Jos voisi suositella yhtä romaania, jonka avulla tarkastella rasismin syntyrakenteita niissä kaikissa maissa, joihin afrikkalaisten diaspora ulottuu, se olisi tämä. Ghanalaisyhdysvaltalaisen Yaa Gyasin esikoisromaani Matkalla kotiin (Homegoing) on huikea sukellus kahdeksan sukupolven elämään Kultarannikon orjalinnoituksista Yhdysvaltojen kaivoksiin, Alabamaan ja Harlemin kaduille. Ajallisesti romaanissa liikutaan 1700-luvulta aina 1980-luvulle.
Sukupolvi sukupolvelta Gyasi käy läpi elämänkohtaloita kahden toisistaan eroon joutuneen sisarpuolen sukulaisten vaiheita avaten. Toinen siskoista naitetaan Ghanassa valkoiselle kuvernöörille, toinen heitetään Yhdysvaltoihin vievään orjalaivaan.
Gyasi vie riiston ja julmuuden äärelle lukijaa säästämättä. Kolonialismin historia hierotaan lukijan naamaan verenä, virtsana, ulosteena, viiltoina, iskuina, kidutuksena.
Brittikolonialistien sietämätön julmuus, mustien ihmisarvon täydellinen kunnioittamattomuus, tekee pahaa. Miten ihmeessä tällainen on ollut mahdollista?
Ne, jotka selvisivät hengissä, elivät elämänsä vakavien traumojen kanssa. Traumojen, jotka siirtyivät useita sukupolvia eteenpäin. Juuriltaan ilman omaa tahtoa kiskotut ihmiset, kauppatavaraksi alennetut, ihonväristään rangaistut, ovat sukupolvi toisensa perään kasvattaneet omanarvontuntoaan, taistelleet ihmisoikeuksistaan – ja samalla kantaneet mukanaan orjuuden traumaa niin Pohjois-Amerikassa, Etelä-Amerikassa kuin Karibiallakin.
Ylisukupolvinen kokemus vapauden riistosta avautuu lukijalle henkilöhahmojen kamppailuissa. Miten kasvattaa terve identiteetti mustana miehenä ja naisena? Mitä tarkoittaa seurata sivusta valkoisten vapautta valita itse?
Tämä on kysymys, joka on akuutti ja ajankohtainen yhä eri puolilla maailmaa elävän afrikkalaisen diasporan keskuudessa. Voinko olla hyvä ja menestyvä sekä arvostettu ihminen, kun sukuni tausta on riistossa?
Tärkeä romaanin esiin nostama kysymys on tämä: kenen historian tunnemme? Yksi toisistaan erotettujen sisarpuolten jälkeläisistä, Ghanassa Takoradin kaupungissa historiaa työkseen opettava Yaw esittää oppilailleen tärkeän kysymyksen: kenen tarina on totta? Ja vastaa:
”Uskomme sitä, jolla on valtaa. Hän saa kirjoittaa tarinan tapahtuneesta. Historiaa tukiessa joutuu siis kysymään aina itseltään: Kenen tarina puuttuu? Kenen ääni tukahdutettiin, jotta tämä ääni kuuluisi?”
Gyasin uskallus katsoa menneisyyteen ja suvereeni lahjakkuus kertojana tekevät vaikutuksen.