Ennen eurovaaleja Helsingin Sanomat selvitti eri puolueiden ehdokkaiden saamia rikostuomioita. Ehdokkaiden nimiä ei kerrottu. Yksi ehdokkaista päätti selvityksen jälkeen tulla julkisuuteen itse. Hänet oli teini-iässä tuomittu sakkoihin vahingonteosta, kotirauhan rikkomisesta ja eläinsuojelurikoksesta. Journalistin ohjeisiin sitoutuneet tiedotusvälineet julkaisivat aiheesta noin 50 artikkelia ja näkökulmatekstiä.
Tämän vuoden elokuussa Porvoossa ammuttiin kahta poliisia. Tutkinnallisista syistä poliisin tiedotuslinja oli aluksi niukka. Suurimman oppositiopuolueen näkyvimmät poliitikot alkoivat kesken tutkinnan lietsoa epäluottamusta poliisia kohtaan, ja osa rivikansanedustajista seurasi perässä. Poliitikot epäilivät poliisin salailevan tekijöiden tuntomerkkejä poliittisista syistä.
Suomessa luottamus poliisiin on kansainvälisessä vertailussa poikkeuksellisen korkeaa. Tutkintaa suorittavalle poliisille on tapana antaa työrauha. Lähihistoriassa ei ole esimerkkiä, että suuren puolueen poliitikot lietsoisivat julkisesti epäluottamusta poliisia kohtaan kesken vakavan väkivaltarikoksen tutkinnan.
Journalistin ohjeisiin sitoutuneissa tiedotusvälineissä julkaistiin aiheesta yksi näkökulmateksti, ja yksi kolumni. Muuten aihetta käsiteltiin ainoastaan siteeraamalla yhden hallituspuolueen kansanedustajan tuomitsevaa lausuntoa.
Miksi jokin asia on julkaisemisen arvoinen, ja joku toinen ei?
Viime aikoina olen huomannut usein ajattelevani journalismia ja journalisteja toisaalta syvästi arvostavin, toisaalta hieman haikein mielin. Viimeisten vuosien aikana demokratia, oikeusvaltioperiaate ja kansalaisvapaudet ovat kaventuneet ympäri maailmaa, eikä loppua näy. Tähän kehitykseen kuuluu kaikkien ihmisoikeuksien, myös sananvapauden murentaminen. Se tarkoittaa monessa maassa ahdinkoa vapaalle journalismille, ja uhkaa tai suoranaista vaaraa toimittajille.
Myös Suomessa toimittajan työhön liittyvä painostus, uhkailu ja vihapuhe ovat viime vuosina lisääntyneet. Kolme vuotta sitten joukko päätoimittajia reagoi tilanteeseen yhteisellä julkilausumalla. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa, kirjoittivat päätoimittajat komeasti.
Miksi tällä on väliä? Se on kysymys, joka on kaiken vastuullisen journalismin ytimessä. Miksi jokin asia on julkaisemisen arvoinen, ja joku toinen ei ole? Mitä tapahtuu yleisön oikeudelle saada tietoa, ja sen myötä yhteiskunnalliselle keskustelulle, jos julkaisuperusteet hapertuvat, tai vinoutuvat?
Poliitikot, jotka julkisesti lietsoivat epäluottamusta poliisia kohtaan, eivät koskaan pahoitelleet virhettään. Heidän toimintansa seurauksea keskustelupalstoilla pyörii yhä ihmisiä, jotka kuvittelevat, että poliiseja kohti ampuivat Suomeen turvapaikanhakijoina tulleet. Tosiasiassa ampujat olivat Suomesta Ruotsiin muuttaneet veljekset. Median hiljaisuuden takia Suomessa on valtava määrä ihmisiä, jotka eivät tiedä näkyvien poliitikkojen julkisesta hyökkäyksestä poliisia kohtaan mitään.