Shiller Panjawi muutti parikymmentä vuotta sitten Iranista Suomeen, Tampereelle.
Hän kertoo tekevänsä edelleen iranilaista ruokaa. Sen avulla hän pitää yllä omaa kulttuuriaan ja yhteyttä kotimaahansa.
”Ihminen kaipaa sitä, mihin on tottunut”, Panjawi sanoo.
Alussa rahatilanne oli tiukka eikä hän voinut hankkia kaikkea sitä, mitä ruokiin olisi tarvittu. Monia raaka-aineita ei edes löytynyt. Hän osti riisiä, mutta se oli aivan erilaista kuin Iranissa.
Panjawi suri, kun iranilainen ruoka ei maistunut siltä, miltä kuuluisi.
”Ruoka pitää yllä kansallistunnetta. Tietyt ruoka-aineet toimivat muistin välineinä ja saavat keskeisen aseman identiteettitarinoissa”, antropologi Katja Uusihakala Helsingin yliopistosta vahvistaa.
Esimerkiksi Japanissa riisi kuuluu joka aterialle. Se on paljon enemmän kuin vain ravintoa.
”Riisiin liitetään symbolisia ja jopa maailmankaikkeuden merkityksiä”, Uusihakala sanoo.
Suomalaisille riisin kaltaista yhteen sitovaa voimaa kytkeytyy ruisleipään. Ei ihme, että se valittiin Suomi100-äänestyksessä kansallisruuaksemme.
Ruoka tekee meistä sosiaalisia olentoja, sitoo ihmisiä ryhmiksi ja perheiksi.
”Joissakin kulttuureissa lapsista, joilla on sama imettäjä, tulee sukulaisia maidon välityksellä, vaikka lapset eivät olisi biologisesti sukua toisilleen”, Uusihakala sanoo.
Sukulaisiksi saatetaan tulla myös silloin, kun hoivasuhteen myötä syödään saman lieden äärellä tehtyä ruokaa. Näin tapahtuu esimerkiksi kasvatti- ja adoptioperheissä.
Sosiaalisuutta luo myös ruokaan kytkeytyvä vieraanvaraisuus: vieraille tarjotaan syötävää. Tämä pätee lähes kaikkialla maailmassa.
Fidžin saarella on perinteisesti levitetty maahan iso kangas, johon ruuat asetetaan. Perhe, suku ja naapurit kokoontuvat aterioimaan, mutta myös ohikulkijat pyydetään seuraan. Kangasta jatketaan ruokailijoiden määrän mukaan.
Ihmiset syövät yhdessä – mutta myös kieltäytyvät tietyistä ruuista yhdessä.
”Missään ei syödä kaikkea, mitä ympäristö tarjoaa syötäväksi. Tehdyt valinnat ovat kulttuurisia”, Uusihakala sanoo. Esimerkiksi länsimaissa ei ole ollut tapana syödä hyönteisiä, toisin kuin joissain Afrikan tai Aasian maissa.
”Länsimaissakin on tässä kuitenkin eroja. Esimerkiksi Suomessa ei ole samanlaista hyönteisällötystä kuin vaikka Saksassa. Niinpä sirkat ja jauhomadot tekevät tuloaan tänne.”
Joissakin kulttuureissa tärkeintä on ruuan jakaminen, ei välttämättä yhdessä syöminen, Uusihakala sanoo.
Jaavan vuoristoalueella ihmisiä hävettäisi, jos he joutuisivat syömään muiden kanssa. Ruokaa kyllä jaetaan toisille, mutta se syödään yksin.
Myös ruuan vastaanottamiseen liittyy paljon merkityksiä ja tunteita. Ruokalahjasta kieltäytyminen voi olla sodanjulistus tai vähintäänkin raivon aihe.
Tämä saatiin tuta myös Suomessa, kun osa turvapakanhakijoista kritisoi pari vuotta sitten Punaisen Ristin hätämajoituksessa tarjottua ruokaa, joka oli heille outoa. Kieltäytyjiä soimattiin kiittämättömiksi.
Ruoka yhdistää, mutta myös erottaa ja ylläpitää valta-asemia.
”Ei ole sama, kenet kutsutaan syömään, kenen kanssa ruoka jaetaan ja kuka saa ruokaa ensimmäiseksi”, Uusihakala sanoo.
Monissa kulttuureissa miehille ja ikääntyneille ruoka tarjoillaan ennen naisia ja lapsia. Tilastojen mukaan Suomessakin nainen tekee miestä useammin perheen arkiruuan.
Tavat myös muuttuvat. Esimerkiksi Fidžillä on alettu suosia ydinperheeseen liittyvää ideologiaa, jonka seurauksena perheen resursseja ei haluta ”tuhlata” ulkopuolisiin. Saarelaiset ovat ottaneet käyttöön myös ruokapöydän kankaan sijaan. Pöytään mahtuu rajallinen määrä vieraita.
Suomessa taas pyritään lisäämään yhdessä syömistä, laajentamaan sen sisältöä.
”Uusimmissa kouluruokailusuosituksissa ruokaa ei pidetä vain ravintona, vaan oppilaiden tulisi syödä yhdessä, istua rauhassa ja jutella. Kun itse olin lapsi, piti syödä nopeasti ja olla hiljaa”, Uusihakala sanoo.
Ravintolapäivä ja Illallinen taivaan alla -tapahtumat ovat esimerkkejä uudenlaisesta sosiaalisuudesta Suomessa. Tapahtumissa tutut ja tuntemattomat, enimmäkseen keskiluokkaiset kaupunkilaiset, kokoontuvat syömään yhdessä.
Tarjontakin muuttuu. Nykyään Shiller Panjawi saa kotiruoasta oikean makuista, kiitos etnisten kauppojen. Monissa tavallisissakin ruokakaupoissa valikoimat ovat laajentuneet.
Mutta onko hän oppinut syömään suomalaistakin ruokaa?
Kyllä vain. Erityisesti hän pitää jälkiruuista ja leivonnaisista, varsinkin kiisseleistä, mustikka- ja raparperipiirakoista.
”Kun lapset olivat pieniä, teimme yhdessä heidän suosikkejaan, munkkeja”, hän sanoo.
Tapahtumia, joissa syödään yhdessä
1.–31.3. Syödään yhdessä töissä
6.4. Mämmien yö
1.–31.5. Syödään yhdessä pihalla
6.6. Yhteinen kahvihetki
12.6. Illallinen taivaan alla Helsingissä
6.7. Oodi yhdessä syömiselle
26.8. Illallinen taivaan alla (Suomi100-illallinen)
6.9. Luomupuuron ME
6.10. Vi äter tillsammans – let’s eat together
6.11. Ravintoloiden yllätyspäivä