Artikkelikuva
Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevä María José Herrero on huolissaan Euroopan pakolaispolitiikasta.

Lääkärinä Välimerellä

Barcelonalainen María José Herrero partioi viime kesänä Lääkärit ilman rajoja -järjestön pakolaisia pelastavassa aluksessa sen ainoana lääkärinä.

Välimereen hukkuneet pakolaiset saivat barcelonalaiset liikkeelle sankoin joukoin helmikuussa: satojen kansalaisjärjestöjen yhteinen marssi keräsi poliisin mukaan 160 000, järjestäjien mukaan 300 000 ihmistä.

Yritin tavata Lääkärit ilman rajoja -järjestössä työskentelevän María José Herreron mielenosoituksessa, mutta se ei vellovan ihmisjoukon keskellä onnistunut.

Myöhemmin tapaamme rauhallisemmissa merkeissä. Haluan tietää, miltä Välimeren tilanne ja siihen reagoiminen tuntuvat sen rannalla koko ikänsä eläneestä lääkäristä. Herrero on työskennellyt viime kesänä kolme kuukautta Lääkärit ilman rajoja -järjestön Dignity I -aluksella.

”On hienoa, että ihmiset näyttävät välittävänsä mereen hukkuvista ja rajoille paleltuvista pakolaisista. Mutta toisaalta: ovatko marssit kuitenkin enemmän mediaspektaakkeli ja huonon omatunnon lievittämistä”, Herrero sanoo.

 

Hänen mielestään Espanjan hallituksella on paljon petrattavaa siinä, miten jo maahan päässeiden oloja kohennetaan.

”Ihmisten on ehkä helpompi näyttää välittävänsä marssimalla, kuin reagoida kaduilla asuviin, tänne jo rantautuneisiin pakolaisiin.”

EU:n pakolaispolitiikka saa Herrerolta kovaa kritiikkiä. Hänestä näyttää siltä, että EU on huolissaan nimenomaan rajojensa ja pakolaismäärien kontrolloimisesta.

”Kaikki pelastusalukset ovat kansalaisjärjestöjen omistamia. On hirveä tragedia, että ihmisiä hukkuu jatkuvasti mereen, jossa käymme uimassa ja joka mielikuvissamme liittyy huolettomiin vapaapäiviin. Välimerestä on tullut kahden viime vuoden aikana vaarallisin raja koko maailmassa.”

 

Kesällä Dignity I -alus partioi Välimerellä, pääasiassa Libyan rannikon tuntumassa ja vei merestä pelastetut Italiaan. Herrero oli miehistön ainoa lääkäri. Vaikka aluksen kapasiteetti on 300, pahimmillaan laivassa oli tuhat merestä pelastettua. Vapaata oli käytännössä vain, kun laivaa huollettiin Maltalla. Sotaa pakenevien, omaisensa menettäneiden tarinat eivät ole häipyneet lääkärin mielestä kuukausien päästäkään.

”Kokemus oli rankka sekä fyysisesti että henkisesti. Laivassa ei ehdi kuin keskittyä työhön, ja kaikki vyöryy päälle vasta jälkeenpäin. Samat karut tarinat toistuvat, vaikka potilaat vaihtuvat.”

Miten se vaikutti asiaan, että kyseessä oli Herreron ”oma meri”?

”Meri ympäristönä on aivan toista kuin työskennellä Afrikan autiomaassa. Auringonlaskut ovat huikeita myös pelastusaluksella. Mutta tuon kokemuksen jälkeen meri ei ole tuntunut enää samalta. Toivottavasti vielä joku päivä pystyn taas nauttimaan Välimerestä kuten ennenkin.”

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu