Pahanilmanlinnut toistelevat, että maailma tuhoutuu, mutta todellisuudessa ihmiskunnalla menee paremmin kuin koskaan.
Tämä viesti toistuu julkisessa keskustelussa – joskus asiatyylisenä, väliin sarkastisena, toisinaan silkkana parjaamisena. Sen lausuja kokee olevansa faktapohjainen realisti. Vastassaan hänellä on joukko ideologisia maailmanlopun maalaajia.
Näin korostuu vahva vastakkainasettelu: Voit olla joko oikeassa tai väärässä. Asiat ovat joko huonosti tai hyvin, eikä muuta vaihtoehtoa ole. Asetelma tukkii tien mielekkääseen keskusteluun ja sellaiseen tulevaisuuden kuvitteluun, joka pohjaisi laajapohjaisen tieteellisen tiedon ymmärtämiseen ja sen kriittiseen arviointiin.
Ympäristökeskustelua leimaa jyrkkä kahtiajako.
Jos kehitysoptimistin kanssa keskustellessa alkaa puhua ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden rapautumisen tai luonnonvarojen ylikulutuksen kaltaisista ongelmista, vasta-argumentiksi nostetaan edistysaskeleet, kuten lukutaidon leviäminen tai nälän ja sairauksien vähentyminen. Eivätkö ne paina vaakakupissa?
Mielikuva vaakakupeista antaa ymmärtää, että on mahdollista punnita hyvät ja huonot asiat ja katsoa, kumpi painaa enemmän. Kehityksen hedelmiä ja sen ongelmia ei kuitenkaan voi erotella toisistaan, vaan ne ovat nivoutuneet monin tavoin yhteen. Modernien yhteiskuntien alkuvaiheessa kehitys Euroopan keskuksissa kytkeytyi siirtomaiden riistoon. Teollisella aikakaudella hyvinvointia eivät ole rakentaneet vain esimerkiksi lääketiede ja demokratia vaan myös fossiiliset polttoaineet. Näitä asioita ei voi lajitella kahteen vaakakuppiin, sillä ne ovat saman yhteiskunnallisen kehityksen ristiriitaisia piirteitä.
Siksi ihmiskunnan ja muun elonkehän tulevaisuutta ei voi ratkaista punnitsemalla, voidaanko vaikkapa merien happamoitumisen uhkaamat ekosysteemit vaihtaa fossiilisista polttoaineista saatavaan hyötyyn.
Ympäristökeskustelua leimaa jyrkkä kahtiajako. Niin nykyisen järjestyksen puolustajat kuin sen haastajatkin esittävät asian usein niin, että meillä on vain kaksi vaihtoehtoa: nykyinen meno tai sen täydellinen kumoaminen.
Näihin vaihtoehtoihin jumittuminen on vaarallista. Sen sijaan olisi tärkeää selvittää, pystymmekö muuttamaan yhteiskuntia järjestelmällisesti niin, että säilytämme ainakin tärkeimmät hyvät asiat samalla kun irtaannumme huonoimmista: jatkuvasta materiaalisesta kasvusta, fossiilisista polttoaineista, ekosysteemien jatkuvasta tuhoamisesta. Meidän pitää selvittää, millaiset yhteiskunnat ovat mahdollisia ja kestäviä planeetan aineellisten reunaehtojen sisällä.
Jos pitää kiinni yksiulotteisesta edistyksen tarinasta, päätyy tukemaan nykyistä kehitysmallia. Se on silmien sulkemista kehityksen kääntöpuolelta.