Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD:n alustavien tilastojen mukaan viime vuosi oli – taas kerran – kehitysavun ennätysvuosi. OECD:n jäsenet käyttivät vuonna 2015 lähes 117 miljardia euroa järjestön kehitysavuksi määrittelemiin kuluihin, mikä on 6,9 prosenttia enemmän edellisvuoteen verrattuna.

Lupaavan kuorrutuksen alta paljastuu kuitenkin hieman raadollisempi todellisuus.

”Voisi tavallaan sanoa, että joka vuosi rikotaan kehitysavun ennätyksiä”, sanoo Kepan kehityspoliitinen asiantuntija Niina Mäki.

”Näin pitääkin olla. Mutta jos viime vuoden luvuista otetaan pois inflaatio ja vaihtokurssien heilahtelusta johtuvat korjaukset, kehitysapu itse asiassa laski hieman”, hän lisää.

Luku on edelleen alle puolet YK:ssa sovitusta tavoitteesta käyttää 0,7 prosenttia bruttokansantulosta köyhien maiden auttamiseen.

Vaikka Suomi on tässä viitekehyksessä ajoittain erottautunut edukseen, hallituksen leikkausten myötä Suomikin on jäämässä kauas nollaseiskasta 0,39 prosentin panostuksellaan.

”Kyseessä on aina arvovalinta. Olemme parhaillaan keskellä historiallisen suurta ilmasto- ja pakolaiskriisiä. Kehitysyhteistyö on mahdollisuus tarttua niiden taustalla vaikuttaviin tekijöihin”, Mäki muistuttaa.

0,7-tavoitteen saavuttamista hankaloittaa nyt myös tilastokikkailu, sillä iso osa avunantajamaista on päättänyt laskea turvapaikanhakijoista syntyvät kustannukset osaksi kehitysapua.

Nokkelan sääntötulkinnan myötä jopa neljännes Itävallan ja Italian virallisesta kehitysavusta ei viime vuonna poistunut lainkaan maan rajojen sisältä.

Suomen julkisuuskuvaa ei myöskään auta, että suomalaisen kehitysavun läpinäkyvyys on tippui viime vuonna tyydyttävästä ryhmästä huonoon arvostetussa Aid Transparency Indexissä.

”Kehityskulku on huolestuttava. Tässä tilanteessa avoimuutta kehitysyhteistyövarojen käytöstä pitäisi lisätä eikä vähentää”, Mäki sanoo.