Intialainen Ruksana pakotetaan alaikäisenä avioon väkivaltaisen serkkunsa kanssa, espanjalainen Carmen palaa pahoin miehensä tekemän palopommin vuoksi. Muistoksi jäävät arvet kymmenistä leikkauksista. Meksikolainen Martha taistelee lapsensa huoltajuudesta väkivaltaista ex-miestään vastaan ja suomalainen Minna pakenee lastensa kanssa miestään turvakotiin.
Meksikolaisohjaaja Lucia Gaján dokumentti Batallas íntimas (2016) sai Suomen ensiesityksensä Latinalaisen Amerikan elokuvafestivaali Cinemaissíssa.
Festivaali keskittyi tänä vuonna kulttuurienvälisyyteen sekä globaaleihin aiheisiin ja ongelmiin. Sukupuolittuneesta perheväkivallasta kertovalla dokumentilla oli tärkeä sija festivaalin ohjelmassa, sillä parisuhdeväkivaltaa globaalimpaa aihetta on vaikea hakea.
Intiassa, Suomessa, Meksikossa, Espanjassa ja Yhdysvalloissa kuvattu dokumentti on intiimi ja koskettava kuvaus siitä, ettei väkivalta katso asuinpaikkaa, ihonväriä, uskontoa tai kulttuuria. Se on läsnä joka päivä, kaikkialla maailmassa – jopa verrattain tasa-arvoisessa Suomessa. Naisten korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta Suomi on Euroopan unionin toisiksi väkivaltaisin maa naiselle.
Kaikkiaan joka kolmas nainen maailmasta on joutunut fyysisen tai seksuaalisen väkivallan uhriksi. Kuten dokumentin naisten tapauksessa, useimmiten tekijä on oma kumppani.
Se, jonka pitäisi rakastaa.
Kun New Yorkissa asuva Lehra alkaa kertoa tarinaansa, silmistä näkyy eletty tuska.
”Vanhempani sanoivat minulle, että minua piiskattiin, koska he rakastivat minua. Luulin, että aviomieheni olisi erilainen.”
Toisin käy. Poliisina työskennellyt ex-mies pahoinpitelee ja raiskaa vaimoaan toistuvasti. Erään illan päätteeksi Lehra pakenee kotoa ilman vaatteita. Alastonta kehoa peittävät kidutuksen jättämät jäljet.
Aviomies saa vaimonsa kiinni ja uhkaa tappaa koko perheen.
Myöhemmin samana iltana poliisit saapuvat perheen kotiin. Pahoinpidelty Lehra istuu sohvalla ja lukee pojalleen Disney-kirjaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
Iso osa maailman naisten väkivallasta tapahtuu kotona, piilossa julkisilta katseilta. Myös elokuvassa väkivalta on piilotettu, eikä nyrkiniskuja näytetä valkokankaalla. Silti jokainen isku ja hädäntunne porautuvat suoraan katsojan ihon alle naisten piinallisten tarinoiden kautta.
Väkivaltaisista yksityiskohdista huolimatta erityisen kipeältä tuntuvat ne osat naisten tarinoista, joihin liittyvät ulkopuoliset todistajat tai yhteiskunnalliset asenteet.
Kun intialaisen Ruksanan aviomies lyö tulevaa aviovaimoaan hääaamuna, iskua todistanut sukulainen kieltää koko tapahtuman. ”Tästä ei puhuta kellekään. Tätä ei koskaan tapahtunut.”
Meksikolaisen Marthan entinen aviomies saa tuomion oikeudessa, mutta sen sijaan, että tuomio olisi langetettu vaimon pahoinpitelystä, tuomionimikkeenä on ”domestic accident”, kotona sattunut onnettomuus.
Hankalan asenneilmapiirin vuoksi moni nainen jättää kertomatta väkivallasta. Euroopan komission kyselytutkimuksen mukaan 96 prosenttia eurooppalaisista ei hyväksy sukupuolittunutta väkivaltaa, mutta yli neljännes vastaajista pitää raiskausta oikeutettuna joissain tilanteissa.
Ei ole ihme, etteivät dokumentin naisetkaan uskaltaneet lähteä huonoista suhteistaan aiemmin. Pelon ja häpeän kohtaaminen on vaikeaa, jos yhteiskunta ei tarjoa siihen riittävästi tukea.
Sukupuolittuneessa väkivallassa on usein kyse vallasta ja heikomman osapuolen alistamisesta. Se heijastuu naisen alistuneena asemana paitsi kotona, myös koko yhteiskunnassa. Siksi naisiin kohdistuva väkivalta on määritelty ihmisoikeusloukkaukseksi, ja naisiin kohdistuvaan väkivaltaan pyritään puuttumaan kansainvälisillä sopimuksilla.
Ihmisoikeusloukkaus-määritelmä ja kansainväliset sopimukset eivät kuitenkaan yksinään poista ongelmaa: naisiin kohdistuvan väkivallan loppuminen vaatii koko asenneilmapiirin muuttamista.
Siksi Batallas íntimas on tärkeä dokumentti. Se antaa äänen alistetuille naisille, uhreille, joilta se on aiemmin viety. Samalla dokumentti on muistutus kaikille ongelman laajuudesta: joka päivä joku nainen tulee pahoinpidellyksi omassa kodissaan.
Rakkauden ei kuitenkaan kuulu sattua. Eikä yhteiskunnan pidä mahdollistaa sitä silmiään sulkemalla.
Batallas íntimas oli osa Cinemaissí-elokuvafestivaalin ohjelmistoa. Cinemaissí järjestettiin Helsingissä 13. kerran 19.–22. lokakuuta.