Harva edes huomaa, että kymmenen metrin korkeudessa keikkuu miehiä, sillä aurinkoisena sunnuntaina Rio de Janeiron uudenkarhea Boulevard Olímpico -kävelykatu kuhisee väkeä. Seinää maalavat miehet paljastuvat ainoastaan yläilmoista kuuluvan spraymaalin suihkeen ja nosturien ansiosta.

Brasilialaiselta Eduardo Kobralta, 40, olympialaisia varten tilattu muraali eli seinämaalaus on yksi maailman suurimmista. Viikko ennen kilpailuja 3 000 neliön kokoisen, 175 metriä pitkän muraalin maali kiiltelee uutuuttaan auringossa. Seinän maalaamiseen on mennyt 40 työpäivää, yli 3000 purkkia spraymaalia ja yli 2 300 litraa maalia.

Kuhiseva katu on juuri se paikka, jossa Kobra avustajineen mieluiten työskentelee. Vaikka taiteilijan teoksia myydään tuhansilla euroilla gallerioissa Roomassa ja Los Angelesissa, katu on hänen kotinsa.

“Muraalit ovat demokraattista taidetta, eikä niiden katsominen maksa kenellekään mitään.”

Tänne Rioon värikkäistä, geometrisista kuvioista koostuvista muraaleista tunnettu taiteilija on nyt kutsuttu ja maalaamisesta on maksettu, mutta kotikaupungissaan São Paulossa hän löytää usein itse teostensa paikan ja pyytää luvan maalaamiseen.

São Paulon keskeisille paikoille ovat valmistuneet viime vuosina muun muassa pyöräilevä Albert Einstein ja saopaulolainen formulalegenda Ayrton Senna. Einsteinin hahmolla taiteilija kiitti kaupunkiin avattuja kauan odotettuja pyöräteitä. Työllään hän halusi sanoa, että pyöräily on älykästä. Sennan muistoa hän kunnioitti juuri ennen São Paulossa ajettua Formula 1 -osakilpailua.

“Teen kaduilla tekemistäni töistä 90 prosenttia ilmaiseksi. Ansioni tulevat gallerioissa myymistäni tauluista.”

Studiossaan São Paulon Pinheirosissa Kobra suunnittelee teoksensa. Kaksikerroksisen rakennuksen katetulla takapihalla hän maalaa ensin neliön tai kahden kokoisen taulun, joka sitten toteutetaan oikeassa mittakaavassaan kadulla.

Uuden studion sisätilat ovat vielä keskeneräiset. Sisustamiseen Kobralla ei ole ollut aikaa, sillä hän viettää suurimman osan vuodestaan ulkomailla. Yläkerran yhtä seinää reunustaa rivi tietokoneita, joilla taiteilijan avustajat vastaavat tälle sataviin kutsuihin. Toisella seinällä on liitutaulu, jota käytetään kalenterina. Se on jatkuvasti täynnä.

”En koskaan ajatellut, että maalaamisella voisi elää. Menin ensimmäistä kertaa taidegalleriaankin vasta kolmekymppisenä.”

Menestyksestään edelleen yllättyneen oloinen taiteilija ei vielä ole käynyt Suomessa, mutta esimerkiksi Ruotsissa ja Venäjällä hänen kädenjälkensä näkyy. Miehen töitä on nähty lähes 20 maassa.

“Jollei minulla olisi tätä työtä, tuskin olisin koskaan käynyt ulkomailla.”

Aina Kobran, 40, elämä ei ole ollut ulkomaanmatkailua ja parrasvaloja. Lapsuudessa São Paulon Campo Limpon köyhällä asuinalueella oli väkivaltaa ja rikollisuutta – eikä juuri mitään tekemistä. Kobra ei pitänyt koulusta. Hän vietti vapaa-aikansa kadulla, ihannoi amerikkalaista hiphopia ja piirteli vihkoihinsa, koulukirjoihinsa ja kaikille mahdollisille lappusille.

Aina lappuset eivät riittäneet: seiniin piirtely ja kirjoittelu alkoivat 11-vuotiaana. Kobra seurasi vanhempia poikia, jotka harrastivat pichaçãota. Se on São Paulossa ja Rio de Janeirossa 1900-luvun puolivälissä syntynyt laiton katutaiteen muoto, jossa tekijät kirjoittavat tietyllä tyylillä seiniin. Alun perin tekstit olivat poliittista kritiikkiä, mutta nykyisin aiheet vaihtelevat rakkauden tunnustuksista ryhmän puumerkkeihin.

Osa pichaçãon viehätystä on jäljen jättäminen hyvinkin vaikeisiin paikkoihin, esimerkiksi korkealle kerrostalojen ulkoseiniin. Riossa eräs ryhmä onnistui tägäämään, eli merkitsemään jopa kuuluisan Kristus-patsaan.

Vaara kiinnijäämisestä viehätti ja pelotti, Kobra sanoo. Yksi jäi vahtiin, kun muut kiipesivät maalaamaan.

”Vanhemmat olivat tietysti touhua vastaan eikä kellään ollut rahaa. Monet varastivat sprayt ja maalit”, hän sanoo.

Poika itse säästi taskurahansa bussilippurahoistaan matkustamalla pummilla. Rahalla hän osti halpaa kalkkia, johon hän sekoitti värejä.

“Ei elämä helppoa ollut. Monet kaverini sekaantuivat huumeisiin tai tekivät rikoksia. Joidenkin näin kuolevan.”

