Yksi eniten inhoamistani fraaseista on ”Matkailu avartaa”. Väitteen kanssa on periaatteessa helppo olla samaa mieltä, mutta purematta sitä ei kannata niellä.
Perusajatus on ihan luonteva: asioiden itse kokeminen on tehokas tapa saada niistä ymmärrystä. Kun menemme toiseen maahan ja kulttuuriin, voimme omakohtaisesti havainnoida sekä eroja että yhtäläisyyksiä.
Etenkin lyhyeltä matkalta tehdyt havainnot voivat kuitenkin jäädä varsin pinnallisiksi. Mausteista ruokaa! Poskisuudelmia! Kaoottista jonotusta! Ja päälle sitten vielä hurmioitunut huomio siitä, että ihmiset ovat loppujen lopuksi pohjimmiltaan kaikkialla samanlaisia. No kappas vain!
Fraasina ”Matkailu avartaa” tuo mieleeni takavuosien kirjakerhon mainoslauseen ”Lukeminen kannattaa aina”. Sekä matkailu että lukeminen ovat parhaimmillaan elämää rikastuttavia kokemuksia. Mutta ihan aina ei silti kannata lukea, eikä matkailu suinkaan automaattisesti avarra. Kumpaakin kannattaa harrastaa valikoivasti. Katseen nostaminen kirjasta sekä paikallaan pysyminen ovat myös tärkeitä taitoja.
Matkailu itsessään ei avarra sen enempää kuin lähikaupassa käynti.
Haluankin esittää fraasiin nillittäjämäisen täsmennyksen: matkailu voi avartaa, jos matkailija on avartumiselle altis, halukas oppimaan ja sivistämään itseään. Jos näin ei ole, ei matkailu itsessään avarra sen enempää kuin lähikaupassa käynti.
Mikä olennaisempaa, koko kysymys siitä, kuinka paljon minä matkailijana matkustamiseni ansiosta mahdollisesti avarrun, on hyvin itsekeskeinen. Kannattaisi kysyä myös, mitä muu maailma – ihmiset, yhteisöt ja koko elonkehä – matkailustani saavat.
Maailman Kuvalehden heinäkuun lopussa ilmestyvän numeron teemana on loma, ja niinpä julkaisemme useita juttuja lomaan, työhön ja matkailuun liittyen. Useimpien suomalaisten mielissä lomaan yhdistyy juuri mahdollisuus matkustaa. Samalla on hyvä muistaa, että lomailunkin suhteen maailma on kaikkea muuta kuin tasa-arvoinen paikka. Monille ihmisille koko ajatus lomailusta on mahdottomuus, koska heillä ei ole siihen varaa tai koska he pahimmillaan tekevät töitä orjuuden kaltaisissa olosuhteissa.
Monet lahjoittavat säännöllisesti osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen. Ajatusleikkinä voi miettiä, olisiko valmis lahjoittamaan esimerkiksi viikon omaa vapaa-aikaansa ihmiselle, jolla ei ole mahdollisuutta lomailuun. Ainakin minulle vapaa-aika painaa vaakakupissa paljon enemmän kuin raha. Samalla tiedän, että koko ajatusleikki on mahdollinen vain kohtalaisen etuoikeutetulle ihmiselle.
Hyvät lukijat, minulla on ollut ilo toimia Maailman Kuvalehden päätoimittajana puolen vuoden ajan. Tuntuu kuin olisi saanut hetkeksi lainaan kauniin purjeveneen, jolla seilaaminen on samaan aikaan sekä nautinnollista että vastuullisuudessaan jännittävää – etenkin kaltaiselleni maakravulle. Nyt on aika hypätä laiturille. Vakituinen kippari Anni Valtonen palaa ruoriin elokuun alussa. Kiitos teille!