”Jos porot pitää laittaa talveksi aitaukseen, ei se ole enää sitä poronhoitoa, johon olen kasvanut. Minun pitää silloin kouluttautua toiseen ammattiin”, Muddusjärven paliskunnan poromies ja saamelaisaktivisti Jussa Seurujärvi, 23, sanoo.
Syy porojen aitaamiseen olisi suunnitteilla oleva Jäämeren rata. Se halkaisisi haavoittuvan maiseman, estäisi porojen luontaisen liikkumisen, tuhoaisi saamelaisten elinkeinon sekä ikivanhan kulttuurin ja elintavan.
Seurujärvi asuu siskojensa, vanhempiensa ja isovanhempiensa kanssa Partakossa Inarijärven pohjoispuolella. Hän katsoo muutaman kilometrin päässä kotoaan tyynen ja ruskarantaisen Ruohonvetämäjärven eli Räsikeessimjävrin yli ja nostaa kätensä.
”Rata on suunniteltu järven toiselle puolelle keskelle vanhoja luppometsiä. Siellä se katkaisisi porojen talvilaidunalueen. Laidunalueiden on pysyttävä yhtenäisenä, että pääsemme kulkemaan vapaasti porojen kanssa”, Seurujärvi sanoo.
Saamelaiset saivat tiedon ratahankkeesta ensimmäisen kerran median välityksellä kesällä 2017, kun liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner käynnisti rataa koskevan selvityksen.
Keväällä 2018 paliskuntien nuoret järjestivät yhdessä Greenpeacen, Suomen saamelaisnuorten ja aktivistiryhmä Suohpanterrorin kanssa mielenosoitukset rataa vastaan.
”Näytimme Vuotson, Inarin, Sevettijärven ja Partakon mielenosoituksilla maailmalle, mitä radasta täällä ajatellaan. Saimme toiminnallemme tukea muun muassa Kanadan ja Australian alkuperäiskansoilta. Medianäkyvyyttä tuli ulkomaita myöten”, Seurujärvi sanoo samoilla sijoilla Ruohonvetämäjärven rannalla, missä yksi mielenosoituksista järjestettiin.
Helmikuussa 2019 julkisin varoin tehdyt rataselvitykset päätyivät siihen, että radan rakentamisen todettiin olevan taloudellisesti kannattamatonta. Ratahanke jäädytettiin, mutta sitä kannattavat eivät luovuttaneet.
”Koskematon luonto on vähissä.”
Inarijärven rannoilla kulkevat ratalinjaukset on kirjattu Lapin liiton Pohjois-Lapin maakuntakaava 2040 -valmisteluun. Maakuntavaltuusto päättää kaavasta vuonna 2021. Ratalinjaukseen on suunniteltu myös Koillisväylän datakaapeli sekä Rovaniemen Pirttikoskelta Utsjoelle menevä 400 voltin voimajohto.
”Varaudumme kaavalla siihen, että jos rata on joskus kannattava, meillä on maankäytölliset valmiudet suunnittelun aloittamiseksi. Näkemykseni on, että jos rata joskus toteutuu, se on vuosikymmenten päässä”, Lapin maakuntajohtaja Mika Riipi sanoo modernin rovaniemeläisen kahvilan nurkkapöydässä.
Lopputuloksena voi olla Riipin mukaan myös se, ettei kaavaan tule varausta radalle, jos sen vaikutukset arvioidaan kohtalokkaiksi saamelaiselle kulttuurille ja porotaloudelle.
”Teemme nyt paliskuntakohtaisia arviointeja: missä pitäisi tehdä tunneleita ja ylityksiä ja miten vaikutukset saadaan siedettäviksi.”
Rata on eri asia kuin tie. Korkea penkka, leveä haava maastossa ja junan huima vauhti pistävät porot ja poromiehet lujille.
Rata-alue houkuttelee laumana liikkuvia poroja varsinkin talvella, koska kiskoilla on helppo kävellä. Kun juna tulee, se silppuaa helposti kymmeniä poroja kerrallaan.
