Vietin aurinkoisen palmusunnuntain kirpputorilla. Olin köijännyt kirppikselle muutaman säkillisen vanhoja vaatteitani siinä toivossa, että niistä olisi vielä jollekin iloa. Ja olihan niistä: on palkitsevaa, kun käytetty vaate löytää juuri oikean ihmisen kantajakseen. Tekee mieli taputtaa. Uutta ei tarvita, tämä pelittää vielä! Vanha vaate jatkaa elämäänsä uuden ihmisen päällä.
Käyn kirpputoreilla usein siksi, että käytettyihin vaatteiisin liittyy tarina. Ne myös innostavat tarinoimaan. Niin kävi nytkin. Rekillä roikkuvat vintagemekot toivat muistoja eläväksi. Kuusikymppinen nainen näki äitinsä valmistautumassa vapunviettoon, vetämässä Palmrothin korkkareita jalkaan, sivelemässä huulipunaa huuliinsa.
Vaatteet kantavat muistoja ja niihin liittyy tunteita. Ne kertovat aina kantajastaan ja ajasta, jona niitä on käytetty. Mikä on ollut muodikasta? Millaisessa maailmassa on eletty? Mitä on arvostettu?
Tämän hetken yksi isoimmista muotitrendeistä liittyy ekologisuuteen ja eettisyyteen. Ei ole enää yhdentekevää, miten ja missä oloissa vaatteemme on valmistettu. Kenen selkänahasta halpisketjun neljän euron farkut on revitty?
Bangladeshilaisen Rana Plaza -vaatetehtaan tulipalossa menehtyneiden muistoa kunnioittava vaatevallankumous kehottaa meitä kaikkia pukemaan huhtikuun 24. päivä paitamme nurinperin, ottamaan tuotelapusta kuvan ja kysymään valmistajalta, kuka valmisti vaatteeni?
“Kannustamme tällä kuluttajia olemaan uteliaita, aktiivisia ja vaatimaan muutosta. Vaatemerkit eivät voi jättää asiakkailta tulevaa palautetta huomiotta”, sanoo vaatevallankumouksen brittiläinen perustaja Orsola de Castro tässä lehdessä.
Massatuotannon vastavoimaksi syntynyt trendi ohjaa kulutustottumuksiamme niukkuuden suuntaan, joka vallitsi Suomessakin vielä pari sukupolvea sitten. Uusi mottomme kuuluu: vähemmän on enemmän.
Vaikka paluuta entiseen ei enää ole – eikä tarvitsekaan olla – on hyvä muistaa, että vain muutama vuosikymmen sitten Suomi oli kehitysmaa, jossa vaatteet tehtiin pääosin itse. Itsekin sain 1970-luvulla kerran vuodessa laatikollisen serkkutyttöjeni vaatteita, joista suurin osa oli tätieni ompelemia. Noiden vaatteiden myötä tunsin kuuluvani isompaan porukkaan. Tunsin ihollani suvun rakkauden.
Vaatteet kertovat meistä paljon. Joukossamme kulkee lukuisia ihmisiä, joille muoti ei merkitse mitään, mutta vaatteet paljonkin. Identiteetin lisäksi vaatteet ovat yhä useammalle myös omantunnon kysymys.
Ihmisen toinen iho -jutussa kirjailija Laura Gustafsson paljastaa, kuinka veganismi näkyy hänen vaatekaapissaan. Upseeri James Mashiri kokee univormuun pukeutuessaan astuvansa identitettiin, jossa häntä ajaa kutsumus. Pinja-Liisa Jalkaselle naisen vaatteet ovat erottamaton osa hänen uutta identiteettiään transnaisena.