”Tervetuloa toimistoomme”, nainen sanoo iloisesti.
Olemme mäennyppylällä Lassilan tilan mailla. Vieressä on pieni luomukanala. Itään päin avautuu peltomaisema, ja taustalla siintää taiteilijakodeistaan tunnettu Tuusulanjärvi. ”Toimisto” koostuu laakeasta kivipaadesta ja parista puupenkistä. Niiden äärellä Ruby van der Wekken kertoo, miksi ja miten tuusulalaisella maatilalla muutetaan maailmaa.
”Olen oppinut täällä, että ruoka on yhteiskunnan ydinkysymys”, hän aloittaa. ”Se voi olla avain taloudellisesti ja ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan.”
Lassilan tila on yli 300 vuotta vanha sukutila, mutta nykyään sen pelloilla häärii myös innokkaita kaupunkilaisia. Tila on valjastettu osaksi kymmenen vuotta sitten perustettua Oma maa -ruokaosuuskuntaa, jonka hallituksessa van der Wekken toimii.
Osuuskunta harjoittaa kumppanuusmaataloutta. Se tarkoittaa, että ruoan tuottajat ja kuluttajat jakavat niin hyödyt kuin riskit. Käytännössä osuuskuntaan liittyvä ihminen maksaa tietyn kuukausittaisen summan, jonka vastineeksi hän saa kerran viikossa säkillisen ruokaa, satokassin, josta löytyy tilalla viljeltyjä ja itse jatkojalostettuja tuotteita.
Ekologista lähiruokaa, talkoohenkeä, yhteyksiä kaupungin ja maaseudun välille. Trendikästä ja söpöä – mutta Ruby van der Wekkenille kyse on paljon suuremmista asioista.
”Jos haluaa muutosta, se on juurrutettava ihmisten jokapäiväisiin tarpeisiin – kuten ruokaan.”
Van der Wekkenin mukaan selvitäksemme ekologisista ja sosiaalisista ongelmista tarvitsemme systeemisen muutoksen. Pieni hienosäätö ei riitä, vaan koko yhteiskunnan on muututtava radikaalisti, ja ruoka voi olla siinä keskeisessä asemassa.
”Pohjimmiltaan Oma maa on osuuskunta, joka tuottaa jäsenilleen ruokakasseja. Mutta on hyvin tärkeää, että ihmiset sitoutuvat pitkäjänteisempään muutoksen tavoitteeseen. Pitkän aikavälin tavoite on ekologinen demokratia.”
Tavoitteet ovat korkealla, kuten niiden kuuluu ollakin. Lassilan tila pystyy kuitenkin tarjoamaan perustarpeet enimmillään noin 200 perheelle. Samaan aikaan ihmisten massat tekevät ruokaostoksensa automarketeissa kuten ennenkin.
”Ihmiset kysyvät usein, miten tätä voi skaalata isommaksi. Mutta tavoite on pikemminkin synnyttää useita pieniä toimijoita. Ne ovat kuin kristalleja, jotka linkittyvät toisiinsa. Siten voi vähitellen rakentaa vaihtoehtoisen talousjärjestelmän, solidaarisuustalouden.”
Ruby van der Wekkenin halu muuttaa maailmaa on jo lapsuudessa omaksuttu. Hän syntyi Kanadassa hollantilaisen isän ja intialaisen äidin perheeseen. Vanhemmat tapasivat Yhdysvalloissa, jonne he olivat lähteneet opintojen ja paremman tulevaisuuden perässä. Kun töitä ei tahtonut löytyä, nuori perhe asettui isän kotimaahan Hollantiin.
Kodissa oli vahva kristillinen hyvän tekemisen eetos, jolla oli jo useamman sukupolven perinteet. Isänisä oli ammatiltaan maanviljelijä, mutta toimi myös maallikkosaarnaajana. Äidin vanhemmat taas olivat Pelastusarmeijan upseereja Intiassa, ja äiti työskenteli nuorena Äiti Teresan kanssa Kalkutan slummeissa.
”Äidiltäni olin kuullut siitä, millaista on elämä Intian köyhissä oloissa. Jos tiedät, että äitisi on kerännyt ruumiita kaduilta, ei sen kaltainen kärsimys tunnu niin etäiseltä, vaikka itse asuisikin vauraassa maassa.”
”Perheen lisäksi aikani menee lähinnä aktivismiin.”
Nuori Ruby halusi ryhtyä lääkäriksi. Se tuntui konkreettiselta tavalta puuttua maailman kärsimyksiin. Hän aloittikin lääketieteen opinnot Belgiassa, mutta vaihtoi pian viestintäalalle. Työharjoittelu hyväntekeväisyysjärjestö Oxfamin Brysselin toimistossa avasi silmät toisenlaisille mahdollisuuksille.
”Minulla oli työtoveri, joka kertoi minulle paljon globalisaatiokriittisestä liikkeestä. Tajusin, ettei minun tarvitse olla lääkäri voidakseni vaikuttaa asioihin.”
Belgiasta van der Wekken päätyi Suomeen silloisen poikaystävän perässä. Se suhde päättyi eroon, mutta uusi rakkaus, nykyinen aviomies Mika Rönkkö, löytyi täkäläisistä kehitysmaa-aktivistipiireistä. Rönkkö työskenteli tuolloin Kehitysyhteistyön palvelukeskuksessa (nykyisen Fingon edeltäjä).
Aktivismi yhdisti pariskuntaa. Tammikuussa 2001 Van der Wekken ja Rönkkö lähtivät yhdessä Brasilian Porto Alegreen osallistuakseen ensimmäiseen Maailman sosiaalifoorumiin. Foorumi on globalisaatiokriittisten kansalaisliikkeiden tärkein kokoontuminen, vastavoima talouseliitin kokouksille Davosissa.