”Poro on laumana vapaasti vaeltava laiduneläin”, Oulun yliopiston kunniatohtori ja yli 50 vuoden ajan poroja tutkinut Pekka Aikio sanoo Vuotson kodissaan. Sen seinillä olevat kymmenet matkamuistot kertovat luontomatkoista, joita Aikio on tehnyt ympäri maailmaa.
Lokan altaan rakentamisen aikoihin Aikio taisteli porotalouden ja saamelaisten oikeuksien puolesta. Aikio näyttää kuvaa, jossa hän kurottelee veneen laidan yli ja pitää kiinni poron sarvista, kun yrittää pelastaa sen altaasta.
Aikion opastamana ajamme kolmekymmentä kilometriä korven syvyyksiin ja pääsemme paikkaan, jossa kuolleet, kuivettuneet ja läpilahonneet koivupökkelöt tököttävät iltahämyssä taajana rykelmänä. 1960-luvun alussa Aikio näki läheltä, kun Metsähallituksen lentokone levitti tänne Vuotson ikimetsiin tynnyrikaupalla kasvimyrkkyä, kun lehtipuut haluttiin tappaa havupuiden tieltä.
”Koskematon luonto on vähissä. Laajat tuhot ovat kohta tärkein nähtävyys matkailijoille”, Aikio sanoo.
Kilpaileva maankäyttö kuten vesivoima, autotestaus, Puolustusvoimien harjoitusalueet, tiet, sähkölinjat, asutus, massaturismi, kullanhuuhdonta ja metsätalous ovat ajaneet saamelaiskulttuurin viimeiselle rajalle. Jäämeren rata olisi Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Tiina Sanila-Aikion mukaan viimeinen isku, vaikka perustuslain saamelaiskulttuurin suojapykälä kieltää sen kokoluokkaa olevan muutoksen saamelaisten elinoloihin.
”Jäämeren rata lopettaisi saamelaisten perinteisen poronhoidon, joka on keskeinen osa saamelaiskulttuuria”, Sanila-Aikio sanoo Saamelaiskulttuurikeskus Sajoksen avarassa istuntosalissa, jossa Saamelaiskäräjät kokoontuu.
Inarijärven rannalla kulkeva rata riipaisisi saamelaisten sielua. Järvellä on heille suurempi merkitys kuin vain vesi ja siinä elävät kalat.
”Olemme menettäneet suomalaistamisen myötä uskontomme, yhteiskuntajärjestelmämme, maat ja vedet, kielemme. Kolonisaatiota jatketaan nyt siihen pisteeseen, että saamelaiset pyyhitään pois kartalta”, Sanila-Aikio sanoo.
Jos paimentava poronhoito loppuu, katkeaa linkki luonnossa liikkumiseen, erilaisissa olosuhteissa selviämiseen, paikannimistöön ja niihin liittyvään kieleen ja kulttuuriin.
”Sukupolvilta toiselle siirtynyt trauma jatkuu meissä ja siirtyy eteenpäin. Olen luvannut miehelleni ja lapselleni tehdä kaikkeni, että rataa ei tule.”
Toteutuessaan rata koskettaisi jokaista saamelaista.
”Perheeltäni putoaa pohja elämältä. Tuleeko poromiesmiehestäni joku konduktööri junaan”, Sanila-Aikio kysyy.
”Olen luvannut miehelleni ja lapsilleni, että teen kaikkeni, ettei rataa tule.”
Jäämeren rata ei ole mikä tahansa rata. Hanketta ajavan liikemies Peter Vesterbackan ja hänen taustajoukkojensa visioissa välkkyy 400 kilometriä tunnissa kiitävä luotijuna.
”Juna veisi kiinalaisturistit parissa tunnissa Rovaniemeltä Jäämeren rannalle syömään kuningasrapuja”, Vesterbacka sanoo.
Radan iso tehtävä olisi yhdistää Kiinan Jäämerelle suunnittelema Koillisväylän merireitti Kirkkoniemeen kaavaillun suursataman kautta Keski-Euroopan markkinoille. Reitti on Kiinan pohjoinen silkkitie, joka kuuluu sen satojen miljardien dollareiden maapallonlaajuiseen One Belt, One Road -hankkeeseen.
