Marokon kuningas Mohammed VI nosti amazighien kielen tamazightin maan viralliseksi kieleksi arabian rinnalle osana perustuslain uudistusta vuonna 2011. Lakimuutokset olivat reaktio saman vuoden keväällä alkaneeseen kuohuntaan. Vaikka tapahtumat kulkevat arabikevään nimellä, mukana oli paljon muitakin etnisyyksiä, muun muassa amazighit.

Amazigheja asuu läntisestä Egyptistä Atlantin rannikolle ja Kanarian saarille asti. He käyttävät asuinalueestaan nimeä Tamazgha. Ulkopuoliset tuntevat heidät yleensä berbereinä, mutta kansan itsensä mielestä nimeen liittyy halventava sävy.

Suomessa viime vuonna vieraillut libyalainen toimittaja ja amazigh-aktivisti Sana Elmansouri paheksuu sitä, että osa amazigheista puhuu itsekin berbereistä, jotta muut ymmärtäisivät, mistä on kyse.

”Pitäisi käyttää sanaa amazigh, jotta ihmiset oppivat tuntemaan sen”, Elmansouri sanoo. Sana berberi juontuu mahdollisesti kreikan barbaarista ja tarkoittaa puhetta, josta ei saa selvää.

Jos ulkomaailma ei tunne amazigheja, niin kotimaat eivät arvosta heitä aktivistien mukaan tarpeeksi, ainakaan vielä. Syyskuussa 2016 Marokon hallitus päätti esittää lakia tamazightin käytöstä kouluissa, hallinnossa, julkisissa palveluissa, mediassa ja kulttuurissa. Lakiesitys menee vielä uuden, lokakuussa valitun parlamentin hyväksyttäväksi.

Marokkolainen amazigh-aktiivi Yidir Bouhouili sanoo, että kielen virallisesta asemasta huolimatta sitä ei opeteta kaikissa kouluissa ja amazighien tilanne on Marokossa yhä huono.

”Vuorilla ja aavikolla elävät amazighit ovat köyhiä, ja kaupungeissa olemme kuin muukalaisia”, Bouhouili sanoo.

Viranomaisten kanssa tamazightiksi asioiminen on vaikeaa.

”Minua pyydetään puhumaan arabiaa. Joskus löydän jonkun hoitamaan asiaa tamazightiksi, mutta vain kahden kesken, ei muiden edessä.”

Arabien voittokulku Pohjois-Afrikassa alkoi 600-luvulla. Valloittajat toivat mukanaan islamin, jota monet amazigheista nykyään tunnustavat. Uskonto asettaa tamazightin toisen luokan kielen asemaan, sillä islamin kieli on arabia. Koraani on kirjoitettu arabiaksi, ja muslimien tulee myös rukoilla arabiaksi.

Osa amazigheista puhuu arabiaa äidinkielenään, mutta on myös monia, etenkin vanhempia ihmisiä, jotka eivät juuri arabiaa puhu.

Siirtomaa-aikana Ranska harjoitti Pohjois-Afrikassa hajota ja hallitse -politiikkaa kohtelemalla arabeja ja amazigheja eri tavoin. Itsenäistymisen jälkeen yhtenäistä kansallisidentiteettiä alettiin Pohjois-Afrikan maissa rakentaa arabiaksi. Tavoitteena oli päästä eroon siirtomaaisäntien kielen hallitsevasta asemasta, mutta samalla tamazight ja amazighien kulttuuri jäivät sivuun. Kouluissa opetettiin arabien historiaa.

”Meitä nimiteltiin halventavasti, jotta tuntisimme, että meidän tulee käyttää oman kielemme sijaan arabiaa”, Sana Elmansouri muistelee.

Hän kuitenkin korostaa, että ongelma on poliittinen, ei kadunmiesten ja -naisten välinen.

”Tavalliset ihmiset yrittävät elää naapureidensa kanssa rauhassa.”

Pohjois-Afrikka on perinteisesti ollut monikulttuurinen. Amazigheilla ei ole koskaan ollut omaa valtiota, eivätkä he nytkään ole häätämässä arabeja pois. He haluavat oikeuden kieleensä ja identiteettiinsä.

Ainakin Marokossa syksy 2016 näyttää tältä osin amazigheille aiempaa valoisammalta.