Yksin matkustava nainen saa usein ihmettelyä osakseen. Vuosikymmenen itsekseni maailmaa kiertäneenä minullekin ovat tulleet tutuksi kauhistelut siitä, kuinka uhkarohkea olen liikkuessani yksin, olenhan sentään nainen! Kun innostuin liftaamisesta, järkyttyneet reaktiot vain lisääntyivät. Paradoksaalisesti nuo kommentit myös ajoivat minua lähtemään aina uudelleen tien päälle – ihan piruuttanikin.
On jopa niitäkin, jotka syyttävät yksin matkustavaa naista vastuuttomuudesta. Tähän liittyy samankaltaista puhetta kuin raiskauksen uhria syyllistäessä, kun oletetaan naisen jollain tavoin kerjänneen vaikeuksia tietynlaisella pukeutumisella tai käytöksellä.
Näin kävi myös viime vuonna Ecuadorissa murhattujen reppureissaajien tapauksessa. Murhan ympärillä käydyssä keskustelussa jotkut vihjasivat naisten itse aiheuttaneen kohtalonsa lähdettyään matkalle ilman miesten turvaa. Syytöksistä suivaantuneet naismatkaajat eri puolilla maailmaa vastasivat sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kuvia reissuiltaan tunnisteella #viajosola (matkustan yksin).
Nettimatkatoimisto Ebookers kertoi maaliskuussa naisten soolomatkailun olevan tasaisessa kasvussa. Syyksi arvellaan niin naisten koulutus- kuin elintasonkin nousua ja yleisen tasa-arvokehityksen tuomaa itsenäisyyttä sekä liikkumisvapautta. Itse olen tavannut muita yksin matkustavia naisia lähes kaikkialla Mosambikista Afganistaniin. Intiassa kohtaamistani yksinreissaajista yli puolet olivat naisia, vaikka suositun matkailumaan maine onkin kolhiintunut joukkoraiskausuutisointien seurauksena.
Nettiäkin selatessa huomaa, että naiset matkustavat paljon. Toisaalta myös kokemukset naismatkaajien pelottelusta ovat universaaleja. Polkupyörällä ja liftaamalla maailmaa kiertänyt Sissi Korhonen kirjoitti tammikuussa aiheesta Seikkailijattaret-verkkomediaan. Hän kritisoi vääristynyttä asetelmaa, jossa huomio keskittyy naisten unelmien sijaan vain mahdollisiin riskeihin niiden tiellä: ”Vain sen, että jotain voi käydä, ei pitäisi olla yhdellekään naiselle syy luopua toiveestaan nähdä maailmaa”.
Matkailu on toisaalta aina etuoikeus. Liikuntakykyinen, valkoihoinen heteronainen Suomen passi kourassaan pystyy liikkumaan maasta toiseen varsin vapaasti. Toki tien päällä törmää myös sellaisiin yksin unelmiaan toteuttaviin naisiin, jotka ovat ponnistaneet maailmalle paljon vaikeammista lähtökohdista. Lähteminen on myös helpompaa heille, joita ei alun alkaenkaan huoleta ajatus yksin matkustamisesta.
Varoittelunkin taustalla on varmasti usein vain vilpitön huoli. Maailma ei kuitenkaan muutu vaarattomammaksi niin, että naiset rajoittavat elämänsä vain turvallisiksi luokiteltuihin tiloihin. Aivan kuin täysin turvallisia tiloja olisi edes olemassa. Jos kysytään vaikka perheväkivallan uhrilta, ei oma kotikaan aina ole sellainen. Silti naisia ei koskaan pelotella menemästä naimisiin.
Vaikka tilastojen mukaan raiskaajakin on useimmiten uhrilleen ennestään tuttu, varoitellaan etenkin nuoria naisia juuri tuntemattomista miehistä. Katukuva onkin maailmalla usein miesten dominoima – etenkin iltaisin. Mutta jos ne pimeät kadut olisivatkin yhtäkkiä täynnä naisia, pidettäisiinkö niitä yhä turvattomina?
Tilojen ottaminen haltuun ei toki ole kaikille yhtä helppoa, eikä ole syytä vähätellä kenenkään pelkoja ja traumoja. Siksipä on etenkin meidän etuoikeutettujen vastuulla mahdollistaa se, että seikkailu olisi tavoiteltavissa kaikille sitä elämäänsä kaipaaville. Eikä ainoastaan valkoisille heteromiehille.