Kotkan satamassa rysähti maaliskuussa 2010. Facebook-ahtaajat olivat tulleet. Rikkurien ja lakkovahtien yhteenotto satamassa rikkoi vain yhden tuulilasin, mutta nujakka ennusti alkavan vuosikymmenen tapahtumia.
Facebookin ryhmä ”Olen vapaaehtoinen ahtaaja AKT:n satamalakossa” oli kerännyt nopeasti satoja, sitten tuhansia jäseniä. Verkkoliikehdintä siirtyi kadulle. Rikkurit avasivat Kotkan sataman lakon aikana ensimmäistä kertaa historiassa.
Facebook-ahtaajat ovat useimmilta jo unohtuneet. Mutta liike oli uuden ja vähän pelottavan sosiaalisen median ensimmäinen yhteiskunnallinen voimannäyte Suomessa. Viruksena leviävä ja ihmisiä aktivoiva poliittinen viestintä oli tullut särkemään yhteiskuntarauhaa ja vavisuttamaan valtarakenteita.
Siksi minunkin piti olla siellä.
Heräsin Facebookin käyttäjäksi silloin kuin keskimäärin kaikki muutkin, vuonna 2009. Alusta oli vasta viisivuotias ja kasvussa.
Innostuin heti. Oli upeaa uskoa, että digimaailman matala julkaisukynnys ja spontaanin verkostoitumisen mahdollisuus vapauttaisivat kansalaiskeskustelun ja särkisivat vallan linnakkeet.
Innostuminen oli hieman ristiriitaista, koska olin itse töissä yhdessä noista linnakkeista, Alma Median politiikan toimituksessa. Mutta nautin siitä, että joku uskalsi ja osasi haastaa.
Vuonna 2011 olin jo mukana kirjoittamassa kirjaa Uusi Kultakausi, jossa sosiaalista media mainostettiin aikamme suureksi muutosvoimaksi. Demokraattinen keskustelu vapautuisi, avoimuus lisääntyisi ja luovuus sekä innovaatiot leviäisivät. Kun Twitterin ja Facebookin ruokkima arabikevät kaatoi diktatuureja Pohjois-Afrikassa, nuo lupaukset näyttivät toteutuvan.
Nyt sosiaalinen media on elämänsä pahimmassa kriisissä. Kymmenien miljoonien käyttäjien tietoja on väärissä käsissä. Facebookin toimitusjohtaja Mark Zuckerberg on istunut Yhdysvaltain senaatin kuulusteltavana kuin rikollinen. Mikä meni vikaan?
Kun tutkii sosiaalisen median alkuvaiheita, siihen kohdistuneet utopistiset toiveet näyttävät ymmärrettäviltä.
Digitaalisten yhteisöjen juuret olivat 1990-luvun alun erikoisessa aatteellisessa maaperässä, kyberlibertarismissa. Monet sosiaalisen netin pioneereista kokivat, että digitaalinen viestintä mahdollistaisi yhteiskunnan ilman auktoriteetteja. Valtiokriittinen vapausaate, libertarismi, yhdistyi heidän ajattelussaan uuden teknologian kybermahdollisuuksiin.
Yksi näistä visionääreistä oli tänä vuonna kuollut John Perry Barlow, digitaalinen aktivisti, karjatilallinen ja rock-yhtye Grateful Deadin sanoittaja. Barlow’n vuonna 1996 kynäilemässä Internetin itsenäisyysjulistuksessa paasattiin valtioille ja teollisuudelle, noille kompasteleville dinosauruksille:
”Tulevaisuuden nimissä pyydän teitä, jotka olette menneisyydestä, jättämään meidät rauhaan.”
Nyt, 22 vuotta myöhemmin, huudamme valtioita apuun pelastamaan meidät digitaalisen vapauden seurauksilta.
Sosiaalisen median parhaat ja pahimmat puolet toteutuvat nyt samanaikaisesti. #Metoo-kampanja murentaa miesvaltaisia rakenteita usealla mantereella. Avoin, henkilökohtainen puhe muuttaa maailmaa siellä missä lainsäädäntö, politiikka ja journalistinen media eivät ole saaneet häirintää kuriin.
