Oletko ollut sormi suussa Kelan nettisivuilla? Onko lääkäri tiputellut diagnoosisi munkkilatinalla?

Monelle on käynyt näin – heillekin, joiden äidinkieli on suomi ja jotka ovat tottuneet käyttämään digitaalisia järjestelmiä. Miten sosiaali- ja terveyspalveluista selviää maahanmuuttajataustainen vanhus, joka ei osaa suomea eikä ole käyttänyt tietokonetta?

Ei mitenkään. Tästä huolimatta Suomessa oletetaan kaikkien palveluiden käyttäjien olevan suomenkielisiä ja digitaitoisia. Asiakkaiden on ymmärrettävä monimutkaisia ohjeita ja täytettävä kaavakkeet kerralla oikein. Yksikin rasti väärässä kohdassa voi viedä esimerkiksi toimeentulotuen.

Tosiasiassa väestön lähtökohdat eivät ole samanlaiset. Maassamme asuu pysyvästi monenlaisia ja erilaisilla taustoilla olevia suomalaisia.

Vuonna 2017 Suomessa asui runsaat 45 000 yli 55-vuotiasta vieraskielistä asukasta. Osa heistä osaa kielen, käy töissä ja selviää palveluiden käytöstä muiden suomalaisten tapaan. Osa ei kuitenkaan hallitse Suomen kieltä. Joillakin, erityisesti vanhuksilla, voi olla myös puutteellinen luku- ja kirjoitustaito. Ilman suomen kielen taitoa he eivät voi edes soittaa minnekään kysyäkseen neuvoja.

Tämä ryhmä ikääntyy ja kasvaa kaiken aikaa.

Yksikin rasti väärässä kohdassa voi viedä esimerkiksi toimeentulotuen.

”Myös heillä tulisi olla perustuslain takaama oikeus terveys- ja sosiaalipalveluihin siinä missä muillakin suomalaisilla”, valtiotieteen tohtori Ulla Buchert sanoo.

Maahanmuuttajataustaisten ikääntyneiden tarpeet ovat usein hyvinkin samanlaisia kuin muillakin suomalaisilla: diabetes uhkaa, sydän reistailee, tarvitaan uusi asunto tai toimeentulotukea.

”Kuntien strategioissa tai tulevaisuussuunnitelmissa ei ole kuitenkaan juurikaan mietitty, mitä eri kieliä puhuvien ja eri taustoista tulevien vanhuksien huomioiminen tarkoittaa sosiaali- ja terveyspalveluissa”, Buchert sanoo.

Jos lääkäri tai hoitaja ei ole pohtinut etukäteen, kuinka toimii kohdatessaan kielitaidottoman potilaan, miten vuorovaikutus voi onnistua? 

Eläkeläiset ry:n suunnittelija Eva Rönkkö sanoo, että konkreettisia ongelmia aiheuttaa esimerkiksi se, että lääkärillä ja potilaalla saattaa olla erilaisia käsityksiä sairauksista ja ikääntymisestä. Uskomuksillakin on merkitystä.

Myös toisenlaiset toimintatavat tuovat sekaannusta.

Suomessa oletetaan maahanmuuttajataustaisten elävän hyvin yhteisöllisesti.

”Lääkkeiden käyttö on voinut olla vanhuksen lähtömaassa paljon huolettomampaa kuin Suomessa. Lääkkeitä on esimerkiksi vaihdettu naapureiden kesken”, Rönkkö sanoo.

Sairauksiin, varsinkin syöpään, liittyy jossain maissa tabuja. Aiheesta puhuminen ääneen on vaikeaa. Suomessa taas pidetään itsestään selvänä, että syöpädiagnoosi kerrotaan potilaalle heti ja enempiä kaunistelematta.

Esimerkkejä löytyy paljon: Muistihäiriöitä ei Rönkön mukaan pidetä sairautena kaikkialla. Ihmisen ajatellaan vain tulleen hulluksi, tai muuttueen käytöksen oletetaan kuuluvan vanhenemiseen. Tällöin sukulaiset, saati potilas, ei tule ajatelleeksi, että muistihäiriöistä ihmistä voidaan auttaa. 

”Kun kotipalvelu menee vanhuksen luo, yhteistä kieltä ei välttämättä ole. Vanhus on saattanut osata suomea, mutta muistisairauden myötä muistaa enää vain äidinkielensä.”

