“Jos aidosti haluttaisiin lasten parasta, elettäisiin ja äänestettäisiin ilmasto edellä. Kuinka moni vanhempi voi sanoa tehneensä niin?” kysyy Ilmastovanhempien Jonni Lehtiranta.
Valtaosalle meistä perhe on elämän tärkein yksikkö. Ilmastonmuutoksen kiihtyessä on kuitenkin yhä selvempää, että perhe-elämää ja lasten parasta täytyy miettiä maapallon mittakaavassa. Vuonna 2013 perustetun Ilmastovanhemmat-järjestön sanoma on selvä: ilmaston tulevaisuus on lastemme tulevaisuus.
Ilmastovanhempien jäsenet ovat omien sanojensa mukaan ”tavallisia isiä, äitejä, isovanhempia, kummeja ja lasten läheisiä.” Niin myös Lehtiranta: hän on isä uusperheessä, johon kuuluu 5-vuotias tytär ja pian syntyvä toinen lapsi.
Oman perheensä elämän Lehtiranta on pyrkinyt rakentamaan mahdollisimman vähäpäästöiseksi. Liha on jätetty lähes kokonaan pois, lomalennot tiputettu nollaan. Pihalla seisoo sähköauto, eikä diesel-busseilla kuljeta, ellei ole pakko. Ennen Lehtiranta lensi kaukomaille paljonkin, mutta kertoo viime vuosina nauttineensa sähköautolla tehdyistä reissuista Norjan rannikolle vähintään yhtä paljon.
Perheen 5-vuotias on kertonut haluavansa Suomen Lappiin. ”Ehkä menemme sinne ensi kesänä sähköjunalla”, Lehtiranta sanoo ja hymyilee.
Hän ajattelee, että kun lapsi kasvaa vähäpäästöiseen elämään, on todennäköistä, että tämä tekee vähäpäästöisiä valintoja myös tulevaisuudessa.
Nyt syntyvän lapsen hiilijalanjäljen on oltava alle kymmenesosa suurten ikäluokkien vastaavasta.
Lehtiranta on seurannut ilmastokeskustelua aktiivisesti yli kymmenen vuotta. Varsinaista ilmastoherätystä hän ei koskaan kokenut, onhan asia ollut tapetilla jo vuosikymmeniä.
”Heti tekniikan opintojeni alkutaipaleella minulle oli selvää, että kaikki energiankulutus pitää sähköistää ja kaikki sähköntuotanto saada hiilineutraaliksi.”
Nykyään Lehtiranta työskentelee Ilmatieteenlaitoksella suunnittelijana. Merijään ja talvimerenkulun parissa työskenteleminen voisi tarjota mahdollisuuden lähteä Pohjoiselle jäämerelle, mutta työ siellä tarkoittaisi käytännössä arktisen öljynporauksen ja Venäjän maakaasuteollisuuden edistämistä. Lehtirannalle on selvää, että toimenkuva olisi eettisesti ja ekologisesti kestämätön.
”Vuoden 2007 raportissaan kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC uskaltautui viimein sanomaan, että ilmastonmuutos on aivan varmasti ihmisen aikaansaannosta”, muistelee Lehtiranta aikaa, jolloin ilmastonmuutos nousi keskeisimmäksi ympäristöongelmaksi.
Vaikka ilmastokysymys on ollut Lehtirannan elämässä läsnä jo pitkään, avasi vanhemmaksi tuleminen uusia näkökulmia. Erityisesti se on tullut ilmi kasvatuksessa, jossa ilmastonmuutos saa Lehtirannan mukaan näkyä ja kuulua.
”Olemme aloittaneet hyvin yleisellä tasolla. Lapselle on esimerkiksi kerrottu, miten hiilijalanjälki syntyy ja miten sitä voi pienentää.”
Kun ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 2014, oli ilmastoskeptisismiltä katkennut jo suurin terä ja kysymys ilmastonmuutoksesta valtavirtaistunut. Meni silti vielä monta vuotta ennen kuin massat lähtivät liikkeelle.
Syyskuun lopulla vietettiin kansainvälistä ilmastolakkoviikkoa, joka keräsi miljoonia lakkoilijoita ympäri maailmaa. Helsingissäkin ilmaston puolesta lakkoili arvioiden mukaan 12 000 ihmistä. Tapahtuma oli jatkoa huhtikuussa järjestetylle ilmastomarssille, jossa marssi arvioiden noin 10 000 ihmistä. Juuri massojen aktivoituminen on herättänyt Lehtirannassa toivon.
“Tämä on ihan selvä trendi. Ensin ilmaston puolesta marssittiin viikonloppuna, sitten jo lakkoiltiin kesken työpäivän. Luulen, että tulossa on entistä kovempia lakkoja, ja entistä useammin.”
Lehtiranta viittaa mediassa toistuneeseen lukuun: 3,5 prosenttiin. Erica Chenowethin ja Maria J. Stephanin tutkimuksen mukaan yhteiskunnalliseen muutokseen riittää se, että 3,5 prosenttia kansasta nousee barrikadeille. Lehtiranta uskoo, että parin vuoden päästä ammattiliitotkin voisivat jo lakkoilla ilmaston puolesta.
Lehtiranta ymmärtää, ettei ilmaston puolesta marssiminen ja lakkoileminen ole kaikkien juttu, mutta muistuttaa, että vaikuttamiskeinoja on monia muitakin.
