Zeinab Abd el-Hakim katsoo oleskeluhuoneessa Tapaaminen kuherruskuussa –nimistä vanhaa elokuvaa. Hän on yksi harvoista huoneessa olevista, jotka vielä ymmärtävät elokuvasta jotain.
Lähimpänä televisiota istuva nainen huutaa kärsivästi ja vetäytyy sykkyrään sohvalle. Hoitaja käy hieromassa hänen jalkojaan, lohduttelee, silittelee. Nainen rauhoittuu.
Naiset ovat Egyptin ainoan Alzheimer-potilaisiin erikoistuneen hoitokodin asukkaita. Osa heistä on pelastettu kadulta harhailemasta. Toiset vanhukset ovat täällä kaikkensa antaneiden sukulaisten tuomina. Niin myös Zeinab.
”Asuin kotona sisarusten kanssa. He toivat minut tänne.”
Hän ei tiedä tarkkaa ikäänsä, mutta kuuluu siihen sukupolveen, jossa tyttöjen koulunkäyntiä ei pidetty tärkeänä. Zeinab on monen ikäihmisen tavoin lukutaidoton. Hän sanoo isänsä mielipiteen vaikuttaneen siihen, ettei hän mennyt koskaan naimisiin.
”Nyt voisin kyllä mennä!” Zeinab vitsailee.
Yläkerrassa miesten osastolla olisi kyllä tarjontaa, mutta juhlapyhiä lukuun ottamatta naiset ja miehet viettävät aikaa erillään. Romansseja ei täällä al-Baqiyyat al-Salihat (Pysyvät hyvät teot) -nimisen islamilaisen hyväntekväisyysjärjestön ylläpitämässä hoitokodissa ole syttynyt.
Kissanpentu pinkaisee karkuun miesten osaston käytävällä. Lemmikkiterapia on toki todettu hyväksi muistisairaiden hoidossa, mutta täällä sitä on tuskin tietoisesti ajateltu: kairolaiskissat kun menevät minne tahtovat.
”Ensin meillä oli yksi iso omakotitalo hoitokotina, sitten toinen. Ennen kuin mieheni kuoli, hän sanoi: jatka unelmaamme.”
69-vuotiaan Ibrahim Tahunin kädenpuristus on jämäkkä. Entinen maatalousinsinööri kertoo olleensa talossa seitsemän vuotta, sitä ennen toisessa hoitokodissa. Hän närkästyy hieman kysyttäessä vaimosta eikä halua kertoa, miksi on mieluummin täällä kuin kotona.
”Lapset käyvät juhlapyhinä ja soittelevat, Luojan kiitos”, hän sanoo.
Ummi – äitini, lukee naisten osaston ovessa. Abi – isäni, miesten puolella. Tämä perheen ja läheisyyden tuntu kuvastaa hoitokodin perustajajohtaja Abla al-Kahlawin filosofiaa.
”Pidän heitä kaikkia omina äiteinäni ja isinäni”, al-Kahlawi sanoo pehmeästi.
Abla al-Kahlawi, tai Mama Abla, kuten hänet tunnetaan julkisuudessa, on islamilaisen lakiteteen professori al-Azharin yliopistossa. Viimeiset viisitoista vuotta hän on keskittynyt hyväntekeväisyysjärjestönsä pyörittämiseen.
”Kaikki alkoi minulle läheisestä ihmisestä, joka sairastui Alzheimeriin. Sitten yhden miespuolisen ystäväni äiti sairastui eikä hänen vaimonsa jaksanut hoitaa häntä. Mies rukoili äidilleen parempaa oloa ja äiti kuoli. Hänellä oli kauheat omantunnon tuskat. Minä ja oma mieheni päätimme tehdä asialle jotain”, Mama Abla kertoo.
Pariskunta oli tehnyt uraa Saudi-Arabiassa ja saanut varakkaita ystäviä, jotka lahjoittivat rahaa Alzheimeriin sairastuneiden tukemiseksi.
”Ensin meillä oli yksi iso omakotitalo hoitokotina, sitten toinen. Ennen kuin mieheni kuoli, hän sanoi: jatka unelmaamme”, Abla kertoo liikuttuneena.
Uusi rakennus valmistui kahdeksan vuotta sitten. Hoito on asukkaille ilmaista.
”Alzheimer on vaikeaa perheille ja on kallista ostaa vaikkapa aikuisvaippoja. Mutta vaikeinta on löytää kunnon hoitaja”, hän sanoo.
Kotona asuvan hoitajan palkka voi olla 300–450 euroa. Se on paljon, sillä valtiolla työskentelevän lääkärin palkka on 300 euron luokkaa.
”Valitsen työntekijäni siten, että he todella kunnioittavat asukkaita eivätkä ole töissä vain rahan vuoksi”, Abla sanoo.
Kaikesta huolimatta Mama Abla pitää hoitokotiaan äärimmäisenä vaihtoehtona.
”Koti on ensisijainen hoitopaikka, mutta joskus olosuhteet ovat vaikeat ja monet kodissa asuvat työikäiset viettävät paljon aikaa kodin ulkopuolella. Hyvä systeemi on myös sellainen, että maksetaan yhdelle naimattomalle sisarukselle vanhemman hoidosta.”
Myös hän haluaisi jäädä tyttäriensä hoidettavaksi sitten, kun ei pärjää enää yksin.
”Tietenkin, minähän kasvatin heidät!”
Vanhusten hoitoon kodin ulkopuolella ei juurikaan ole satsattu Egyptissä. Noin 98 miljoonan asukkaan maassa yli 60-vuotiaita on 6,4 miljoonaa ja petipaikat ainoastaan 3180 vanhukselle 168 vanhainkodissa. Päiväsaikaan vanhukset voivat viettää aikaa ikäihmisten kerhoilla, joita on eri puolilla maata.
