Oletetaan, että joudut säännöllisesti tilanteisiin, joissa koet rasistista häirintää. Sinua myös ahdistaa, kun sinulta udellaan säännöllisesti henkilökohtaisia asioita taustastasi tai vanhemmistasi. Lisäksi ihmiset tekevät omituisia oletuksia ihonvärisi ja nimesi perusteella. Kerrot näistä terapeutillesi.

”Meniköhän se ihan noin? Ei Suomessa tuollaista tapahdu”, terapeutti kyseenalaistaa kokemuksesi.

Tai sitten hän järkyttyy kuullessaan, millaista käytöstä ja kommentteja joudut sietämään. Roolit kääntyvät: yllättäen sinä lohdutat terapeuttia.

Tai sitten terapeutti ei kunnolla ymmärrä, mistä oikeastaan edes puhut.

Esimerkiksi näin voi käydä, kun rodullistettu suomalainen kertoo kohtaamastaan rasismista valkoiselle terapeutille.

Rodullistaminen on rasismin ytimessä oleva prosessi, jossa ihmiset jaotellaan ryhmiin heidän pinnallisten piirteidensä, kuten ihonvärin tai etnisen taustan perusteella. Ryhmiin liitetään niitä määritteleviä ominaisuuksia, joihin liittyvien oletusten pohjalta ryhmien edustajia kohdellaan syrjivästi. Rodullistettuja ryhmiä ovat Suomessa esimerkiksi venäläiset, romanit, saamelaiset ja afrosuomalaiset.

Rasismin vaikutuksista mielenterveyteen ei terapiaopinnoissa puhuttu.

Suomessa tarvittaisiin nykyistä enemmän rodullistettuja terapeutteja sekä mielenterveyspalveluiden ammattilaisia, joilla on erityisosaamista rasismikokemusten vaikutuksista mielenterveyteen, sanoo Michaela Moua.

Ratkaisukeskeisenä lyhytterapeuttina toimiva Moua on itse yksi alan pioneereista Suomessa. Hän kiinnostui aiheesta terapeutiksi opiskellessaan.

”Opiskeluaikana terapiaharjoittelussa minulla oli asiakkaana muutama rodullistettu asiakas, ja aloin tunnistaa heillä samoja haasteita ja samankaltaista oireilua, joka liittyi vahvasti heidän rasismikokemuksiinsa.”

Moua ryhtyi hankkimaan lisää tietoa aiheesta. Rasismin vaikutuksista mielenterveyteen ei terapiaopinnoissa puhuttu, mikä ei ole ihme, sillä Mouan mukaan aiheesta ei ole kansainvälisestikään käyty keskustelua kuin reilut parikymmentä vuotta.

Tehty tutkimus on kuitenkin jo osoittanut, että rasismi todella jättää jälkensä. Esimerkiksi Columbian yliopistossa professorina toimiva Robert T. Carter on todennut, että toistuvat rasismikokemukset voivat pahimmillaan johtaa posttraumaattiseen stressihäiriöön. Sen oireet ovat samantyyppisiä kuin sotatrauman: häpeää, ahdistusta, itsesyytöksiä, masennusta.

”Ihmisten selviytymis- ja sopeutumiskyky sekä valmiudet käsitellä kohtaamaansa rasismia ja marginalisoinnin kokemusta vaihtelevat, mutta kokemusteni perusteella uskon, että monet ruskeat suomalaiset kärsivät enemmän tai vähemmän rasismin ja syrjinnän vaikutuksista hyvinvointiin ja mielenterveyteen”, Moua arvelee.

Tarvitseeko rodullistettu ihminen siis nimenomaan rodullistetun mielenterveysammattilaisen apua?

Mouan mukaan myös valkoinen, rodullistamisen prosessiin ja sen vaikutuksiin perehtynyt terapeutti voi auttaa rasismikokemusten traumoista kärsivää asiakasta. Terapiasuhteessa tärkeintä on luottamus. Monen rodullistetun saattaa kuitenkin olla helpompaa puhua terapeutille, joka ei ole ainoastaan ammattilainen, vaan myös vertainen.

”Heidän ei tarvitse todistaa minulle sitä, millainen heidän todellisuutensa on. Tiedän itsekin täsmälleen, miltä voi tuntua turvattomuus esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä ruskeana ihmisenä.”

Lisäksi harva valkoinen ymmärtää, että ne rasistiset kommentit, joita rodullistetut suomalaiset joutuvat kuulemaan esimerkiksi julkisissa tiloissa tai kadulla, ovat vain pintaraapaisu. 

”Suomessa rasismi ymmärretään pitkälti ja ainoastaan henkilötasolla tapahtuvana asiana, eli tilanteina, joissa joku sanoo tai tekee toiselle jotain rasistista. Tämä on kuitenkin jäävuoren huippu. Oikeasti skaala ulottuu tahattomista mikroaggressioista aina rakenteissa tapahtuvaan rasismiin.”

Mikroaggressiolla tarkoitetaan kommentteja tai tekoja, jotka vahvistavat rasistisia stereotypioita ja toiseuttavat. Esimerkiksi kehumalla, miten hyvin rodullistettu ihminen puhuu suomea, kehuja tulee samalla osoittaneeksi, että hänen mielestään ruskea ihminen ei voi puhua suomea äidinkielenään.

