Kello 6.29 heräsin Kathmandussa tunteeseen, että joku ravisuttaa rajusti sänkyäni. Samalla järistysvaroitin pärähti soimaan. Kyseessä oli ensimmäinen maanjäristykseni, sen verran tajusin unenpöpperöisessä tilassani.
Sänkyni päädyssä on ikkuna, jonka alle ei ole hyvä jäädä. Hyppäsin pois pedistä ja puin hätäisesti päälle. Järistys oli ohi muutamissa sekunneissa, mutta olo oli avuton ja vähän hölmistynyt. Pitäisikö poistua talosta, napata maanjäristysten varalle kokoamani go bag -laukku, soittaa jollekin?
Kun maa jalkojemme alla ei pysy paikallaan, vaikuttaa se perustavanlaatuisesti omaan turvallisuudentunteeseen.
Kyseessä oli noin viiden magnitudin järistys ja se muistutti karmivalla tavalla Nepalin akilleen kantapäästä, alituisesta maanjäristyksen uhasta. Minut herättänyt järistys tapahtui edellisen suuren järistyksen vuosipäivän aattona, mikä säikäytti monet nepalilaiset sydänjuuria myöten.
Minä selvisin omasta järistyksestäni säikähdyksellä, mutta kevään 2015 suurissa maanjäristyksissä kuoli noin 9 000 ihmistä ja loukkaantui kymmeniä tuhansia. Koteja tuhoutui arviolta 850 000.
Kathmandun laakson upeista temppeleistä monet ovat yhä pressujen alla.
Suurten lukujen takana on valtava määrä inhimillisiä tragedioita. Kathmandu Postin haastattelema mies kertoo, kuinka hän saapui Nepalin syrjäisellä vuoristoseudulla sijaitsevaan kotiinsa tunti järistyksen jälkeen. Kotitalo oli täysin romahtanut. Ulkopuolella lojui miehen vanhemman tyttären eloton ruumis.
Raunioista löytyivät vielä nuoremman tyttären sekä tädin ruumiit. Perheestä henkiin jäivät vain surun murtamat vanhemmat.
Neljä vuotta myöhemmin Nepalia jälleenrakennetaan edelleen, piinallisen hitaasti.
Kathmandun laakson upeista temppeleistä monet ovat yhä pressujen alla. Vanhankaupungin taloja tukevat puiset tukit, joiden alta saa puikkelehtia. Siellä täällä näkee yhä murentuneita kivikasoja: tässä seisoi ennen talo.
Maaseudulla kokonaisia kyliä tuhoutui täysin. Monin paikoin kohtaa lohduttoman näyn eli vieri vieren aaltopellistä kyhättyjä väliaikaistupia, joiden kattoa pitävät paikallaan isot kivenmurikat. Sateella vesi valuu sisään näihin hökkeleihin. Niissä asuvat ihmiset ovat odottaneet neljä vuotta, että heidän kotitalonsa saataisiin jälleenrakennettua.
Nepalin jälleenrakennusviraston mukaan vuoden 2015 järistysten jäljiltä tuhoutuneista taloista on saatu rakennettua vasta puolet.
Minulla on go bag valmiina ja järistysvaroitin sängyn vieressä. Nepalin vähävaraisimmilla yhteisöillä ei tällaiseen ylellisyyteen ole varaa.
Moniin vuoristokyliin joutuu ajamaan hengenvaarallisia teitä, joilla yksikin virhe voi suistaa auton satojen metrien pudotukseen. Rakennustavaran kuljettaminen ei ole halpaa puuhaa.
Köyhällä ei ole varaa turvallisuuteen tai pysyvyyden tunteeseen.
Rakennustöitä vaikeuttaa lisäksi se, että moniin maaseudun syrjäkyliin voi rakentaa vain seitsemänä kuukautena vuodesta. Viitenä kuukautena kyliä kurittavat monsuunisateet, jotka aiheuttavat maanvyöryjä ja sulkevat tiet liikenteeltä.
Yksi suurimpia pulmia on kuitenkin raha. Vauraus on keskittynyt Kathmandun laaksoon, ja täällä jälleenrakennuskin on edennyt vauhdilla. Syrjäseuduilla tilanne on toinen. Moni jo valmiiksi vähävarainen perhe menetti järistyksissä kaiken: kodin, pellot, perheenjäsenet.
Kathmandu Postin mukaan köyhien maaseutuyhteisöjen perheet ovat ajautuneet syvään velkakierteeseen yrittäessään rakentaa kotejaan uudestaan. Lehden haastattelema mies harkitsee lähtevänsä Lähi-itään rankkoihin siirtotöihin, kuten moni muukin nepalilainen tällä hetkellä.
Muita vaihtoehtoja ei juuri ole. Köyhällä ei ole varaa turvallisuuteen tai pysyvyyden tunteeseen. Kaikki tietävät, että uusia järistyksiä voi tulla milloin tahansa.