Suomessa oletetaan maahanmuuttajataustaisten elävän hyvin yhteisöllisesti. He hoitavat vanhuksensa itse. Näin varmaan usein onkin; se on monille kunnia-asia.

”On kuitenkin tilanteita, joissa se ei onnistukaan”, Buchert sanoo.

Vanhuksella on ehkä vain muutama omainen Suomessa. Omainen saattaa sairastua itse, tai yksin asuvan vanhuksen luona ei ehditä käydä tarpeeksi omien työkiireiden vuoksi. Syitä on monia.

”Hoitovastuu jää usein naisille. Jos naiset hoitavat kotona ensin lapset ja sitten vanhukset, voi heidän työuransa jäädä varsin lyhyeksi. Tämä puolestaan vaikuttaa eläkkeen kertymiseen ja heidän omaan toimeentuloonsa vanhuusiässä.”

Kun julkinen puoli on vasta heräämässä maahanmuuttajataustaisten ikäihmisten tilanteeseen, erilaiset järjestöt ovat yrittäneet paikata puutteita tarjoten neuvoja ja opastusta.

Ongelmaan on kuitenkin herätty. Helsingin yliopistossa aloitti vuonna 2018 toimintansa muuttoliikkeisiin, ikääntymiseen ja hoivaan keskittyvä tutkimusryhmä, jossa Ulla Buchert toimii tutkijatohtorina. Ryhmä on osa Suomen Akatemian rahoittamaa ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä.   

Julkisissa terveyspalveluissa on miettitävä, millä keinoilla maahanmuuttajavanhuksia voidaan auttaa.

”Joka kunnassa tulisi olla joku, joka ottaa asiasta vastuun”, Eva Rönkkö sanoo.

”Konkreettisimmillaan kysymys on kohtaamattomuusongelmasta.”

Rönkön mukaan työntekijän tulisi kysyä itseltään, miten saan asiani perille juuri tälle ihmiselle. Pitäisikö käyttää kuvia vai kirjoitanko lapulle?

Pahinta on, jos lääkäri sanoo asiansa tietokoneen näyttöön kääntyneenä sen sijaan, että katsoisi potilasta silmiin ja käyttäisi selkokieltä?

”Kun työntekijä on avoin ja auki, potilas alkaa kyllä esittää kysymyksiä”, Rönkkö uskoo.

Tarvitaan vaistoa ja herkkyyttä.

Hänen mukaansa tulkkeja saa melko hyvin. Eri asia on, osataanko niitä hakea. Julkisella puolella tulisi myös pohtia, kuka tulkin tilaa ja maksaa.

Perheenjäseniä ei voi tulkkina käyttää. Menneinä vuosina diagnoosin on saattanut joutua kertomaan suvun suomen kielen taitoinen lapsi. Rönkkö arvelee, ettei tätä enää nykyään tapahdu. 

”Omia olettamuksia ja ennakkoluuloja ei kannata pelätä. Kaikilla meillä on niitä. Niistä pääsee vain uskaltamalla olla tilanteille avoin”, hän kannustaa.

Toisesta kulttuurista tullut ikäihminen ei ole käyttänyt kenties koskaan tietokonetta.

Pelkästään henkilökunnan vuorovaikutusta parantamalla epäoikeudenmukainen tilanne ei kuitenkaan ratkea. Ongelma on yhteiskunnan rakenteissa.

”Emme voi tyytyä tilanteeseen, jossa ihmisten sosiaali- ja terveyspalveluja koskevien oikeuksien toteutuminen käytännössä riippuu heidän suomen kielen taidostaan ja digiosaamisestaan”, Buchert sanoo.

Toisesta kulttuurista tullut ikäihminen ei ole käyttänyt kenties koskaan tietokonetta. Ohjelmat myös muuttuvat parin vuoden välein. Vaikka opettelisi yhden järjestelmän, jaksaako toimintakyvyn heikentyessä perehtyä taas uuteen? Näille ihmisille on järjestettävä jotain muuta, heidän taustastaan riippumatta.

”Työssäni olen huomannut, että auttamalla vähemmistöjä autamme samalla kaikkia suomalaisia”, Rönkkö sanoo.

Kun tuki- ja palveluviidakkoon saadaan nykyistä kevyempiä käytäntöjä, niistä saavat paremmin tolkkua kaikki muutkin.