Tienpientareella reput selässä kulkevien lasten päät kääntyvät, kun vihreä Nissan töyssyttelee Dzivarasekwan asutusalueen kuoppaisia katuja pitkin. Seppo Ainamo on matkalla päivän kolmanteen tapaamiseen, haastattelemaan koululaisia, joita opettajat ovat ehdottaneet Zimbabwen AIDS-orvot ry:n kummilapsiohjelmaan.

Zimbabwelaisten aids-orpojen auttaminen on ollut Ainamon ja hänen vaimonsa Oili Wuolteen isoin yhteinen projekti. Kun pari tapasi, hivin esiintyvyys oli Zimbambwessa korkeimmillaan. Sadat tuhannet lapset olivat menettäneet ainakin toisen vanhempansa epidemian vuoksi, eikä orpojen sukulaisilla usein ole rahaa maksaa lasten koulumaksuja.

Molemmista tuntui luontevalta, että kun itsellä menee hyvin ja on hyvissä hommissa, voi auttaa muita. Ainamo oli hankkinut tuttavapiiristään 18:lle koululaiselle sponsorit, jotka huolehtivat koulumaksuista. Wuolle lähti saman tien mukaan projektiin, ja hänen verkostojensa kautta kummien määrä lähti nousukiitoon. Pian kymmenet Suomen Pankin työntekijät kyselivät itselleen omaa kummilasta Zimbabwesta.

Kummeista oli niin paljon tarjontaa ja avun tarpeessa olevia lapsia niin paljon, että projekti vei mukanaan.

On kuivan kauden loppu, ja auto nostaa ilmaan pienen pölypilven. Näillä teillä harva liikkuu henkilöautolla, mutta Ainamon maasturi on monelle tuttu. Vilkutukset ja Seppo-huudot seuraavat Nissania joka mutkan takana. Ainamo vastaa kaikkiin käden heilautuksella.

Wuolle on pakannut auton täyteen suomalaisia vierailijoita ja dzivarasekwalaisia kolmasluokkalaisia. Jälkimmäiset ovat saaneet vapaapäivän koulusta eläinpuistoretkeä varten. Tarkoitus on nähdä esimerkiksi kirahveja ja norsuja, joihin lapset muuten tutustuisivat vain kuvissa.

”No niin, kirjoittakaa nyt vihkoon kaikkien retkellä olevien ihmisten nimet. Sitten kun vastaan tulee eläimiä, kirjoitetaan niistäkin”, Wuolle ohjeistaa.

Kuusi viikkoa myöhemmin Ainamo ja Wuolle istuvat pöydän ääressä kotonaan Munkkivuoressa ja juovat kuumaa teetä Arabian mukeista. Muutamaa päivää aiemmin Suomeen palannutta Wuolletta palelee, ja sisäinen kellokin on vielä sekaisin. Talvisessa Helsingissä ei herää aamukuudelta aurinkoon, kuten pariskunnan toisessa kodissa Hararessa.

Kodinvaihdos on aina iso muutos arjen rytmissä ja elämäntavassa. Siirtymä ei suju ihan saumattomasti, vaikka Ainamo ja Wuolle ovat vaihtaneet kotimaataan sykleittäin jo vuodesta 2000.

”Vaikka työmme on Zimbabwessa, haluamme pitää myös Suomi-kodin. Meille on tärkeää elää välillä suomalaista elämää, nähdä sukulaisia ja ystäviä, käydä Helsingin kulttuuririennoissa ja olla metsässä”, Wuolle sanoo.

Helsinki-elämää leimaa helppous: julkisilla ja kävellen pääsee turvallisesti joka paikkaan, lempiruisleipää saa kaupasta, puhdasta vettä tulee hanasta ja netti toimii nopeasti. Hararessa työpäivät ovat intensiivisiä ja asioiden hoitaminen usein hankalaa. Toisaalta kotitöitä ei tarvitse tehdä itse, ja aamun voi aloittaa pulahtamalla oman pihan uima-altaaseen.

”Hararessa meillä on kolme työntekijää, jotka asuvat samassa pihapiirissä. Jos on toimeentuleva ihminen, Zimbabwessa kuuluu asiaan palkata kotiapua. Suomen päässä madam saakin sitten tottua tekemään taloustyöt itse”, Wuolle naurahtaa.

Pariskunta tapasi toisensa 20 vuotta sitten, kun työ oli tuonut molemmat Zimbabween. Ainamo perehdytti konsulttina paikallisia yrittäjiä neuvottelutaidon ja liiketoimintasuunnitelmien saloihin. Wuolle taas työskenteli rahoituskoulutusohjelman johtajana järjestössä, joka koulutti Itä-Afrikan maiden keskuspankkien ja valtionvarainministeriöiden asiantuntijoita.

”Match-makerina” toimi yhteinen tuttu, joka järjesti Ainamon noutamaan Wuolteen Hararen lentokentältä.

”Entinen työkaverini oli ajatellut, että varmaan viihtyisimme yhdessä. Noin puolen vuoden päästä ensitreffeistä hankimme yhteisen asunnon, kun kyllästyimme fillaroimaan toistemme luo”, Wuolle virnistää.

Harrastukset ja seikkailumieli ovat yhdistäneet pariskuntaa. Suhteen alkuvuosina Zimbabwe tuli tutuksi, kun he ajelivat pitkiä matkoja Ainamon asiakkaiden perässä. Kun Ainamo täytti 60 vuotta, pariskunta kiipesi jopa Kilimanjaron huipulle.

