidetään vankilassa niin pitkään.

Violeta maalaa tauluja, joissa hän käsittelee elämäänsä. Hän myös kirjoittaa vihkoihin ajatuksiaan ja tunteitaan. Hän lukee meille runon.

”Kuinka vuodet kuluvat,/ Kuinka monet itkut olen itkenyt tässä kirotussa paikassa,/ Kuinka monet haaveet ovat jääneet haaveiksi./ Kuinka paljon surua.”

Runo on pitkä, ja kertoo siitä, miten äiti suree, ettei ole ollut lastensa luona. Pojat eivät ole saaneet äitinsä rakkautta ja huolenpitoa, mutta miten äiti vankilastakin käsin rakastaa lapsiaan. Vaikka verinen käsi olisi heidät tappanut, ja heidän ruumiinsa olisi silvottu, äiti uskoo näkyyn, jossa poika vuoren huipulla herää eloon ja avaa silmänsä.

Koska äiti ei ole antanut periksi.

”Hymyni on mennyttä, kauneuteni on mennyttä, ruumiini on romahtanut. Mutta tänä kylmänä talvipäivänä, minun sieluni on teidän kanssanne”, hän lukee vihkostaan.