”Uskon elokuvaan, jossa ei tarvita henkilöllisyystodistuksia”, sanoo turkkilaissyntyinen elokuvaohjaaja Erol Mintaş.

”Haluan nähdä elokuvateollisuuden, jossa ihmisiä ei arvioida heidän etnisen taustansa tai oleskelulupansa perusteella, vaan keskitytään heidän osaamiseensa ja tarinoihin, joita heillä on kerrottavana.”

Tähän visioon nojaa Helsingissä keväällä aloittava The Academy of Moving People and Images -elokuvakoulu, jota Mintaş johtaa. Kyseessä on Koneen säätiön rahoittama kaksivuotinen projekti, joka tarjoaa vähemmistöille ja Suomeen eri syistä tulleille ihmisille väylän päästä mukaan elokuvatuotantoihin. Tavoitteena on, että lukuvuoden päätteeksi opiskelijoilla on hyvät edellytykset työskennellä eri tehtävissä elokuva-alalla. Koulussa tuotettuja elokuvia pyritään myös saamaan festivaalien ohjelmistoihin.

Akatemialla ei ole omia fyysisiä toimitiloja, vaan se toimii nimensä mukaisesti liikkuvasti Suomen elokuvasäätiön, Aalto-yliopiston, Designmuseon ja muiden yhteistyökumppaniensa tiloissa.

Akatemia etsii parhaillaan 12:ta opiskelijaa huhtikuussa alkavalle, vuoden mittaiselle maksuttomalle intensiivikurssille. Poikkeuksellista hakuprossissa on, että neljä paikoista on varattu paperittomille ihmisille.

”Pidän elokuvantekoa luonnonoikeutena. Paperittomien asema on vaikeampi kuin millään toisella ihmisryhmällä. Koulu voi olla heidän elämässään käänteentekevä kokemus, ja heillä on myös tarinoita, joiden pitää tulla kerrotuksi”, Mintaş selittää kiintiötä.

Paperittomien ohella opiskelemaan voivat hakea esimerkiksi Suomeen ulkomailta muuttaneet opiskelijat, turvapaikanhakijat ja muu liikkuva väestö. Suomen passi ei estä hakukelpoisuutta, mutta tällöin hakijoiden toivotaan olevan esimerkiksi saamelais- tai romanivähemmistöistä.

Mintaşilla on perustelu sille, miksi kantasuomalaiset suljetaan hakuprosessista: heille on jo tarjolla akateemista elokuvakoulutusta.

 ”Teemme kuitenkin lujasti töitä sen eteen, että lähitulevaisuudessa elokuva-ala moniarvoistuu niin, ettei tällaista akatemiaa tarvita.”

Ennen muuttoa Helsinkiin vuonna 2017 Erol Mintaş asui ja työskenteli Istanbulissa. Jo tuolloin hän alkoi pohtia kollegoidensa kanssa keinoja, joiden kautta elokuvan kentälle saataisiin moniäänisyyttä.

Useissa eri maissa työskennelleet elokuvantekijät olivat huomanneet, että maasta riippumatta etenkin ei-eurooppalaisten oli vaikea päästä sisään alan tiiviisiin verkostoihin, jotka ovat usein rakenteiltaan poissulkevia.

”Tämä johtuu kielimuurista ja kulttuurieroista, mutta suurin syy on se, että elokuvateollisuus ja tarinat, joita elokuvissa kerrotaan, tukevat kunkin maan omaa kansallismielistä agendaa. Tästä on toki joitakin poikkeuksia”, Mintaş kertoo sähköpostitse.

Miksi suurin osa puheroolin saavista näyttelijöistä on valkoisia, vaikka tekstitys on mahdollista?

Mintaşin omat kokemukset Suomen elokuvapiireistä ovat silti olleet positiivisia. Hän kertoo vastaanoton olleen lämmin, ja moni kollega on lupautunut opettajaksi liikkuvaan elokuvakouluun. Suomessa hienoa on ollut myös se, että eri rahoittajilta voi hakea apurahoja englanninkielisellä hakemuksella. Parhaillaan Mintaş työstääkin yhdessä suomalaiskollegansa kanssa elokuvakäsikirjoitusta Suomen elokuvasäätiön tuella.

Mintaş kuitenkin huomauttaa olleensa Suomeen saapuessaan jo nimekäs ja palkittu elokuvantekijä, minkä hän uskoo auttaneen rahoitusten saamisessa.

”Meidän täytyy ymmärtää, että monen tänne muualta muuttavan ja elokuva-alalle haluavan tausta on aivan toinen. Niille, jotka joutuvat aloittamaan nollasta, alan ihmisten kanssa verkostoituminen ja työmahdollisuuksien löytäminen on lähes mahdotonta. Jo opiskelemaan pääsy vaatisi joko suomen kielen osaamista tai rahaa. Tämä estää monia edes haaveilemasta elokuvanteosta.”

The Academy of Moving People and Images -akatemiaan hakevilta ei edellytetä aiempaa kokemusta elokuvantuotannoista, vaan intohimo taidemuotoa kohtaan riittää. Lisäksi opiskelijoiden tulee pystyä jakamaan Mintaşin ja akatemian kuraattorina toimivan kuvataiteilija Elham Ramhatin näkemys siitä, että rasistisia, muukalaisvihamielisiä, seksistisiä tai homofobisia tarinoita on jo kerrottu riittävästi.

”Miksi suurin osa puheroolin saavista näyttelijöistä on valkoisia, vaikka tekstitys on mahdollista? Miksi painostamme kaikkia tekemään elokuvia kunkin maan valtakielellä? Miksi seksuaali-, sukupuoli- ja etniset vähemmistöt esitetään aina stereotyyppisesti?”

Mintaş toivoo, että liikkuvasta elokuvakoulusta tulee yksi keino tuoda valkokankaalle tarinoita, jotka heijastavat aidosti yhteiskunnan monimuotoisuutta.

”On tärkeä pohtia, kuka päättää mitkä tarinat kerrotaan ja mitä ei. Tämänhetkinen valtarakennelma on hyvin ongelmallinen. Siksi liikkuva elokuva-akatemia haluaa jakaa osaamisensa ja verkostonsa ihmisille, jotka haluavat kertoa tarinansa mutta joilla ei ole siihen välineitä.”