Rakenteellisella rasismilla taas tarkoitetaan esimerkiksi työelämässä, koulutuksessa ja palveluissa olevia syrjiviä toimintatapoja ja prosesseja.  

Kun ihminen kuulee ja tuntee jatkuvasti olevansa vääränlainen, poikkeava ja kelpaamaton, alkaa hän vähitellen uskoa huonommuuteensa.

Moua muistuttaa, että vaikka rasismi mielletään usein uudeksi ilmiöksi, se ei suinkaan rantautunut Suomeen vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden kasvaneen määrän ja sitä seuranneen äärioikeistolaisen liikehdinnän myötä. Tasa-arvoisena ja mallikelpoisena pidetyllä Suomella on varsin rasistinen historia.

”Esimerkkinä voisi mainita, miten täällä on kohdeltu romaneita ja saamelaisia. Pakkoassimilaation myötä heiltä haluttiin viedä kielet, perheet erotettiin ja perinteisten elinkeinojen harjoitusta vaikeutettiin.  Viimeinen saamelaislasten koulukoti lakkautettiin vasta 1980-luvulla. Vaikka monet syrjivät käytännöt on poistettu laista, niiden vaikutukset eivät ole kadonneet.”

Edelleen suomalainen yhteiskunta toimii sillä oletuksella, että valkoihoisuus, heteroseksuaalisuus ja toimintakykyisyys ovat normeja, joista eroavat piirteet ovat poikkeusta. Ruskeiden ihmisten kohdalla tämä näkyy esimerkiksi siinä, miten heidän suomalaisuuttaan kyseenalaistetaan.

”Rasismi on alati läsnä sen kautta, että meiltä kysytään jatkuvasti tavalla tai toisella, miksi olemme täällä”, Moua kuvaa.

Kun ihminen kuulee ja tuntee jatkuvasti olevansa vääränlainen, poikkeava ja kelpaamaton, alkaa hän vähitellen uskoa huonommuuteensa. Syntyy sisäistetty rasismi. Selvitäkseen itseinhon tai muiden vaikeiden tunteidensa kanssa rodullistettu henkilö saattaa ottaa käyttöön jonkin selviytymisstrategian, kuten ylisuorittamisen tai huumorin. Pahimmillaan hän voi alkaa lääkitä pahaa oloaan päihteillä, mikä voi johtaa syrjäytymiseen.

”Usein terapia-asiakkailleni on mullistava kokemus ja ääretön helpotus ymmärtää, että heidän kokemuksensa ovat todellisia, niitä on muillakin ja ettei heissä itsessään ole mitään vikaa, vaan syrjintä johtuu yhteiskunnallisista rakenteista. Jo se, että he pystyvät tunnistamaan ja nimeämään kokemuksensa ja tunteensa, on voimauttava tekijä”, Moua kertoo.

”Jos joku sanoo minulle, ettei edes huomaa sitä, että olen ruskea, hän käytännössä sanoo, ettei näe minua ja sivuuttaa ne rasistiset kokemukset, joita ihonvärini aiheuttaa.”

Rasismin vaikutuksia tunteva terapeutti voi selittää asiakkailleen, mitä ovat esimerkiksi vähemmistöstressi ja stereotypiauhka sekä miten ne vaikuttavat yksilön psyykeen. Lisäksi hän voi myös auttaa asiakasta löytämään voimavaroja, joilla rasismi- ja marginalisointikokemuksista voi selvitä. Valitettava tosiasia nimittäin on, että he joutuvat kohtaamaan rasismia jatkossakin.

”On hirveää, että joudun sanomaan asiakkaalle, että valitettavasti olosuhteet eivät tule muuttumaan nopeasti.”

Pieniä merkkejä siitä, että tulevaisuus saattaa olla parempi, on kuitenkin ilmassa.

Michaela Moua on tyytyväinen siitä, että viime vuosina myös Suomessa antirasistinen, eli rasismia aidosti purkava ja ehkäisevä työ, on alkanut nousta perinteisen rasisminvastaisen työn rinnalle. Yhdenvertaisuuden takaamiseksi ei nimittäin riitä, että tehdään minimi eli kielletään rasistinen käytös.

”On hienoa nähdä, että rodullistettujen omat järjestöt ja sorretut itse eivät enää pelkää käyttää ääntään ja he puhuvat nykyisin omasta puolestaan. Tosin harmillista on, että rahoittajatahoilla ei ole juuri ymmärrystä antirasistisesta toiminnasta. Näin ollen rahoitusta annetaan mieluummin perinteisille ja asemansa vakiinnuttaneille järjestöille, jotka käyttävät turvallisia, ”emme näe väriä” ja ”me ollaan kaikki ihmisiä” –strategioita.”

Mouan mukaan tällaiset monikulttuurisuuskampanjat, joissa korostetaan sitä, ettei ihonvärillä ole mitään väliä, kääntyvät jopa tavoitettaan vastaan.

”Jos joku sanoo minulle, ettei edes huomaa sitä, että olen ruskea, hän käytännössä sanoo, ettei näe minua ja sivuuttaa ne rasistiset kokemukset, joita ihonvärini aiheuttaa.”

Tällöin keskustelussa ei myöskään päästä kiinni siihen, miten rasismia oikeasti puretaan: tunnistamalla ja purkamalla niitä normeja ja rakenteellisia tekijöitä, jotka estävät rodullistettujen ihmisten etenemisen yhteiskunnassa.