”Monet jäävät eläkkeelle etuajassa tai ottavat pidennetyn loman, jotta voivat pitää huolta iäkkäästä äidistään tai isästään.”
Al-Baqiyyat al-Salihatin kaltaiset hyväntekeväisyysjärjestöjen hoitokodit paikkaavat vajetta. Lisäksi monet uskonnolliset vähemmistöt pitävät omin varoin kustantamiaan hoitokoteja, jotka ovat avoimia kaikille uskontokunnasta riippumatta.
Viime vuosina on myös perustettu joitakin yksityisiä hoitokoteja, mutta ne palvelevat vain kaikkein varakkaimpia.
”Vanhusten asiat ovat alkaneet saada enemmän näkyvyyttä. Eläkeasioista vastaava solidaarisuusministeriö ja jotkut julkkikset ovat puhuneet aiheen tärkeydestä”, Mama Abla uskoo.
Kairon kaduilla näkee vanhuksia, jotka ovat joutuneet kerjuulle. Arviolta viidennes vanhuksista elää köyhyysrajan alapuolella. Yli miljoona yli 60-vuotiasta jatkaa työskentelyä eläkkeellä, erityisesti maataloustöissä ja kalastajina. Tai presidenttinä: Hosni Mubarak oli 83-vuotias, kun hänet syrjäytettiin vuoden 2011 vallankumouksessa.
”Vaikka mummon kunto menisikin huonommaksi, en palkkaisi ulkopuolista hoitajaa, koska kukaan ei voi tehdä työtä yhtä hyvin kuin oma perhe.”
”Arvostamme vanhuksia johtajina, mutta emme halua antaa heille työmahdollisuuksia”, sanoo geriatri Doha el-Rasheedy.
Hän työskentelee Ain Shamsin yliopistollisessa geriatriaan erikoistuneessa sairaalassa. Uutuuttaan kiiltävä sairaala on rakennettu lähes kokonaan yksityisvaroin.
Suurin osa hoidettavista on akuuttipotilaita, joita omaiset eivät pysty hoitamaan. Potilaista 70 prosenttia on vähävaraisia, eivätkä he maksa mitään hoidosta ja osasta lääkkeitä.
”Joskus potilaat itkevät, koska eivät voi uskoa, että saavat olla ilmaiseksi uudessa puhtaassa huoneessa”, sanoo el-Rasheedyn kollega Hany Hassainain.
Geriatriaa pidetään lännessä tulevaisuuden alana suurten ikäluokkien eläköitymisen takia, mutta Egyptissä alaa ei vielä arvosteta.
”Kukaan ei halua tulla hoidetuksi vanhuksiin erikoituneen lääkärin käsissä. Monet alkavat vaatia yleislääkäriä. Kukaan ei halua olla vanha”, el-Rasheedy sanoo potilaistaan.
Kukaan ei myöskään halua ulkopuolisten hoitavan omia vanhempiaan.
”Monet jäävät eläkkeelle etuajassa tai ottavat pidennetyn loman, jotta voivat pitää huolta iäkkäästä äidistään tai isästään”, Hassanain sanoo.
”Kulttuurissamme kaikki tuomitsevat minut, jos aion laittaa vanhempani hoitokotiin, vaikka se olisi iäkkään omaksi parhaaksi”, el-Rasheedy vastaa.
Molemmat lääkäritkin ovat sitä mieltä, että on häpeällistä laittaa oma vanhempi laitokseen.
Häät ovat levittäytyneet kadulle, musiikki pauhaa sisälle asti. Lääkeyhtiön varatoimitusjohtaja ja kolmen lapsen äiti Naglaa Ganzuri on aina käynyt töissä, samoin hänen insinöörimiehensä. Lapsia on hoitanut miehen äiti, Zeinab Ahmed Yusef, 81, joka muutti heille jäätyään leskeksi vuonna 2003.
”Nuorin lapsistani kutsui mummoa äidikseen – ei minua, koska olin niin paljon töissä”, Ganzuri kertoo.
Nykyisin mummo auttelee keittiössä, tekee kevyitä kotihommia ja lämmittää lapsille ruokaa, kun he tulevat koulusta.
Zeinab-mummo muistaa kuulleensa sanan hoitokoti ensimmäisen kerran parisen kymmentä vuotta sitten.
”Hoitokodit ovat niitä varten, joiden perheet asuvat ulkomailla ja jotka ovat todella sairaita. Onneksi minun ei tarvitse mennä sellaiseen”, hän sanoo.
Hän kärsii korkeasta verenpaineesta, mutta on muuten terve.
”Vaikka mummon kunto menisikin huonommaksi, en palkkaisi ulkopuolista hoitajaa, koska kukaan ei voi tehdä työtä yhtä hyvin kuin oma perhe”, Ganzuri sanoo ja katsoo hellästi anoppiaan.
Ganzurin oma isä on vielä elossa ja kolme sisarusta käyvät vuorotellen hoitamassa häntä. Hän ei kuitenkaan halua soimata niitä, jotka toimivat toisin.
”Voi olla, että lapset asuvat kaukana tai lapsia ei ole. Minusta ei ole häpeä, jos laittaa vanhemman hoitokotiin.”
Väestörakenne Egyptissä
Eliniän odote:
naiset 74, miehet 72 vuotta
Lukutaidottomien osuus yli 60-vuotiaista: naiset 81 prosenttia, miehet 64 prosenttia.
Väestörakenne:
0–14-vuotiaita 33 prosenttia, 15–64-vuotiaiaita 61 prosenttia, yli 65-vuotiaita 5 prosenttia.
Lähde: Doha el-Rasheedy,
Maailmanpankki