Kadun varrella kaupataan häkkilintuja ja pho-keittoa, mutta huomioni varastavat viltillä kiiltelevät metallinpalat. Parin edellisen viikon aikana on tullut selväksi, että neljä vuosikymmentä jatkunut rauha ei ole pystynyt pyyhkimään Vietnamista kaikkia pitkän sodan jättämiä jälkiä.

Täällä Keski-Vietnamin Huéssa käytiin yksi sodan verisimmistä taisteluista. Pyörittelen sormissani sen kylmäävää todistetta: sekatavarakojun myyntivalttina on tukuittain amerikkalaissotilaiden tuntolevyjä.

Mielessä alkaa pyöriä kuvitelmia siitä, missä ja miten kaatuivat miehet, joista saan enää tietää vain nimen ja kirkkokunnan. Myyjä vakuuttaa esineiden aitoutta ja on kohta kolikon rikkaampi.

”Vihaan sotaa. Miksi toit tällaisen?”, poikaystävä kysyy myöhemmin Suomessa järkyttyneen oloisena ja kieltäytyy ottamasta tuliaista vastaan.

Googlaamisen perusteella tulen siihen tulokseen, että tuntolevy on sotamuistoja himoavien turistien houkuttimeksi tehty väärennös.

Tieto tuntuu huojentavalta, mutta tuntolevy saa silti hautautua sekatavaralaatikkoon. Vihaanhan itsekin sotaa.