Näkökulmat

Kaikki eivät pysty, mutta me pystymme

Maailma on täynnä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta ajaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Siksi niiden, jotka siihen pystyvät, on toimittava, kirjoittaa Maailman Kuvalehden päätoimittaja Anni Valtonen.

Kesällä minulla oli ilo tavata opiskeluaikojeni feministiystäviä: yksitoistahenkinen joukko akateemisia naisia tutkijoista toimittajiin, professoreista viestintäpäälliköihin, aikuissosiaalityön johtajista yliopistolehtoreihin.

Käytimme yhden kauniin kesäisen päivän ja yön tarkastellaksemme elämäämme ja ajatteluamme kolmenkymmenen vuoden takaa tähän päivään. 

Teimme yhdessä havainnon: käsityksemme sukupuolesta ja tasa-arvosta ovat tätä nykyä paljon monisyisempiä kuin kaksikymppisinä. 

Yksi meistä puhui kaikkien puolesta sanoessaan, että kokemukset eri puolilla maailmaa ovat paljastaneet hänelle, kuinka eri asemassa olemme täällä valkoisina naisina: voimme matkustaa yksin, voimme ostaa talon, meidän ei tarvitse suunnitella kaikkia tekemisiämme ja vaikkapa turvallisia kotiinpaluureittejä etukäteen. 

Olimme yhtä mieltä siitä, että on helppoa löytää yhteinen kieli koulutetun feministinaisen kanssa missä tahansa, mutta kouluttamattoman maaseudulla asuvan naisen kanssa se ei aina helposti tapahdu.

”Se, että on nainen, on vain yksi yhteinen nimittäjä. Sen lisäksi on monia muita: luokka, etnisyys, koulutus. Pelkästään naisena oleminen ei ole vielä kaiken kattava yhdistävä tekijä”, ystäväni sanoi.

Tavallaan itsestäänselvyys, mutta ei kuitenkaan. Myös aikuissosiaalityötä Pohjanmaalla tekevä ystävämme näkee työssään, kuinka määräävä luokka-asema tasa-arvon ajamisessa on: feminismi on liian akateemista suurelle joukolle suomalaisiakin naisia. Se on liian keskiluokkaista puhutellakseen tai antaakseen työkaluja arjen epäkohdista selviytymiseen.

”Feminismi on toimintaa, ei teoriaa”

Tähän samaan törmäsi toimittaja Heidi Nummi keskustellessaan Brasiliassa paikallisten feministien kanssa: feminismi oli lähes poikkeuksetta etuoikeutettujen tilojen feminismiä, joka ei ulotu köyhien, syrjäseuduilla asuvien naisten todellisuuteen. 

”Juuri se on suurin ongelma. Feminismistä puhuminen niille, jotka jo valmiiksi määrittelevät itsensä feministeiksi, ei tuo muutosta. Toisaalta myös äärifeminismi on ongelma, sillä hyvin harva nainen samaistuu siihen”, feministiliike Puta Peitan perustaja Karina Gallon sanoo jutussa Brasilia barrikadeilla s. 20-27.

Gallonin sanoissa on selkeä yhtymäkohta Suomessa käytävään yhteiskunnalliseen keskusteluun. Vaikka kaupunkien ja maaseudun välinen jako ei olekaan Suomessa yhtä voimakas kuin Brasiliassa, moni suomalainenkin kokee yliopistokaupunkeihin keskittyneen, akateemisen ja teoriapainotteisen feminismin vieraaksi.

”Feminismi on toimintaa, ei teoriaa”, Gallon muistuttaa.

Maailma on täynnä ihmisiä, joilla ei ole mahdollisuutta ajaa naisten oikeuksia ja tasa-arvoa. Siksi niiden, jotka siihen pystyvät, on toimittava. Meillä on mahdollisuus puolustaa oikeudenmukaisuutta ja puuttua eriarvoisuuteen. Se on meidän tehtävämme.

Nyt kun olet täällä...

... meillä on pieni pyyntö. Olemme laittaneet kaikki juttumme ilmaiseksi verkkoon, jotta mahdollisimman moni pääsisi nauttimaan korkealuokkaisesta journalismista. Lisätulot auttaisivat meitä kuitenkin tekemään entistä parempaa lehteä. Pyydämmekin, että tilaisit Maailman Kuvalehden printtiversion. Lehti on edullinen, ja samalla tuet tärkeää työtä oikeudenmukaisen maailman puolesta. Jos printti ahdistaa siksi, että maksullinen lehti on aina pakko lukea kannesta kanteen tai että sen takia pitää kaataa puita, laita läpykkä kiertoon mahdollisimman monelle ystävälle, sukulaiselle, tuntemattomalle. Pidemmittä puheitta, siirry tilaussivulle. Kiitos!

Olet nyt varjossa ""staging"". Poistu