Kiinnostuin arkkitehtuurista, kun asuin Los Angelesissa 1970-luvulla. Kiertelin ahkerasti eri kaupunginosia, slummeista luksusalueille.
Keskustaa lukuun ottamatta en löytänyt yhtään suomalaisittain ”modernia” rakennusta. Kaikki talot edustivat kertaustyylejä, lainattuja tyylilajeja menneiltä vuosikymmeniltä: espanjalaistyyliä, englantilaista kartanotyyliä, uudisraivaajatyyliä, gotiikkaa, söpöä jugendia.
Mietin, miksei tämä voisi olla mahdollista myös Suomessa.
Ihmisten reaktio oli jyrkkä: kaikenlaiset kertaustyylit nähtiin ”kopioina”, ”valheellisina”, ”väärinä”. Ainoastaan oman aikamme arkkitehtuuri oli hyväksyttävää.
Jos vanha rakennus puretaan yhtenäiseltä alueelta, sen tilalle ei saa rakentaa entisen kaltaista, vaan rakennuksen tulee poiketa mahdollisimman paljon aiemmasta.
Sen sijaan vanhojen rakennusten entisöinti on hyväksyttävää, jopa suotavaa. Entisöijä ei kuitenkaan saa käyttää mielikuvitustaan vapaasti, vaan entisöintiin pätevät samat lainalaisuudet kuin rakentamiseen. Jos jotain rakennetta ei enää ole olemassa, tilalle pitää rakentaa mahdollisimman paljon entisestä poikkeava.
Savonlinnassa sijaitseva Olavinlinna on tästä hyvä esimerkki. Keskiaikaisen linnan sisällä on betonisia kattorakenteita, uudisosia. Sillä ei ole väliä, että lopputulos on hirveä.
Pitääkö meidän vain tyytyä laatikko-arkkitehtuuriin?
Ihmettelen, että tällaiset ajattelu- ja toteutustavat ovat yhä voimassa. Miksi suunnittelemme rumia rakennuksia ja asumme rumissa ympäristöissä? Modernin arkkitehtuurin puolustajat väittävät, että totumme kaikkeen ajan myötä. Pitääkö meidän siis vain tyytyä laatikkoarkkitehtuuriin?
Toivon, että nykyarkkitehtuurissa alkaisivat puhaltaa vapaammat tuulet, ja että kaikenlainen uudisrakentaminen olisi mahdollista.
Tähän pyrkii Facebook-ryhmä Arkkitehtuurikapina. Ryhmässä esitellään positiivisia esimerkkejä uusista klassisista rakennuksista ympäri maailmaa ja keskustellaan päinvastaisista esimerkeistä, joita löytyy erityisen paljon Suomesta.
Onneksi maailmalla on jo varsin paljon sellaista suunnittelua, jossa joko otetaan ympäristö huomioon tai hypermoderniin ympäristöön rakennetaan klassisen muotokielen mukaisia rakennuksia. Modernismi saa maistaa omaa lääkettään.
Muutaman klassisen rakennuksen avulla modernistinenkin ympäristö saattaa muuttua miellyttävämmäksi ja hyväksyttävämmäksi. Silti en voi mitään sille, että haaveilen Helsingin Makkaratalon kaamean julkisivun purkamisesta. Siinä on kaikki väärin. Siihen ei vain totu.
Myös aivan modernistiset arkkitehdit viihtyvät parhaiten viihtyisissä miljöissä. Samalla kun he suunnittelevat muille toinen toistaan mahdottomampia uudisrakennuksia, he asuvat vanhoissa taloissa ja asunnoissa.
Jos arkkitehdillä on tarpeeksi, mutta ei liikaa rahaa, hän asettuu asumaan hienoon historialliseen, enintään funkistyyliseen huvilaan tai kerrostaloasuntoon. Helsingin Eirassa esimerkiksi asuu paljon arkkitehtejä. Sen sijaan Itä-Pasilassa ei asu tietääkseni yhtäkään nimekästä arkkitehtiä.
Miksi arkkitehdit eivät voisi suunnitella taloja, joissa he itse haluaisivat asua? Miksi emme korvaisi modernistisia rakennuksia sellaisilla, joista oikeasti pitäisimme?
Uskon vakaasti, että tulevaisuudessa tilanne muuttuu. Arkkitehtuurikapinan Facebook-sivut ovat osoitus siitä, että tulevaisuus on jo täällä. Sivusto näyttää, mikä on mahdollista ja mitä arkkitehdit voivat tehdä, kun he ovat vapaita modernismin kahleista.