Oli vuosi 2009, ja minä istuin poppaukon pakeilla gambialaisessa viidakossa. Ikivanhan miehen pienessä hökkelissä oli painostavan kuuma. Kämmeneni hikoilivat, kun vanhus katseli tahmaisista käsistäni tulevaisuuttani.

Tulisin tekemään työtä, jossa on suuri valta ja vastuu. Tulisin vaikuttamaan monien mielipiteisiin, mies ennusti. Vielä tuolloin en tiennyt, että seuraavana vuonna päättäisin ryhtyä journalistiksi.

Uskokoon ennustuksiin, ken tahtoo. Mutta kun shamaani lopuksi kehotti minua hankkimaan talismaanin, joka takaisi elämässäni onnen, jäi kehotus kummittelemaan mieleeni. Tarvitsisin esineen, joka sisältää kahta eri metallia, ja se pitäisi tallettaa kotona mahdollisimman ylös katonrajaa kuin mahdollista, ukko neuvoi.

Skeptinen minäni ei hankkinut tätä esinettä Afrikasta. Vuosien päästä muistin ennustuksen Madridissa, kun etnisessä korukaupassa käsiini sattui rannekoru, joka oli tehty kahdesta eri metallista. Maailmankaikkeus pakotti minut ostamaan kapistuksen.

Ja kyseinen koru koristaa edelleen katonrajaani uudessa helsinkiläisasunnossani. Sitä ennen se on kulkenut mukanani ja sisustanut kotejani Skotlannista Myanmariin.

Ja onnea on tähän asti riittänyt.