Hia Magdy, 23, hevoseläinlääkäri
Maadi, Kairo, Egypti
”Valmistuin äskettäin eläinlääkäriksi, ja olen tehnyt tätä työtä jo kahden vuoden ajan. Tein jonkin aikaa töitä lemmikkieläinten parissa, mutta hevoset ovat varsinainen intohimoni.
Olen ollut hevostyttö seitsemänvuotiaasta lähtien. Pidin hevosten kävelyttämisestä, ruokkimisesta, hoitamisesta ja tietenkin ratsastamisesta. Aloitettuani yliopisto-opinnot kokeilin esteratsastusta, mutta enemmän innostuin hevospoolon pelaamisesta.
Unelmani on, että voisin avata oman hevossairaalan ja kuntoutuskeskuksen. Siitä tulisi ensimmäinen paikka Egyptissä, joka on erikoistunut myös hevosten psyykkisten ongelmien hoitamiseen.
Asun vanhempieni luona ja toistaiseksi tarvitsen vielä heidän taloudellista tukeaan. Minun on tehtävä paljon töitä, jotta saan säästetyksi rahaa työssäni tarvittavia välineitä varten. Kaikki tuloni menevät niihin.
Naisena minun on tehtävä töitä sen eteen, että asiakkaat arvostavat minua. Heillä on sellainen käsitys, että mieseläinlääkäreillä on enemmän rohkeutta ja kokemusta hevosten kanssa toimimisesta. Mutta lopulta saan heidät vakuuttuneiksi osaamisestani.
Voin halutessani pitää lomaa töistäni, mutta silloin minulta jäisi saamatta kokemus uusista tapauksista, joita klinikalle tulee. Jonain päivänä haluaisin ehkä matkustaa Etelä-Afrikkaan ja mennä safarille katsomaan vapaana eläviä villieläimiä.”
Ros Mery Balboa Mamani, 42, kodinhoitaja
Jupapina, Bolivia
”Olen aymara, Andien alkuperäiskansan jäsen. Monille meistä ei enää löydy töitä synnyinseuduiltamme. Olen itsekin muuttanut perheeni kanssa syrjäisemmästä kylästä lähelle pääkaupunki La Pazia.
Olen hyvin onnekas, että olen täällä saanut mahdollisuuden tehdä töitä kodinhoitajana. Suuri osa kylämme naisista työskentelee kukkaviljelmillä. Kyläämme kutsutaankin nimellä ”Kukkien laakso”. Valtaosalla naisista ei ole varaa kodinhoitajaan, ja siksi naisten elämä on hyvin kiireistä.
Teen töitä kahdeksasta viiteen. Minulla on mies ja kaksi kouluikäistä lasta, joten töiden jälkeen loppuilta kuluu kotitöissä. Esimerkiksi pyykin pesemiseen käsin kuluu paljon aikaa. Minulla ei oikeastaan ole vapaa-aikaa eikä harrastuksia. Jos olisi, haluaisin tehdä käsitöitä. Olen erityisen kiinnostunut tekemään taidetta kierrätysmateriaaleista, kuten vanhoista sanomalehdistä.
Viikonloppuisin ja juhlapyhinä aikani kuluu kirkossa. Olen kylämme kirkon messuvastaava: tehtäväni on huolehtia, että messuissa kaikki toimii kuten pitää. Laulan myös kirkon kuorossa. Kirkossa toimiminen on minulle hyvin rakasta, mutta se vie paljon aikaa.
Unelmani on opiskella, ehkä joskus jopa yliopistossa. Koulukirjat ja -matkat, puhumattakaan itse koulumaksuista, ovat kuitenkin hyvin kalliita, ja olen jo yli 40-vuotias. Voi olla, ettei unelmani koskaan toteudu.
Tärkeintä elämässä on perheeni ja työni. Joka päivä rukoilen Jumalaa, että saisimme kaikki pysyä terveinä ja jatkaa työtämme yhteisön hyväksi.”
Expedito Rica Jr., 43, kalastaja
Baler, Filippiinit
”Isäni opetti minut kalastamaan, kun olin noin viidentoista vanha. Olen kalastanut työkseni yli 20 vuotta. En ole koskaan ajatellut tekeväni muuta työtä enkä tiedä, olisiko muuhun ollut mahdollisuuttakaan. Aion kalastaa niin pitkään kuin kykenen.
Pidän työstäni, mutta usein se on todella rankkaa. On päiviä, kun kalaa ei meinaa tulla, ja toisinaan merenkäynti voi olla haastavaa ja vaarallista.
Kerran olin lähellä hukkua, kun hai osui veneeseen ja vene upposi. Sinä päivänä toivoin, että veneeni olisi ollut isompi.
En pysty lomailemaan, sillä merelle on mentävä aina kun mahdollista. Lähden yleensä ennen auringon nousua ja palaan kotiin hämärän tullen. Vaimoni sanoo, että olen töissä koko ajan. Kalaa on kuitenkin saatava, jotta pystyn elättämään perheeni. Välillä tienaan tarpeeksi, mutta välillä en.