”Se oli merkittävä kokemus ja antoi paljon toivoa. Tuhannet ihmiset joka puolelta maailmaa kokoontuivat yhteen, jakoivat kokemuksia ja pohtivat keinoja maailman muuttamiseksi.”
Brasiliasta tuli myös pariskunnan koti kolmen vuoden ajaksi, kun Rönkkö sai töitä Suomen rahoittamasta kehitysyhteistyöhankkeesta. He asuivat pienessä kylässä Brasilian pohjoisosissa. Vain Rönkkö oli palkattu projektiin, mutta van der Wekkenkin osallistui siihen innolla. Hän matkusti veneellä pikkukyliin ja haastatteli paikallisia ihmisiä.
Noihin vuosiin mahtuu myös yksi van der Wekkenin elämän suurimmista tragedioista. Hänen ja Rönkön esikoislapsi kuoli synnytyksen yhteydessä.
”Brasiliassa on pieni hauta, josta sikäläiset ystävämme huolehtivat. Meille oli selvää, että tyttäremme kuului haudata sinne, sillä paikalliset naiset olivat vahvasti tukenani sekä raskausaikana, että surun käsittelyssä.”
Henkilökohtaisesta tragediastakin löytyi yhteiskunnallinen ulottuvuutensa. Kun van der Wekken puhui asiasta paikallisten naisten kanssa, hänelle valkeni, miten korkealla tasolla lapsikuolleisuus Brasiliassa oli. Ihmiset eivät todellakaan synny tasa-arvoisina.
Viime kesänä van der Wekken matkusti jokavuotiseen tapaan perheensä kanssa Hollantiin tapaamaan vanhempiaan.
”Äidilläni ei ole Euroopassa muita sukulaisia, ja myös isäni sukulaiset ovat hajallaan. Se on tämän kosmopoliittisen elämän kääntöpuoli: vanhempani ikääntyvät, ja heitä nähdäkseni minun on lennettävä Hollantiin.”
Van der Wekkenin äidille muutto Hollantiin oli aikoinaan vaikea paikka. Kolmekymppisenä hän ei oppinut kunnolla kieltä ja sen vuoksi töiden löytäminen oli vaikeaa. Lisäksi hän sai osansa rasistisesta huutelusta kaduilla.
”Äiti korosti minulle aina, että olen länsimainen ihminen. Hän halusi minun identifioituvan siihen, että olen syntynyt Kanadassa. Mutta toki hän halusi välittää myös intialaisuutta, etenkin intialaisen ruoan saloja. On pahuksenmoinen harmi, etten nuorena viihtynyt keittiössä hänen kanssaan!”
Intiassa van der Wekken kävi äitinsä kanssa pikkulapsena, mutta siltä reissulta ei jäänyt paljoa muistoja. Vasta aikuisiällä hän teki uuden matkan, jolla kävi tapaamassa sukulaisiaan.
”Äitini oli peloissaan ja ihmetteli, miksi menen sinne. Minulle kokemus oli fantastinen ja vahvisti vakaumustani siitä, että olen osa maailmaa, jossa kaikki ovat riippuvaisia toisistaan.”
”Jos haluaa muutosta, se on juurrutettava ihmisten jokapäiväisiin tarpeisiin – kuten ruokaan.”
Puhuessaan kumppanuusmaataloudesta tai vaihtoehtoisista talousmalleista van der Wekkenin suusta tulee puhetta taukoamattomana virtana. Henkilökohtaisista asioistaan kertoessaan hän on vaiteliaampi ja valikoi sanojaan harkiten. Hän myöntää olevansa aktivisti henkeen ja vereen.
”Perheen lisäksi kaikki aikani menee lähinnä aktivismiin. En koe ongelmaksi sitä, ettei minulla ole tarpeeksi vapaa-aikaa. Toki joskus mietin, olenko riittävästi läsnä lapsilleni, mutta samaan aikaan tiedän, että teen tätä osittain myös heidän vuokseen.”
Van der Wekken toimii tutun periaatteen mukaan: paikallisia ratkaisuja globaaleihin ongelmiin. Tällä hetkellä ratkaisu on ruokaosuuskunta. Aikaisemmin hän on ollut mukana perustamassa Stadin aikapankkia, jonka toiminta hiipui verottajan tulkintaan aikapankin kautta tehtävän työn verotuksesta.
”Näen Oman Maan osana laajempaa prosessia. Olen luottavainen sen suhteen, että voimme sen kautta edistää myös muita asioita.”
Trumpin, Putinin ja Bolsonaron maailmassa maailman muuttaminen paremmaksi voi tuntua toivottamalta. Moni aktivisti kokee uupumusta.
”En ole tällä hetkellä mitenkään erityisen angstinen, sillä olen painiskellut näiden asioiden kanssa jo pitkään, eikä ole mitenkään yllätys, että maailma on sellainen kuin se tällä hetkellä on. Uskon, että on paljon asioita, joita pystymme tekemään ja joihin pystymme vaikuttamaan.”
”Jos voisin vielä toivoa jotakin isoa vaikuttamisen kohdetta, se voisi olla kampanja globaalin kansalaisuuden puolesta. Siinä voisin olla mukana!”
Kuka?
Ruby van der Wekken
- Syntynyt vuonna 1972.
- Opiskellut yhteisöviestintää Belgiassa sekä sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa Helsingissä.
- Työskennellyt muun muassa Siemenpuu-säätiössä ja useissa kansalaisjärjestöjen projekteissa.
- Puoliso kustantaja Mika Rönkkö, kaksi lasta.