Samanaikaisesti luemme uutisia siitä, että pukukoppipuheilla ylpeilevä sovinisti valittiin Yhdysvaltain presidentiksi Facebookin käyttäjätietoja hyödyntämällä. Hinta ilmaisen alustan käytöstä tasa-arvon edistämiseksi oli odotettua kovempi.
Somen januskasvot välähtelevät myös Suomessa. Rakentavat kansanliikkeet ja systemaattinen kiusaaminen leviävät rinta rinnan. Ihmisen paras ja pahin luonto pääsee Facebookissa valloilleen.
Vapaus tarvitsee avukseen valtion. Lainsäädännöllä voidaan turvata esimerkiksi ihmisen oikeus nähdä ja hyödyntää omaa dataansa sekä myös oikeus tuhota se.
Toukokuussa 2018 voimaan tuleva GDPR-lainsäädäntö suo EU:n kansalaisille nämä oikeudet. Somealustojen maailmanlaajuisen ulottuvuuden vuoksi nämä oikeudet pitää – ennemmin tai myöhemmin – ulottaa myös Yhdysvaltoihin ja autoritäärisiin maihin, joissa käyttäjätietoja käytetään vaalikeskustelun manipuloimiseen ja toisinajattelijoiden vainoamiseen.
Pelissä on demokratian tulevaisuus. Jos julkisen keskustelun välineistä tulee pelkkiä kaupallisen ja poliittisen manipulaation kanavia, ovi digitaaliseen diktatuuriin on auki.
Lainsäädäntö yksin ei voi pakottaa ihmisiä tai yrityksiä toimimaan kunnioittaen yhteiseksi hyväksi. Medioiden käyttäjien on kasvettava vapauden arvoisiksi. Nettikiusaaminen, rasismi ja sosiaalisen median jokapäiväiset inttäjäiset todistavat, ettemme ole vielä valmiita tuohon vastuuseen.
Emme voi vaatia itsekontrollia kansainvälisiltä yrityksiltä tai vaatia lainsäätäjiltä firmoille keppiä, ellemme osaa pitää kurissa itseämme.
Facebookin kriisi koskettaa, koska se haastaa meidät elämäntavan perusteelliseen muutokseen.
Someajan keskelle laskeutuu vanha ajatus sivistyksestä ja hyveistä. Klassiset ja kristilliset hyveet tuntevat kohtuullisuuden hyveen. Sillä tarkoitetaan vapaaehtoista pidättäytymistä ylilyönneistä ja hillittömyyksistä.
Sitä voi soveltaa vaikkapa näin: Ymmärrä toiset somessa parhain päin. Älä lietso riitoja. Puhu totta. Erota valheet, älä jaa roskaa. Viesti avoimesti. Älä fleimaa äläkä manipuloi.
Nykyajan hyveitä täytyy opiskella niin julkisessa keskustelussa, kouluissa, työpaikoilla kuin kansalaisopistoissa.
Facebookin ja sen käyttäjien kohtuuttomuus osoittavat sielussamme tyhjään paikkaa. Sieltä puuttuu kohtuullisuuden hyvettä. On nostettava dialogi – vaikeiden kysymysten kiihkoton ja empaattinen käsittely – kansalaistaidoksi.
Syvimmällä tässä työssä löytyvät kysymykset elämän merkityksestä. Onko se rahan tai vallan kiihkeä hamuaminen? Vai saako elämä merkityksensä toisten palvelemisesta? Facebookin kriisi koskettaa, koska se haastaa meidät ihmisen sisimmän ja elämäntavan perusteelliseen muutokseen.
Sääntelyn lisäksi digitaalinen yhteiskunta tarvitsee rakkauden rakenteita – kohtuullisia sosiaalisia käytäntöjä. Facebookin jälkeenkin rakennetaan koneita, jotka pystyvät hyväksikäyttämään sitä ihmistä, jonka sielu on tyhjä.