”Elämme demokratiassa. Käyttäytykää nyt hemmetti sen mukaan.”
Ilmastovanhemmat ei ole järjestönä ainoa laatuaan. Vanhemmat ympäri maailmaa ovat alkaneet tulla yhteen ja pohtia perhe-elämää ilmaston näkökulmasta. Nykyään löytyy jo lukuisia internetin ruokaryhmiä, joissa pohditaan, miten perheen ruoka voisi olla mahdollisimman ilmastokestävää. Kimppakyytejä suunnitellaan sekä arjessa että lomille lähdettäessä, autoja sekä tarve-esineitä lainataan.
Mutta eikö lapsen hankkiminen itsessään ole ilmastokatastrofi?
”Kyllä – jos päästöt eivät 500 vuoteen laske lainkaan”, Lehtiranta toteaa.
”Fossiilisilla polttoaineilla ei ole tulevaisuutta, ja nyt mahdollisimman monen pitäisi tajuta se, mahdollisimman nopeasti.”
Kestävä tulevaisuus on mahdollinen vain, jos nyt syntyvän lapsen elämänmittainen hiilijalanjälki on alle kymmenesosa suurten ikäluokkien vastaavasta. Tämän toteutuminen tulee vaatimaan radikaaleja muutoksia koko yhteiskunnan rakenteessa. Jos vaaditut toimet ajetaan läpi, jäävät lapsen hankkimisen päästöt pieniksi.
Yhteiskunnan riippuvuutta fossiilisista polttoaineista Lehtiranta kuvaa fossiiliaddiktioksi – kaikkine riippuvuuden oireineen.
”Riippuvuuden katkaiseminen kirpaisee aina, mutta tehtävä se on. Fossiilisilla polttoaineilla ei ole tulevaisuutta, ja nyt mahdollisimman monen pitäisi tajuta se, mahdollisimman nopeasti. Vasta tämän jälkeen on mahdollista alkaa rakentaa uutta, fossiilien jälkeistä aikaa.”
Ennusteet öljyhuipun ajankohdasta vaihtelevat. Optimaalisimmissa ennusteissa sitä povataan vuoden 2020 tienoille, kun taas monien muiden arvioiden mukaan öljyhuipun aika on nyt – tai jo ohitettu. Varmaa on kuitenkin se, öljyhuippu on vääjäämätön. Silti uusia öljyputkia rakennetaan edelleen.
Jos halutaan, että ilmastonmuutoksen seuraukset jäävät kohtuullisiksi, pitäisi isoihin muutoksiin kuitenkin ryhtyä heti.
“Vielä 10-15 vuotta sitten näytti siltä, että päästöjen lasku loivassa tahdissa riittäisi, mutta nyt on selvää, että päästöt pitää puolittaa 10 vuodessa ja nollata vuoteen 2050 mennessä.”
Entä jos päästöt kasvavat vielä kymmenen vuotta, ja toimiin aletaan vasta sitten? Silloin päästöt pitäisi saada nollaan suunnilleen kolmessa viikossa, Lehtiranta vitsailee.
Käytännössä kaikelle fossiiliselle energiantuotannolle täytyy siis laittaa lappu luukulle. Se ei tule olemaan helppoa. Kun fossiilitalous ajaa tiensä päähän, tulee monen asian arvo hiilikaivoksista lentokoneisiin romahtamaan. Hallitun alasajon juna mitä luultavimmin meni jo.
”Edessä on vielä hillitön taistelu, joka voi johtaa äkilliseen, syväänkin lamaan”, ennustaa Lehtiranta tapahtumia seuraavina vuosikymmeninä.
Ilmastoliikettä on kritisoitu monesta, etenkin tunteiden tuomisesta ilmastokeskusteluun. Tunteellisuutta kuitenkin epäilemättä tarvitaan, sillä asia-argumentit ovat olleet selkeitä jo vuodesta 2007. Lehtirannan mukaan onkin tärkeää, että järki ja tunteet löytävät toisensa.
”Ei siinä ole mitään vikaa, jos suhtautuu tunteella planeetan elonkehän tulevaisuuteen.”
Erityisesti nuorten ilmastoliike on lähestynyt ilmastokysymystä tunteellisesti heti alusta alkaen. Tämä on ymmärrettävää, sillä nuorilla on elämä vasta edessään – hyvin epävarma sellainen.
Lehtiranta uskoo nuorten ilmastoliikkeeseen, ja toteaa aikuisten liikkeen olevan varsin vaisu sen rinnalla. Koululakolla on Lehtirannan mukaan kaksi hyvää puolta: se ärsyttää erityisesti tiettyjä ilmastonmuutoksen kieltäjien ryhmiä ja samanaikaisesti herättelee vanhempia. Kiitosta saavat Lehtirannalta ne monet koulut, jotka suhtautuvat ilmastokysymykseen vakavasti samalla kun ottavat positiivisen tulokulman tulevaisuuteen.
”Nuoret tulevat herättämään vanhemmat”, Lehtiranta sanoo.
Ilmastokysymystä ei kuitenkaan voi sysätä nuorten harteille. On aikuisten velvollisuus rakentaa sellainen maailma, jossa lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus turvalliseen tulevaisuuteen.
”Perhe-elämä on ihanaa, ja ihmiselle hyvin lajityypillistä. Mutta yritetään olla älykäs laji, joka ei viettien voimalla seuraa fossiiliaddiktiota suoraan päin seinää.”