Kun ajattelemme ja keskustelemme ihanteistamme tai toiveistamme yhteiskunnallisella tasolla, tulemme väistämättä utopioiden piiriin. Arkikielessä sanalla utopia on usein mahdottoman ja kuvitteellisen kaltaisia sivumerkityksiä. Utopiaa pidetään epärealistisena haaveiluna ja reaalipolitiikalle vieraana satuiluna. Siksi esimerkiksi maailmanrauhan tavoitteeseen lyödään helposti utooppisuuden leima. Verrattuna elävään, väkivaltaiseen, sotien täyttämään todellisuuteemme maailmanrauha näyttäytyy kaukaisena tavoitteena, liian täydellisenä ja siksi utooppisena.
Utopian yhdistäminen täydellisyyteen perustuu kuitenkin väärinkäsitykselle. Utooppisia yhteiskuntakuvauksia ei ole tarkoitettu sinällään täydellisen yhteiskunnan kuvauksiksi. Täydellisyys kuuluu lähinnä uskonnon alueelle. Raamatun Vanhassa Testamentissa Jumala on ainoa taho, joka kykenee ratkaisemaan ihmiskunnan väkivaltaan johtavat ristiriidat:
”Hän, Herra, ratkaisee kansakuntien riidat, hän jakaa oikeutta väkeville kansoille lähellä ja kaukana. Niin taotaan miekat auran teriksi ja keihäät vesureiksi. Yksikään kansa ei enää kohota miekkaa toista vastaan eikä harjoittele sotataitoja.” (Miika 4:3).
Utopioiden tarkoituksena ei siis ole luoda kuvaa yhteiskunnasta, joka rinnastuisi paratiisiin maan päällä. Utopiat ovat aina oman aikakautensa ja oman syntykontekstinsa vastakuvia. Utopiat tuotetaan suhteellistamaan nykyisyys ja muistuttamaan siitä, että vallitseva todellisuus ei ole ainoa mahdollinen maailma. Tämä on utopioiden niin sanottu kriittinen funktio. Toisinaan tästä nykyisyyttä suhteellistavasta vastakuvasta voi tulla myös aito yhteiskunnallisen toiminnan tavoite. Tällöin puhutaan utopioiden fasilitoivasta, yhteiskunnallis-poliittiseen toimintaan yllyttävästä funktiosta.
Utopia yhteiskunnallisen toimintamme päämääränä voidaan ymmärtää regulatiiviseksi ideaksi. Se on ideaali, jonka on tarkoitus säädellä toimintaamme ja toimia mittapuuna todellisuuttamme vasten. Kyseessä on ideaali, jota emme voi koskaan täydellisesti saavuttaa (eikä meidän ole tarkoituskaan). Voimme ainoastaan lähestyä sitä. Utopia antaa toiminnallemme suunnan.
”Verrattuna elävään, väkivaltaiseen, sotien täyttämään todellisuuteemme maailmanrauha näyttäytyy kaukaisena tavoitteena, liian täydellisenä ja siksi utooppisena.”
Filosofi Immanuel Kantille maailmanrauha näyttäytyi juuri tällaisena regulatiivisena ideana. Kantin mukaan ihmiskunnan historia oli prosessi, joka eteni konfliktien kautta mutta saavutti jatkuvasti rauhaa. Rauhan saavuttamiseksi Kant ehdotti teoksessaan Ikuiseen rauhaan (1795) joukkoa toimenpiteitä, joiden avulla muodostettaisiin vapaiden valtioiden valtioliitto. Tätä voidaan pitää jonkinlaisena maailmanhallituksen ideana, joka toimi esikuvana YK:n kaltaiselle organisaatiolle.
Ajatusta ovat Kantin jälkeen kannattaneet muun muassa sekä utooppisista että dystooppisista visioista tunnettu kirjailija H.G. Wells sekä fyysikko ja rauhanaktivisti Albert Einstein, joka useissa kirjoituksissaan ehdotti maailmanrauhan takaukseksi maailmanhallitusta. Einsteinin ehdotuksen taustalla olivat kokemukset kahdesta maailmansodasta sekä uhka kolmannesta, joka käytäisiin ydinasein.
Liikun edelleen kovin abstrakteissa sfääreissä. Liikun ideoiden maailmassa. Regulatiivisen idean ajatus ei ole kuitenkaan ainoa tapa ajatella utopiaa. Kuten aiemmin totesin, utopiat ovat aina oman aikansa tuotteita. Ne nousevat omasta ajastaan, mutta orientoituvat sen luomien rajojen ulkopuolelle.
Utopiat voivat olla paitsi abstrakteja, myös konkreettisia. Abstrakti utopia on utopia, joka voi olla muodollisesti mahdollinen, mutta jolla on vain huterat mahdollisuudet toteutua. Tämä merkitsee sitä, että kun puhumme maailmanrauhan kaltaisesta tavoitteesta, on meidän huomioitava sen materiaaliset edellytykset, mikäli toivomme sen muodostuvan konkreettiseksi utopiaksi.
Yksi näistä materiaalisista edellytyksistä on ehdottomasti ekologinen tasapainoisuus: ilmastonmuutos ja muut ympäristöongelmat tuottavat jo nyt ainakin välillisesti konflikteja ympäri maailmaa, ja näiden konfliktien määrä tulee lisääntymään ympäristöongelmien pahentuessa.
Esimerkiksi Syyrian sisällissodan yhdeksi taustatekijäksi on nähty ilmastonmuutos. Syyriaa koetteli vuosina 2006–2010 ankara kuivuus, joka ehdytti maan vesivarat sekä johti muuttoliikkeisiin ja maan sisäiseen pakolaisuuteen. Kuivuuden vaikutusta pahensi se, ettei maassa ollut kestäviä maatalouden ja ympäristönsuojelun käytäntöjä. Vaikka konfliktin taustalla on muitakin tekijöitä, ilmastonmuutos kiihdytti kriisiä ja oli osaltaan epävakauttamassa koko aluetta.
Niinpä yksi tärkeimmistä elementeistä, joka tavoitteellisen utopistin on otettava huomioon, on yhteiskunnan ja luonnon välinen suhde. Konfliktien vähentäminen ja maailmanrauhan lähestyminen vaatii koko maapallon elonkehän elinvoimaisuuden mahdollisuuksien varmistamista. Kun huomioimme maailmanrauhaan tähtäävän utopiamme ekologiset ja muut materiaaliset edellytykset, ei utopiamme ole enää pelkkä regulatiivinen idea, vaan aito historiallinen ja materiaalinen mahdollisuus.