Juuri tämä ja muutama seuraava vuosi ovat kriittisiä: ilmastonmuutos alkaa kalvaa kehittyvien maiden taloutta kymmenillä miljardeilla vuodessa. Miljoonat Eurooppaan saapuvat siirtolaiset syövät pottia, jolla kehityksestä piti tehdä kestävää. Pahimmillaan käy niin, että juuri kun esimerkiksi Afrikan kehitysindikaattorit näyttävät kaikkien aikojen parhaita lukemia, kello alkaa käydä takaperin, koska tilanne ei ehdi stabiloitua tarpeeksi nopeasti. Kehitysrahoituksen lisäämisen ohella on entistä tärkeämpää, että länsimaat pitävät huolen kehittyvien talouksien tuotteiden ja palvelujen pääsymahdollisuudesta vauraille markkinoille.

Maailmankauppa on kulkenut koko modernin ajan aaltoina joko kohti vapaakauppaa tai protektionismia. Aallot ovat nyt nousseet äkkinäisemmiksi ja rajummiksi: nyt kun tiedämme, että härkä on asettunut pysyvästi posliinikauppaan, näyttäytyvät USA:n liikkeet Trumpin johdolla jatkuvana tempoiluna.

Samaan aikaan kun pohjoinen synnytti talouskasvua kiihdyttämään toisen maailmansodan jälkeen GATT:in, Bretton-Woodsin kiinteän valuuttakurssijärjestelmän ja lopulta EU:n ja Kiinan nousun sekä Neuvostoliiton romahduksen, etelässä säilyi valtaosin kolonialistinen tuotantorakenne. Vienti on ollut alhaisen jalostusasteen tuotteita ja pahimmillaan vienyt resursseja välttämättömältä maataloudelta.

Pääsy markkinoille on vasta ensiaskel, eikä ilman sitä ole seuraavia.

Kestävän kehityksen kannalta ratkaisevaa on onnistuminen viennissä niin, että kansantalous säilyy silti tasapainossa. Viennille taas kriittisiä ovat reilun pelin vapaakauppasäännöt.

Pakotteet ja vastapakotteet jylläävät maailmankaupan uutisotsikoissa, mutta niiden merkitys globaalilla skaalalla on pieni. Isoin merkitys on suhdanteilla: Maailmanpankki arvioi vuoden alussa, että 2007 alkaneesta lamasta on päästy eroon. 3,1 prosentin kasvu ei enää kiihdy, mutta kehittyvät taloudet yltävät tämän vuoden 4,5 prosentista ensi ja seuraavana vuonna 4,7 prosentin kasvuun.

Entä jos Trumpin protektionismi onkin pelkkää pullistelua? Jo pelkkä puhe vapaakaupan tempoilusta ja rajoittamisesta saa luotottajat pohtimaan tarkemmin, mihin sijoituksensa laittavat.

Kehitysmaiden kannalta varmuus siitä, että vienti myös onnistuu maksukykyisille pohjoisille markkinoille, on edellytys sille, että pitkäjänteisiin investointeihin uskotaan. Usko on sitäkin tärkeämpää, koska sijoitusvirrat kehittyviin talouksiin kääntyivät kasvuun vasta muutama vuosi sitten. Raon umpeen kuromista hankaloittavat lisäksi julkisen kehitysavun leikkaukset. Esimerkiksi EU on siirtänyt miljardikaupalla kehitysmaiden velkojen leikkauksiin budjetoituja rahoja pakolaiskriisin hoitoon.

Vapaakaupan merkityksen voi tiivistää näinkin: pääsy markkinoille on vasta ensiaskel, eikä ilman sitä ole seuraavia.