1) Olit nuorena au pairina Ruotsissa. Halusitko tietoisesti lähteä Suomen ulkopuolelle kansainvälistymään?
Olin se tyypillinen ysin tyttö, joka harrasti partiota, pianonsoittoa ja Parmaa – Liedon Parma on paikallinen urheiluseura. Kun en päässyt opettajakouluun, oli pakko keksiä, mitä teen välivuotena. Halusin oppia jonkun kielen kunnolla, joten lähdin Skåneen. En tiedä opinko ruotsia, mutta skånskaa opin.
”Olin se tyypillinen ysin tyttö, joka harrasti partiota.”
Olin päättänyt, että opiskelen tutkinnon, karistan Suomen pölyt jaloistani ja lähden maailmalle. Mutta sitten tapasin Turussa baarissa lääketieteen kandidaatin ja elämä vaihtoi suuntaa.
2) Asuit perheesi kanssa aiemmin Yhdysvalloissa. Mitä tunteita Trumpin valtakausi nyt herättää?
Olin valtavan murheissani, kun hän päätti lopettaa rahoituksen järjestöiltä, jotka tukevat seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvää työtä. Mietin, ovatko maailman kirjat aivan sekaisin? Monenlaista muutakin murhetta Donald Trump on aiheuttanut.
3) Olet ehtinyt toimia kehitysministerinä muutaman kuukauden. Mikä on tärkeintä, mitä olet oppinut?
Käsitykseni maailman kriiseistä on vahvistunut. Kun kriisit jatkuvat, niin hommat monimutkaistuvat. On pystyttävä hahmottamaan iso kokonaisuus ja se, mitä me pienenä suomalaisena toimijana pystymme tekemään.
Jossain toisessa tilanteessa voisin sanoa, että meidän pitää valita taistelumme. En halua käyttää taistelu-termiä tässä yhteydessä, koska ihmiset ovat hädissään siksi, että noissa maissa taistellaan. Olemme pieni maa ja meillä on vähäiset varat verrattuna isoihin valtioihin. Siksi pyrimme toimimaan niin, että euromme saavat aikaan mahdollisimman suuria kehitysvaikutuksia.
4) Olit keväällä tutustumassa kehityshankkeisiin Etiopiassa. Mitä jäi mieleen?
Vierailimme yhdellä koululla, jossa opetettiin myös vammaisia lapsia. Sinne oli tehty huone tyttöjä varten kuukautisten ajaksi. Siellä nuoret voivat levätä, käydä suihkussa, saada terveyssiteitä ja jutella aikuisen kanssa. Se teki vaikutuksen. Useinhan voi käydä niin, että tytöt joutuvat jäämään pois koulusta kuukautisten takia.
5) Olet harrastanut perheinesi vaihto-oppilastoimintaa. Mitä se on opettanut?
Viimeisimpinä meillä on ollut yhdysvaltalainen, australialainen, eteläafrikkalainen, italialainen, taiwanilainen ja japanilainen. Olemme nauraneet usein, esimerkiksi pussilakanoiden hankaluudelle. Joku tulee sellaisesta perheestä, jossa siisteydestä ja lakanoista ei ole juuri välitetty, ja joku sellaisesta, jossa on ollut palvelija. Olemme yrittäneet toimia niin, että nuoret kokevat olonsa turvalliseksi. Ja he ovat välittäneet kulttuuriaan meille.
6) Miksi kansainvälisyys on tärkeää nuorille?
Kun lapset ovat kanssakäymisissä erinäköisten ihmisten kanssa, kynnys tehdä yhteistyötä madaltuu eikä tule lokeroineeksi ihmistä sen perusteella, onko hänellä vaikkapa silmäpoimut.
Kun asuimme perheeni kanssa Baltimoressa, Oskari-poikamme oli kolmevuotias. Yhtenä päivänä hän tuli päiväkodista ja sanoi: tiedätkö äiti, Kylien kädet ovat valkoiset. Hän ei sanonut, että kämmenen iho on erivärinen, hän vain pohti kämmenpohjia.
7) Mikä on aikamme suurin kehityshaaste?
Ilmastonmuutos. Sen vaikutukset ovat niin valtavat. Jos mietimme vaikkapa Afrikan mannerta: välillä sataa, välillä on kuivaa, on eroosiota, maatalousmaa vähenee. Tämä kaikki aiheuttaa ihmisten terveydelle kamalia ongelmia.
Tämän lisäksi verkkokalvoilleni ovat piirtyneet kuvat valtamerten muoveista. Olin tammikuussa Thaimaan Phuketissa, jossa on yleensä kirkkaat vedet. Sadekausi oli alkanut ja meri oli täynnä pientä muovisilppua. Isoa roskaa näkyy aina rannoilla ja tien pientareilla, mutta kun se pieni muovisilppu on siinä omien silmien edessä, silloin sen ymmärtää: Tämä on ihan totta.
Meidän ei tarvitse kinastella Suomen eduskunnassa ovatko ilmastonmuutos tai merien roskaantuminen tosiasioita.
8) Mitä Suomen pitäisi tehdä ilmastonmuutokselle, ja teemmekö ylipäätään tarpeeksi?
Jokainen voi tehdä pieniä tekoja: miettiä suihkun kestoa, huonelämpötilaa, liikkumista. Mutta uskon silti kansainvälisiin sopimuksiin. Jos maailman valtiot yhdessä vievät Pariisin sopimusta käytäntöön, niin näemme vielä huomattavia vaikutuksia.
Tässäkin tulemme presidentti Trumpiin – kuka saisi hänet ymmärtämään, että Yhdysvaltojenkin olisi syytä olla tässä mukana?
9) Tehdäänkö kehitysyhteistyötä enää vuonna 2050?
Tehdään ihan varmasti. Sitä en uskalla sanoa, tehdäänkö sitä enää samalla tavalla. Meillä on oltava valtioiden välistä yhteistyötä. Sekä yritysten että kansalaisjärjestöjen on oltava mukana. Mutta jolleivat ihmiset itse ole sitoutuneet, ylhäältä käsin ei voi oppia. Uskon aika paljon ihmisiin.
10) Peräät siis positiivista asennetta?
Kyllä, tosi paljon. Kuuntelen usein Esko Valtaojaa. Hän kertoo, kuinka paljon ihmisiä on tapettu milläkin vuosisadalla. Jotenkin aina sen jälkeen minusta tuntuu, että olemme menneet aavistuksen parempaan suuntaan.