Mitä tekee yksinäinen nuori mies vailla työtä ja toimeentuloa? Puree turhautuneena hampaitaan yhteen? Ryhtyy mellakoimaan? Liittyy terroristijärjestöön?
Vai olisiko sittenkin niin, että nuori mies – tai nainen – voi tuoda maailmaan muutakin kuin kaaosta ja anarkiaa?
Todennäköisesti maailman nuoriso voisi ottaa nykyistä vahvemman roolin rauhanrakentamisessa. Mikäli tavoitteena on maailmanrauha, ei muuta mahdollisuutta edes ole.
YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi vuonna 2015 yksimielisesti päätöslauselman 2250, joka Suomessa tunnetaan nimellä ”Nuoret, rauha ja turvallisuus”. Päätöslauselman tavoitteena on tukea toisenlaista tapaa ajatella. Sen sijaan, että nuoriso nähtäisiin vain ongelmana, sitä voidaan pitää voimavarana rauhanrakentamisessa.
Suomalaisilla oli osansa päätöslauselman syntymiseen: suomalaiset nuorisojärjestöt luovuttivat vuonna 2011 YK:n silloiselle pääsihteerille Ban Ki-Moonille vetoomuksen, jossa ne peräänkuuluttivat nuorten osallistamista päätöksentekoon ja rauhantyöhön.
Samaan aikaan myös Jordania ryhtyi yhdessä Yhdysvaltojen kanssa ajamaan YK:ssa päätöslauselmaa, joka huomioisi nuorten aseman rauhanrakennuksessa ja kestävässä kehityksessä. Taustalla oli huoli nuorten värväytymisestä mukaan ääriliikkeiden taistelijoiksi.
Tässä piileekin päätöslauselman ironia. Samaan aikaan kun se korostaa nuorten roolia rauhantyössä, sen taustalla vaikutti vallanpitäjien pelko siitä, että nuoriso horjuttaa rauhaa.
Käytännössä päätöslauselma on ohjenuora sekä valtiolle että kansalaisyhteiskunnalle siitä, miten nuoria tulisi osallistaa rauhanrakennukseen, turvallisuuden ja kestävän kehityksen näkökulmasta. Se asettuu samaan jatkumoon kuin vuonna 2000 hyväksytty päätöslauselma 1325 eli ”Naiset, rauha ja turvallisuus”, joka tarkastelee naisten roolia rauhantyössä.
Nuorten voimavaroja jää hyödyntämättä kriisialueilla.
Mutta miksi tarvitaan erillisiä päätöslauselmia edistämään esimerkiksi nuorten tai naisten osallistumista? Päätöslauselman puolesta YK:ssa lobannut, Search for Common Ground -järjestössä työskentelevä Matilda Flemming osoittaa syyttävällä sormella patriarkaalisia rakenteita ja vallan keskittymistä.
”Samat vanhat sedät ovat päättäneet turvallisuuspolitiikan kysymyksistä aivan liian kauan − riippumatta siitä, ovatko he päteviä vai ei. Päättäjät ovat myös etääntyneet kansasta. Siksi näitä päätöslauselmia tarvitaan”, Flemming toteaa.
”Kun lobbasin päätöslauselman puolesta YK:ssa, meihin suhtauduttiin vähätellen. Taputettiin selkään, mutta samaan hengenvetoon todettiin, että emme tule onnistumaan. Vasta kun väkivaltaisesta ääriajattelusta nousi uutisten ykkösaihe, päätöslauselman hyväksyntä alkoi näyttää todennäköiseltä.”
Flemmingin mukaan nuorten voimavaroja jää hyödyntämättä esimerkiksi kriisialueilla, joissa nuoret näkevät asioita, jotka jäävät aikuisilta huomaamatta. Nuoret voivat esimerkiksi tietää, ketkä ovat rötöstelleet tai sortuneet muihin paheisiin. Lisäksi he uskaltavat esittää kriittisempiä mielipiteitä yhteisönsä johtajista kuin muut.
Esimerkiksi Kolumbiassa nuorten johtama liike oli yksi niistä tahoista, joka vaati uusia neuvotteluja sen jälkeen, kun FARC-sissien ja hallituksen välinen rauhansopimus oli äänestetty kumoon. Kuukautta myöhemmin osapuolet solmivat uuden rauhansopimuksen, joka on toistaiseksi kestänyt.
Jos valtaeliitti näkee nuoret turvallisuusuhkana, riittää luottamuspulaa myös toiseen suuntaan. YK:n vuonna 2018 julkaisemasta The Missing Peace -raportista käy ilmi, että, moni nuori on joutunut turvallisuusviranomaisten pidättämäksi ja pahoinpitelemäksi. Lähi-idässä ja Saharan etelänpuolisessa Afrikassa poliisin kovat otteet ovat madaltaneet nuorten kynnystä liittyä väkivaltaisiin ääriryhmiin.
Mikäli päätöslauselman ohjeita noudatettaisiin, yhdenkään valtion ei pitäisi vastata sisäisiin turvallisuusuhkiin kovistelemalla nuoria.
”Mikään ei tietenkään takaa, että esimerkiksi poliisiväkivalta loppuisi kuin seinään. Mutta ainakin YK ja moni muu järjestö noudattaa jo nyt päätöslauselman periaatteita kenttätyössään”, Flemming toteaa.