Taiteilija uskoo, että hänet pelasti jonkinlainen käsitys oikeasta ja väärästä – ja arkuus.

“Pelkäsin kiinnijäämistä. Annoin kaikkien ymmärtää, että olin mukana, mutta kun oli aika toimia, jäin sivuun. Jotenkin onnistuin luovimaan sillä tavalla.”

Vanhemmat saivat tietää poikansa harrastuksesta poliisilta, joka pidätti tämän kolme kertaa. Alaikäisenä nuorukainen selvisi yhteiskuntapalvelulla, vaikka São Paulossa ympäristörikokseksi määritellystä seiniin kirjoittelusta voi saada jopa vuoden vankeutta.

“Vanhempani olivat siksi pitkään taiteilijanuraani vastaan. Vasta kun muut ihmiset alkoivat kehua, he alkoivat hyväksyä tekemiseni.”

Kalkkimaali vaihtui sprayksi ja graffiteiksi 1980-luvun lopulla, kun Kobra sai töitä juoksupoikana. Vähitellen pichação jäi kokonaan, mutta ei Kobra sitä edelleenkään tuomitse.

“Tuskin olisin tässä ilman sitä. Se on yksi itseilmaisun tapa. Joku tekee sitä protestiksi, toinen ulkopuolisuuden tunteesta, kolmas saavuttaakseen mainetta ryhmässä. Itse lopetin, koska pidin piirtämisestä.”

Oman tyylinsä Kobra löysi, kun hänet pestattiin São Paulon huvipuistoon maalaamaan laitteita. Sen jälkeen maine kiiri lähipiiriä laajemmalle ja menestystäkin alkoi tulla. Ensimmäisen studionsa Kobra perusti São Paulon trendikkäälle taiteilija-alueelle Vila Madalenaan 1990-luvun puolivälissä.

Tänä vuonna studio muutti uusiin tiloihin. Seiniin nojaa yhä pinoittain tauluja, eri puolille maailmaa tehtyjen muraalien pienennöksiä, jotka odottavat ripustamista. Niihin Kobra on ikuistanut tärkeänä pitämiään ihmisiä, kuten Äiti Teresan, Gandhin ja Bob Dylanin.

Taiteilijan ääni terävöityy, kun hän alkaa puhua rauhanliikkeestä, ihmisoikeuksista ja eläinten suojelusta. Maalauksissaan Kobra kritisoi alkuperäiskansojen häätöjä patohankkeiden tieltä ja sademetsän tuhoamista. São Paulon kaduille tekemissään töissä Kobra on arvostellut härkätaistelua ja valaanpyyntiä. Juuri nyt taiteilija työstää sarjaa, joka kyseenalaistaa eläintarhat. Intohimo ympäristöasioihin on poikinut yhteistyötä Greenpeacen kanssa.

”Ulkomailla en tee yleensä aggressiivisia töitä kadulle, jossa ne ovat kaikkien nähtävillä. Usein etsin aiheeksi jonkun henkilön, paikan tai tapahtuman, joka on tärkeä kyseiselle alueelle.”

Taiteilijalle on tärkeää, että hänen teoksensa kunnioittavat paikan historiaa, kulttuuria ja uskontoa.

São Pauloon Kobra on ikuistanut esimerkiksi kuuluisan arkkitehdin Oscar Niemeyerin ja toisaalta pikkuballerinan paikallisesta favelasta. Moskovaan hän maalasi ballerina Maija Plisetskajan ja Ruotsin Boråsiin Alfred Nobelin. Kotikaupunkinsa historiaa taiteilija on kunnioittanut sarjalla mustavalkoisia muraaleja, jotka kertovat 1920-luvun São Paulosta.

Saadessaan kutsun jonnekin päin maailmaa Kobra saattaa etsiä myös tunnetun kuvan, josta hän tekee oman versionsa. Esimerkiksi New Yorkissa seinää peittää hänen tulkintansa Life-lehdessä 1945 julkaistusta Alfred Eisenstaedtin kuvasta. Tuossa kuvassa merimies suutelee sairaanhoitajaa Times Squarella toisen maailmansodan loppua juhlistavan väen keskellä.

Ketä tahansa Kobra ei maalaa. Hän sanoo esimerkiksi kieltäytyneensä julkkisten tarjouksista.

Kouluja itseoppinut taiteilija ei ole peruskoulun jälkeen käynyt mutta hän opiskelee jatkuvasti itse. Viimeksi Kobra on opiskellut 3D-kuvien maalaamista katuun.

“Monet pitävät taiteilijaelämää helppona ja uskovat, että huumeet ja alkoholi kuuluvat siihen. Ei se niin ole, tälle pitää omistaa elämänsä.”

Kuka? Eduardo Kobra

Brasilialainen muralisti, joka tunnetaan värikkäistä geometrisista kuvioista koostuvista henkilökuvista.

Kasvoi São Paulon pahamaineisella asuinalueella Campo Limpossa, jossa aloitti seiniin maalaamisen 11-vuotiaana.
 

Muralistin töitä on lähes 20 maassa Japanista Yhdysvaltoihin ja Ruotsista Dubaihin.
 

Perheeseen kuuluvat puoliso Andressa Munin, pariskunnan toukokuussa syntynyt Pedro-poika ja lemmikkikoira.
 

Vapaa-aikansa taiteilija viettää mieluiten mökillään luonnon rauhassa.