Oili Wuolle itse kasvoi pienellä paikkakunnalla perheensä ”isättömänä hännänhuippuna”. Isä kuoli tapaturmaisesti, kun Oili oli viiden vanha. Äiti teki kaikkensa lastensa eteen ja korosti erityisesti  koulutuksen tärkeyttä. Oili lukikin ahkerasti ja pärjäsi koulussa.

”On hienoa, että voin laittaa eteenpäin äidin ajatusta siitä, että kirjoilla ja koulutuksella on väliä. Jos ajattelee sitä pientä tyttöä Honkajoella, niin onhan sille avautunut opiskelun kautta mielettömät maailmat. Ja nyt meidän kummiohjelmassa olleita nuoria on päässyt yliopistoihin Kiinaan ja Turkkiin asti”, Wuolle sanoo.

Joskus Wuolle tutustuu järjestön toimintakeskuksella tutunoloisiin lapsiin, jotka seikkailevat omassa mielikuvitusmaailmassaan, himoitsevat kirjoja ja haluavat päästä esiintymään. Silloin hän miettii, mitenhän olisi itse pärjännyt lapsena, jos olisi tehnyt Honkajoen peltojen ja metsien sijaan tutkimusmatkojaan Dzivarasekwan kaduilla.

Myös Ainamo on pohtinut työssä omaa lapsuuttaan.

”Jos joku lapsi vaikka valehtelee, koitan miettiä, olisinko itse tehnyt lapsena samalla tavalla. Kun laittaa itsensä lapsen asemaan, pystyy yleensä ymmärtämään, mikä motiivi hänellä on.”

Seppo Ainamo teki aikoinaan vuosia töitä suuryritysten myyntineuvottelijana ja sitten neuvottelutaidon kouluttajana. Neuvottelutaidot ovat edelleen terässä, sillä järjestö toimii lahjoitusten varassa. Varminta tuloa ovat suoraan lasten koulunkäyntiin ja ruokailuun menevät kummilahjoitukset. Kummit ovat Wuolteen ja Ainamon mukaan hyvin sitoutuneita pitkäjänteiseen auttamiseen. ”Tiedotamme kummeille säännöllisesti heidän omien kummilastensa kuulumisista, mikä lisää sitoutumista.”

Muiden avustusten haaliminen vaatii jatkuvaa työtä. Pariskunta käy ahkerasti eri lähetystöjen tilaisuuksissa Hararessa tutustumassa ihmisiin ja etsimässä kontakteja. Helsingissäkin mennään Ainamon mukaan yleensä ”tukka putkella” tilaisuudesta toiseen, kerrotaan järjestöstä, tavataan vanhoja tukijoita ja pyritään hankkimaan uusia.

”Kun näkee tilaisuuden, pitää vain tarttua siihen. Esimerkiksi Tšekin suurlähettilään kanssa juttelin juoksija Emil Zatopekista. Kerroin, että olin Olympiastadionilla paikalla, kun Zatopek voitti kolme olympiakultaa”, Ainamo kertoo. Tuttavuuden tekeminen kannattaa: Tšekin suurlähetystö lahjoitti yhdistykselle 12 000 dollaria, joiden avulla toimintakeskukseen saatiin asennettua aurinkopaneelit. Nyt keskus toimii pitkälti aurinkoenergialla.

”Seppo on niin määrätietoinen. Esimerkiksi yhdessä tilaisuudessa Munkkiniemessä näimme Teemu Selänteen. Seppo sanoi, että nyt vain juttelemaan ja viemään sille meidän vuosikalenteri, ja mä sitten menin”, Wuolle nauraa. Toistaiseksi Selänteestä ei ole kuulunut, mutta vuosien varrella jutustelu on avannut paljon ovia. Kerran satunnainen lentokonetuttavuus lahjoitti yhdistykselle 1000 euroa, Wuolle muistelee.

”Kääntöpuolena tässä on se, että välillä pitää erikseen päättää, että ei puhuta tänä iltana Dzikwasta tai meidän järjestöstä. Kaikkia se ei kuitenkaan kiinnosta, ja on hyvä, jos sellaisillakin ihmisillä voi olla mukavaa meidän seurassa”, Ainamo sanoo.

Lähitulevaisuudessa kenttätoiminnalle on tarkoitus etsiä uusi johtaja, jotta toiminta voidaan turvata jatkossakin. Wuolle ja Ainamo eivät aio luopua kenttätöistä kokonaan, mutta heillä on jo suunnitelmia lisääntyvälle vapaa-ajalle. Ainamo haaveilee sukututkimuksen tekemisestä ja muistelmien kirjoittamisesta. Wuolle taas haluaisi ajaa Kalaharin autiomaan läpi, nähdä vuoristogorilloja ja opetella jonkun uuden taidon.

”Esimerkiksi videoiden editoiminen olisi hyvä taito, jos haluaisi vaikka jatkaa järjestön viestinnän ja markkinoinnin tekemistä.”

Ketkä?

Oili Wuolle

Syntynyt 1951
Tutkinto Kauppatieteiden maisteri
Ura Rahoitusasiantuntija, joka teki työuransa Rahoitustarkastuksessa ja Suomen ­Pankissa
Vapaaehtoistyö Johtaa ­Zimbabwen AIDS-orvot ry:n kenttätyötä Seppo Ainamon kanssa
Kirjallisuuden hahmo, jota muistuttaa puolison mielestä Niskavuoren Heta

Seppo Ainamo

Syntynyt 1940
Tutkinto Valtiotieteiden maisteri
Ura Teki uransa suuryritysten myyntipuolella sekä liikkeenjohdon konsulttina
Vapaaehtoistyö Zimbabwen AIDS-orvot ry:n perustaja ja toinen kenttätyön johtaja
Sarjakuvasankari, jota muistuttaa puolison mielestä Tintti