Esimerkiksi Kirgisiassa Flemmingin työnantaja Search for Common Ground tekee työtä syrjäytyneiden nuorten parissa ja osallistaa toimintaansa entisiä syrjäytyneitä nuoria, meiltä meille -periaatetta noudattaen. Nigeriassa järjestö on yhdessä Unicefin kanssa tukenut entisiä lapsisotilaita paluussa tavalliseen arkeen.
Vaikka suomalaisnuoret eivät joudu kohtaamaan yhtä vakavia ongelmia, päätöslauselman ohjenuoria voi soveltaa myös meillä. Nuoria tulisi kuulla enemmän esimerkiksi ulko- ja turvallisuuspolitiikassa, toteaa Allianssin kansainvälisen vaikuttamisen asiantuntija ja Suomen entinen YK:n nuorisodelegaatti Joel Linnainmäki.
”Kehitysyhteistyötä ei pidä vain kohdistaa nuoriin, vaan nuorten pitää saada olla mukana jo hankkeiden suunnitteluvaiheessa. Esimerkiksi Tanskassa on nuorisokomitea, jota kuullaan kehityskysymyksissä”, Linnainmäki sanoo.
Linnainmäen mukaan päätöslauselmaa ei tulisi pitää vain työkaluna ääriajattelun torjumiseksi. Sen sijaan se pitäisi nähdä koulutusta ja osallisuutta edistävänä ohjenuorana.
”Suomessakin nuorille pitäisi antaa enemmän mahdollisuuksia osallistua järjestötoimintaan muun muassa vapaaehtoistyön kautta. Mutta toiveet eivät yksin riitä. Tarvitaan myös poliittista sitoutumista”, Linnainmäki tuumii.
Tässä piilee päätöslauselman heikkous. Sen vaikutus on pitkälti riippuvainen poliittisesta tahtotilasta sekä järjestökentällä että valtiotasolla. Ilman sitä päätöslauselmasta uhkaa tulla pelkkä juhlapuheiden korulause tai vielä pahempaa: nuoria voidaan käyttää mannekiineina, joita pidetään mukana päättäjien kokouksissa poliittisten irtopisteiden toivossa.
”Moni ehkä ajattelee, että rauhansopimus kertoo rauhanprosessin onnistumisesta. Sopimus ei kuitenkaan ole koko totuus, vaan ainoastaan yksi etappi paljon laajemmassa kokonaisuudessa. Rauhansopimus itsessään ei takaa rauhaa, elleivät naiset, nuoret ja ihmiset, joiden elämään sopimus vaikuttaa, koe olleensa osallisia sen sisällön määrittelyssä”, toteaa Solidaarisuus-järjestön ohjelmajohtaja Anisa Doty.
Onneksi toivoakin on. Dotyn mukaan päätöslauselmat vaikuttavat usein siihen, mikä mielletään tavoiteltavaksi ja laadukkaaksi rauhantyöksi. Lisäksi ne toimivat vaikuttamistyön välineenä. Kun valtio on hyväksynyt päätöslauselman, sitä voidaan vaatia noudattamaan päätöslauselman tavoitteita.
Vaikka vuonna 2000 hyväksytty päätöslauselma ”Naiset, rauha ja turvallisuus” ei ole mullistanut globaalia rauhantyötä, edistystä on tapahtunut. Naisten osallistaminen rauhanprosesseihin on myös järkevää, sillä rauhansopimuksilla on tutkimusten mukaan 35 prosenttia parempi todennäköisyys kestää ainakin 15 vuotta, jos naisia on ollut mukana prosessissa.
”Jos rauha jätetään pelkästään päätöslauselmien varaan, niin huonolta näyttää. Ne ovat yksi vaihe ja ulottuvuus kansainvälisen järjestelmän toimintatavoissa, mutta rauhan saavuttamiseen ja ylläpitoon vaaditaan paljon muutakin”, Doty summaa.
Ensimmäinen askel maailmanrauhan saavuttamiseksi on Dotyn mukaan väkivallan hillitseminen. Mutta yhtä tärkeää tai jopa tärkeämpää on määritellä se, mitä rauhalla tarkoitetaan eri konteksteissa.
”Tämä on toinen syy, miksi on haastavaa tai jopa mahdotonta puhua koko maailman rauhasta”, Doty sanoo.
On vielä liian aikaista arvioida, missä määrin päätöslauselman ohjenuoria tullaan hyödyntämään tulevaisuuden globaalissa rauhantyössä. Mutta yhdestä asiasta Flemming, Linnainmäki ja Doty ovat samaa mieltä: nuorista puhutaan nyt enemmän ja eri tavalla kuin ennen.
Maailmaa harmaantuu, Afrikka nuortuu
Nuoret määritellään eri YK- elimissä eri tavoin. Päätöslauselmassa 2250 nuorina pidetään 18–29-vuotiaita. Määritelmän mukaan maailmassa on nuoria noin miljardi.
Maailmanpankki taas määrittelee nuoret 12–24-vuotiaiksi. Koko maailman väestöstä heitä on 42 prosenttia. Miltei puolet maailman 12–24-vuotiaista asuu Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.
Pelastakaa lapset ry:n The War on Children -raportin mukaan konfliktialueilla asuu yli 350 miljoonaa lasta.
Bill & Melinda Gatesin säätiön raportin mukaan alle 24-vuotiaiden afrikkalaisten määrä kasvaa 50 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. Afrikka on ainoa manner, jossa nuorten osuus väestöstä kasvaa.