On kuuma lauantai-iltapäivä. Saavun Mangueiran sambapalatsiin Rio de Janeiron pohjoispuolella. Kuukausittainen sambamusiikin ja feijoada-ruoan juhla toivottaa minut tervetulleeksi muiden eri puolilta maailmaa saapuneiden samban ystävien ohella.
Feijoada on Brasilian kansallisruoka, joka koostuu papukastikkeesta, lihasta, makkaroista, valkoisesta riisistä, paistetusta lehtikaalista ja maniokkijauheesta. Ruoansulatusta edistämään nautitaan tuoreita appelsiiniviipaleita. Juomaksi valitaan virvoitusjuoma, jääkylmä olut tai sokeriruokoviinasta ja limestä tehty caipirinha.
Ateria on poikkeuksellisen tuhti varsinkin hikisenä iltapäivänä, joten jaan annokseni kaverin kanssa. Paikalliset sen sijaan ahtavat kansallisruokaa vatsoihinsa massiivisia määriä.
Estação Primeira de Mangueira on maailman kuuluisimpia ja menestyksekkäimpiä sambakouluja. Se vaalii sambaperinteitä tinkimättömästi ja päästää yhteisönsä jäseniksi vain harvat ja valitut.
Silti kaikki palatsille saapuvat samban ystävät saavat sydämellisen vastaanoton. Samban spirituaalisuus on rajaton. Evankelisluterilaisena suomalaisena saan nauttia huippuartisti Alcionen musiikista ja juhlan hengestä niin katolisten, helluntailaisten, afrobrasilialaisten rituaalikulttien edustajien kuin ateistien kanssa.
Mangueiran asukkaista huokuu syvä hengellisen maailman ymmärrys ja elämänilo, vaikka kukkulaa koettelevat huumepomojen ja poliisin erikoisjoukkojen taistelut, joissa sivullisilta kuolonuhreilta ei ole vältytty.
Kun samba soi ja pataruoka tuoksuu, häipyy negatiivisuus taka-alalle. Arjen murheet unohtuvat ja mielen, kehon ja sielun valtaa ilo. Lähden sambapalatsilta kaikilla tasoilla ravittuna.
Eläköön feijoada! Eläköön Mangueira!