Ratasuunnitelmia hidastaa kysymys rahasta ja sen alkuperästä. 15 miljardin euron Tallinnan-tunnelin rahoittajaksi on alustavasti lupautunut kiinalainen Touchstone Capital Partners ja rakennuttajakumppaniksi China Railway Group Limited. Julkisissa selvityksissä moneen kertaan kannattamattomaksi laskettuun Jäämeren rataan Vesterbacka hakee tukea kiinalaisten lisäksi norjalaisilta.
Suomen rataverkko vaatisi miljardiluokan investoinnit, jotta se voisi palvella luotijunia. Julkista rahaa ei ole tulossa, koska maassa on melkoinen rataverkon korjausvelka sekä tarve parantaa Etelä-Suomen junayhteyksiä.
Raha ei ole Vesterbackalle este, eikä myöskään saamelaisten asema.
”Ihmiset suhtautuvat aina pelokkaasti ja negatiivisesti asioihin, joita he eivät tunne. Eivät saamelaiset ole tähänkään mennessä kuolleet Norjassa, vaikka sinne on rakennettu rautateitä. Mikään kulttuuri ei ole niin heikko, että yksi rautatie sen tuhoaisi.”
Siirrymme radan suunnitellulta rakennuspaikalta Seurujärven pihapiiriin, jossa hän ja hänen isänsä ovat viettäneet lapsuutensa ja jossa perheen isovanhemmat elävät omassa talossaan.
Poronhoito on ollut Jussa Seurujärvelle arkea siitä lähtien, kun isä opetti hänelle lapsena eläinten käsittelyn.
”Hienointa on luonnossa oleminen ja eläinten kanssa touhuaminen. Ja vapaus, kun ei tarvitse katsoa kelloa ja sen kanssa elää. Yhteisöllisyys on hyvä, kun saa tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, jotka on tuntenut lapsesta saakka”, hän kuvailee työtään.
Kotitalonsa valoisassa tuvassa pirttipöydän ääressä Seurujärvi pohtii, miten kaikki hänen elämässään liittyy poronhoitoon.
”Kun korjaan moottorikelkkaa, ajattelen, että voin tehdä työni kunnolla. Kun olen lomalla ja rauhoitun, jaksan tehdä sitten työn paremmin. Poronhoito on aina mielessä.”
Ratahankkeessa on juuri nyt suvantovaihe, mutta sen varjo lepää saamelaisten yllä.
”Melkein päivittäin sitä ajattelen. Jos rata tulee, meille ei jää mahdollisuuksia jatkaa poronhoitoa sellaisena kuin olemme sitä aina tehneet.”
Vaikka ratahanke ahdistaa, on Muddusjärven paliskunnassa kasvamassa nuoria poromiehiä ja poronaisia, kuten Jussan sisar Maiju Seurujärvi.
”Nuoret haluavat jatkaa vuosisatoja kestäneitä perinteitä”, Seurujärvi sanoo.
Luonnonlapsia ja isäntäajattelua
”Inarin kirkkoherra Tuomo Itkonen määritteli 1920-luvulla, että suomalaisilla on isäntäajattelu saamelaisia kohtaan. Saamelaisille ei voi antaa päätösvaltaa, koska he eivät siihen kykene”, Oulun yliopiston saamelaiskulttuurin professori Veli-Pekka Lehtola sanoo.
Saamelaisia pidettiin luonnonlapsina, joille piti levittää suomalaista sivistystä. Lappi oli periferiaa, jota tarkasteltiin taloudellisen hyödyn näkökulmasta.
1970-luvulla alettiin ajatella, että saamelaisten erityisasema on osa hyvinvointivaltion ideaa, kunnes 1990-luvun lopulla tuuli kääntyi.
”Alettiin kysyä, miksi vähemmistöillä pitäisi olla erityisoikeuksia. Tämä kehitys on kärjistynyt viime vuosina.”
Esimerkit ovat karmeita: ILO:n alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen hylkääminen, Tenon kalastussopimuksen riidat, saamelaismääritelmän kyseenalaistaminen ja nyt Jäämeren ratahanke.
”Jäämeren rata on tyypillinen hanke, jossa saamelaisia ei kuunnella heitä itseään koskevassa asiassa”, Lehtola sanoo.
