Olen käynyt Laatokan Karjalassa sijaitsevassa Hiidenselän kylässä kuvausmatkoilla lähes parikymmentä vuotta.

Alkusysäyksen Laatokan Laidalla -projektilleni antoi pieni artikkeli brittilehdessä, jossa itärajaamme kuvattiin ”maailman suurimmaksi elintasokuiluksi”.

Jutun luettuani soitin kollega Jaakko ”Jaska” Julkuselle Lappeenrantaan. Tiedustelin, oliko miehen tuntemalla alueella todella niin kurjaa ja pitäisikö sitä lähteä pikaisesti dokumentoimaan.

Jaskan vastaus oli: ”Sinulla ei ole mitään kiirettä. Se kurjuus ei sieltä lopu”. Oli vuosi 1997.
Kului pari vuotta.

Ensimmäisen kuvausmatkani Laatokan pohjoislaidalle tein helmikuussa 1999. Ajat olivat surkeat: ihmiset eivät olleet saanet palkkojaan ja eläkkeitään kolmeen kuukauteen. Monella oli nälkä ja väki haikaili neuvostoaikojen perään.

Sattuman kautta päädyin majoittumaan Maria Belozerovan ja hänen miehensä Slavan mökkiin. Vastaanotto oli lämmin ja avoin, eikä minun tarvinnut olla nälässä.

Kaikki kylällä eivät suhtautuneet vierailuihini varauksetta. Oppaana ja tulkkina toiminut Maria sai useamman kerran kuulla kunniansa, mutta vieraskoreana jätti töykeämmät tokaisut kääntämättä. Totesi vain, että ”jatketaan matkaa”.

Helmikuussa 2016 Hiidenselän kylän raitilla on hiljaisempaa kuin viime vuosituhannella. Parhaimmillaan paikallinen saha työllisti lähes tuhat kyläläistä. Nyt kylältä löytyy hädin tuskin sen verran asukkaita. Vesi on yhä kantovettä, vaikka televisiosta voi satelliitin kautta näkyä 334 kanavaa.

Kaksi suurinta muutoksen aiheuttajaa kylällä on ollut tuli ja maali. Tuli tekee tuhojaan, varsinkin kovilla pakkasilla. Jokainen tuntee jonkun, jolta on palanut talo, tai vielä pahempaa. Monia palaneita taloja ei ole korjattu, joidenkin tilalle on sentään ilmestynyt uusia.

Nykyinen presidentti saa kehuja jokaiselta vastaantulijalta. Ei ehkä täysin aiheetta – juurikin kun vertaa ihmisten arkea vuosituhannen vaihteen oloihin.

Nälästä ei ole nyt tietoa, eläkkeet ovat nousseet huimasti ja ne jopa maksetaan ajallaan, tosin edelleen usein kotiin kannettuna käteisenä – ihan samalla tavalla kuin vuonna 1999.