Jokainen, joka on päätynyt Meksikoon marraskuun alussa, on törmännyt paikalliseen juhlapyhään, kuolleiden päivään.

Día de muertos -juhlaa vietetään virallisesti 2. marraskuuta. Silloin meksikolaiset kokoontuvat hautausmaille ja kotialttareiden äärelle muistelemaan edesmenneitä läheisiään.

Yksi näkyvimmistä kuolleiden päivän juhlan elementeistä ovat luurangot ja pääkallot. Ne koristavat joka paikkaa, ja niitä valmistetaan syötäväksi. Karnevalistinen katsantokanta kuolemaan saattaa ensin tuntua vieraalta, mutta hyvin nopeasti siihen suhtautuu jo tyynesti.

Ajatus reippaasta käden paiskaamisesta kuoleman kanssa vapauttaa ja on hieno kontrasti Pohjolan pönötykselle ja juhlallisuudelle kuoleman edessä.

Erityisen vaikutuksen tekee ajatus, että edesmenneelle omaiselle tuunatulle kotialttarille laitetaan paitsi perinteinen kuolleiden leipä myös asioita ja esineitä, joista vainaja on eläessään pitänyt. Olipa se sitten rommi, ruusut tai jalkapallo.

Nämä pienet vitriiniin tungetut luurangot muistuttavat itseäni myös siitä, että juhlat jatkuvat meidän mentyäkin.

Ja me, jotka vielä tätä elämää juhlimme, muistamme, että jokainen saamamme elinpäivä on lahja.