Vapaa-ajallani kasvatan kanoja ja kukkoja. Se on ainoa harrastukseni. Kukkotappeluja en harrasta, mutta monet muut miehet täällä tekevät niin. En myöskään juo alkoholia.
Minulla ei ole muita unelmia kuin se, että pystyn huolehtimaan lapsistani niin, että he voivat opiskella, löytää töitä ja menestyä elämässä. En voi pyytää heitä jatkamaan omaa työtäni, sillä mielestäni se ei ole reilua, enkä halua heidän tekevän samaa kuin minä.
Tai on minulla yksi toinenkin unelma: toivoisin tienaavani sen verran rahaa, että voisin ostaa isomman veneen.”
Anitha Dobhi, 21, kampaaja
Jaipur, Intia
”Vanhempani järjestivät avioliittoni ollessani 16-vuotias. Ehdin juuri suorittaa peruskoulun loppuun. Olin kolme vuotta kotirouvana, kunnes päätin, että haluan tehdä töitä ja saada rahaa säästöön. Kotimme vieressä sijaitseva kampaamo suostui ottamaan minut koulutettavaksi.
Olin vuoden töissä samassa kampaamossa, jonka jälkeen vaihdoin työpaikkaa. Nykyisessä työpaikassa olen ollut vuoden ja viihdyn täällä. Omistaja koulutti minut tekemään erilaisia vartalo- ja kasvohoitoja. Näiden koulutusten vuoksi saan parempaa palkkaa.
En erityisesti halunnut tähän ammattiin, mutta moni kaltaiseni hakeutuu kampaajaksi, koska työllistyminen on helppoa. Työpäivät ovat kuitenkin pitkiä ja viikossa on vain yksi vapaapäivä. Lomaa en saa ollenkaan. Olen monesti todella väsynyt töistä.
Palkkatyön lisäksi joudun tekemään kaikki kotityöt yksin ja vapaa-aika kuluu niihin. Asumme mieheni kanssa appivanhempieni luona. Anoppini ei juurikaan auta minua. Miniän velvollisuus on valmistaa ruoka, siivota ja pestä pyykit. Herään aamuisin jo viideltä valmistamaan lounaan perheelle ennen töihin lähtöä. Kun palaan illalla kotiin, jatkan kotitöillä ja valmistan illallisen.
Jos olisin yhteiskunnassa korkeammassa asemassa, tilanne olisi toisenlainen. Korkeammista kasteista ja varakkaista perheistä tulevat naiset pääsevät helpolla. Heidän ei odoteta tekevän paljon kotitöitä ja usein he palkkaavat kotiapulaisen.
Jos saan lapsia, toivon etteivät he joudu tekemään yhtä paljon töitä. Haluan kouluttaa heidät mahdollisimman pitkälle, jotta he voivat menestyä elämässä paremmin kuin minä. En voisi ikinä painostaa tytärtäni menemään nuorena naimisiin, mutta en tiedä mieheni mielipidettä.”
Abiatar Fernando Manhica, 35, opettaja
Maputo, Mosambik
”Toimin rehtorina ja opettajana avoimessa etäyliopistossa, Instituto Superior Monitorissa. Opintomme on suunnattu aikuisille ja iso osa ohjauksesta tapahtuu kännykän välityksellä. Yliopistossamme on 1 500 opiskelijaa ja opettajia noin 50. Meillä on myös edustus kaikissa maakunnissa, jos ihmiset haluavat tulla paikan päälle esimerkiksi käyttämään tietokonetta.
Rakastan opettamista, sillä opettaessani opin itsekin lisää. Olen työnarkomaani mutta myös perheihminen. Enää en vie töitä kotiin, vaan keskityn olemaan kuusivuotiaan poikani kanssa. Neljän vuoden jälkeen on yhä vaikeampaa motivoitua stressaavaan ja sosiaaliseen työhön, mutta lomien ansiosta se onnistuu. Lomilla me opettajat pidämme huolta itsestämme, muulloin muista.
Minulla on vuodessa 30 päivää lomaa, jonka käytän kolmessa osassa. Yhden viikon omistan motivaatio- ja historiakirjojen lukemiselle ja televisiodokumenteille. Kaksi viikkoa matkustamme kaksistaan vaimoni kanssa ja lopun ajan koko perheen kesken Mosambikissa, Swazimaassa tai Etelä-Afrikassa. Suurin osa mosambikilaisista on maanviljelijöitä, eikä heillä ole rahaa matkustaa ulkomaille meidän valkokaulustyöläisten lailla.
Suunnittelen matkat etukäteen ja alan säästää rahaa jo vuotta ennen lähtöä. Tänä syksynä matkustamme Espanjaan ja ensi vuonna Venäjälle. Idea lähti siitä, kun poikani näki televisiossa lunta ja halusi päästä itsekin leikkimään sillä. Vaimoni tiesi, että lunta on ainakin Venäjällä. Minäkin matkustan sinne mielelläni, sillä Venäjällä on kiinnostava historia.”